Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Teleoperaattori Telia aloittaa 850:tä työntekijää koskevat yt-neuvottelut – vaikutus Suomessa ei ole “merkittävä”

LEHTIKUVA / IRENE STACHON

Teleoperaattori Telia ilmoitti osavuosikatsauksessaan aloittavansa 850:tä työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Vähennystarve Ruotsissa on enintään 650 työntekijää.

Yt-neuvottelujen piirissä on siis noin kahdeksan prosenttia Telian Ruotsin-työntekijöistä.

Telialta kerrotaan STT:lle, etteivät yt-neuvottelut kohdistu Suomeen. Viestintäjohtaja Tatu Tuominen kertoo, että Ruotsin vähennystarpeen lisäksi yt-neuvotteluiden piiriin kuuluu sata ulkopuolista konsulttia ja sata kohdistuu konsernin toimintoihin.

– On mahdollista, että näistä sadasta työtehtävästä joku sijaitsee Suomessa, koska meillä on konsernin toimintoja myös Suomessa, Tuominen sanoo ja alleviivaa, ettei vaikutus Suomessa ole merkittävä.

Ruotsissa yhtiö sanoo kamppailevansa esimerkiksi lupa-asioiden kanssa kotitalouksien valokuitumarkkinoilla.

Telian liikevaihto pieneni runsaat kuusi prosenttia.

Teleoperaattorin liikevoitto ilman kertaeriä pieneni 387 miljoonaan euroon huhti-kesäkuussa, kun tulos vuotta aiemmin oli 465 miljoonaa.

Lisää aiheesta

Yhtiön liikevaihto pieneni runsaat kuusi prosenttia.

Yhtiön toimitusjohtaja Johan Dennelind uskoo, että Suomen markkinoilla toimiva Telia Finland lähestyy “potentiaaliaan” tulevina vuosina. Telia osti miesten jääkiekkoliigan televisiointioikeudet Sanomalta ja Nelonen Medialta keväällä.

Telia ja Elisa jakavat Suomessa 34,5 prosenttia teletoiminnan markkinoista. DNA:n markkinaosuus on 20 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE