Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Teko oli erittäin tarkkaan suunniteltu ja harkittu” – lakimiehen murhasta tuomio

LEHTIKUVA / RONI LEHTI

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 68-vuotiaan miehen elinkautiseen vankeuteen liki 30 vuotta kateissa olleen turkulaisen lakimiehen murhasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tuomittu Lasse Erik Lehto toimi aikoinaan mainostoimistoyrittäjänä ja tunsi uhrin. Oikeuden mukaan Lehto murhasi lakimiehen purjeveneessään elokuussa 1994 ja upotti ruumiin mereen Turun Airiston edustalla.

Motiivina oli, että Lehto pelkäsi lakimiehen kertovan poliisille laskutusjärjestelystä, jonka tuomittu oli kehittänyt pelastaakseen mainostoimistonsa, oikeus sanoi.

-  Lehdon teon motiivi on ollut pyrkiä kaikin käytettävissä ollein keinoin estämään epäonnistuneen factoring- laskutussuunnitelman paljastuminen ja pelastaa Lehdon yritys ajautumasta konkurssiin. Tämä olisi tarkoittanut hänen henkilökohtaisen taloutensa tuhoutumista sekä tärkeänä pitämiensä aineellisen hyvinvoinnin ja sosiaalisen aseman menettämistä, oikeus kirjoittaa tuomiossaan.

Oikeuden mukaan uhri ei antanut omalla toiminnallaan Lehdon teolle mitään kohtuudella ymmärrettävissä olevaa syytä. Teko oli myös erittäin tarkkaan suunniteltu ja harkittu.

-  Lehto on näin ollen syytteessä kerrotuin tavoin menetellen surmannut (uhrin) vakaasta harkinnasta ja omanvoitonpyynnöstä sekä erityistä raakuutta osoittaen. Rikokseen johtaneet syyt ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan (huomioon ottaen) sitä on pidettävä erityisen törkeänä, tuomiossa sanotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE