Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tekohetkellä 15–17-vuotias mies tuomittiin 28-vuotiaana alle 10-vuotiaan tytön törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 28-vuotiaan miehen vuoden ehdolliseen vankeuteen alle kymmenvuotiaan tytön törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä nuorena henkilönä.

Demokraatti

Demokraatti

Tuomio annettiin marraskuun alussa, kun teosta oli kulunut jo yli kymmenen vuotta. Oikeuden mukaan mies hyväksikäytti 6–9-vuotiasta tyttöä vuosina 2005–2008.

Nyt 19-vuotiaalla uhrilla on diagnosoitu tekoon syy-yhteydessä oleva traumaperäinen stressireaktio ja keskivaikea masennus.

Tekohetkellä 15–17-vuotias mies oli hyväillyt tyttöä, kosketellut tätä ja tyydyttänyt itseään tytön nähden. Oikeuden julkisen selosteen mukaan hän oli myös yrittänyt saada tytön koskettelemaan sukuelintään, missä oli osin onnistunut. Mies sai lisäksi tuomion sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Rangaistus tuomittiin ehdollisena muun muassa siksi, että tuomittu oli tekohetkellä alaikäinen, hän ei ollut tunkeutunut tytön kehoon tai kosketellut tämän paljasta sukuelintä. Oikeus otti huomioon lieventävänä myös sen, että teosta oli kulunut jo yli kymmenen vuotta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE