Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Teknologiateollisuudelta synkeä viesti: Jopa 70 prosenttia on lomauttamassa henkilöstöään kolmen kuukauden kuluessa

Teknologiateollisuus ennakoi, että lomautusten määrä alan yrityksissä kasvaa nopeasti lähiaikoina. Teknologiateollisuuden kyselyyn vastanneista yrityksistä jopa 70 prosenttia on lomauttamassa henkilöstöään kolmen kuukauden kuluessa. Monet yritykset ovat jo aloittaneet lomautukset.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vastanneista 15 prosenttia arveli joutuvansa myös irtisanomaan henkilöstöään 1–3 kuukauden sisällä.

Kuluvalla viikolla tehtyyn kyselyyn koronaepidemian vaikutuksista vastasi vajaat 600 yritystä.

Niistä puolet sanoi, että yrityksen tilanne on jo kuukauden kuluttua huono tai erittäin huono. Kysyttäessä arviota tilanteesta kolmen kuukauden kuluttua osuus nousi jo 63 prosenttiin.

– Kysely vahvistaa kuvaa siitä, että teknologiateollisuudessa kriisin pahin vaihe on vasta edessä. Teollisuuden näkökulmasta on selvää, että lyhyet määräaikaiset toimet ja esimerkiksi nopeutetun lomautusmenettelyn kolmen kuukauden voimassaolo eivät riitä tilanteesta selviytymiseen, sanoo Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras tiedotteessa.

Valtiolta toivotaan lisää apua

Vientiyritysten ongelmat ovat monenlaisia. Kysyntä on heikentynyt, aiemmin tehtyjä tilauksia ja hankkeita siirretään, asiakkaan tiloihin ei päästä töihin ja asiakkaat eivät ota tuotteita vastaan omien ongelmiensa takia. Lisäongelmia tulee siitä, että omaa henkilöstöä on sairastunut tai joutunut karanteeniin. Lisäksi yleinen epävarmuus, komponenttipula ja myynnin vaikeutuminen painavat näkymiä.

Lisää aiheesta

Kyselyyn vastanneet yritysjohtajat toivovat lisätoimia ahdingon helpottamiseksi. Vastauksissa toivottiin muun muassa toimia kassakriisin helpottamiseksi, sosiaaliturvamaksujen tilapäistä siirtoa valtiolle, suoraa tukea yrityksille lomautusten ja irtisanomisten välttämiseksi, sairaskulumenojen helpottamista, lisähelpotuksia arvonlisäverojen maksuun, suomalaisten tuotteiden ja palvelujen suosimista ja satsauksia tuotekehitykseen.

– Vaikeuksien keskellä on kuitenkin ilahduttavaa, että yrityksissä katsotaan myös kriisin yli. Tästä kertoo muun muassa toive nopeista lisäsatsauksista tutkimuksen ja tuotekehityksen tukeen, Rautaporras sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE