Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Tekniikan alan kansainväliset osaajat huolissaan Suomen maahanmuutto-ilmapiiristä

iStock

Asiantuntijatöihin tulleiden maahanmuuttajien tulevaisuus huolettaa tekniikan alan kansainvälisiä osaajia Suomessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tekniikan akateemisten (TEK) ja Insinööriliiton tekemän jäsenkyselyn mukaan lähes 90 prosenttia vastaajista pitää Suomen nykyistä maahanmuuttokeskustelua huolestuttavana.

Peräti yli 80 prosenttia vastaajista oli eri mieltä väitteestä, että Suomi on parempi paikka maahanmuuttajille viiden vuoden päästä.

Vastaajista hieman yli puolet (52 prosenttia) suosittelisi tällä hetkellä Suomea asuin- ja työskentelypaikaksi ulkomaalaiselle.

Kysely tehtiin huhtikuussa liittojen englanninkielisille jäsenille, ja se keräsi yli tuhat vastausta.

VASTANNEISTA valtaosa toimii Suomessa vähintään asiantuntijatehtävissä vakituisessa työsuhteessa ja on asunut täällä useamman vuoden. Useimmilla vastaajista on parisuhde tai perhe Suomessa. 85 prosenttia haluaisi jäädä Suomeen pysyvästi tai pidemmäksi aikaa.

Työpaikkojen ilmapiiristä vastaajilla ei ole valittamista. Yli 60 prosenttia vastaajista sanoi saavansa töissä aina tai usein tasavertaista kohtelua kantasuomalaisten kanssa. Yli puolet kertoi tilanteensa työpaikalla olevan vakaa.

Vastaajista kaksi kolmasosaa oli mielestään erittäin hyvin tai hyvin integroitunut suomalaiseen yhteiskuntaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE