Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

Teloitus lykkääntyy Yhdysvalloissa – Oikeus: Lisa Montgomery ei välttämättä ymmärrä tekojensa seurauksia

LEHTIKUVA / AFP
Lisa Montgomery

Nainen tuomittiin kuolemaan sen jälkeen, kun hän oli vuonna 2004 tappanut kuristamalla kahdeksannella kuulla raskaana olevan naisen Missourissa ja leikannut vauvan irti. Liittovaltion teloitukset olivat jäissä 17 vuotta, ennen kuin presidentti Donald Trump määräsi ne viime vuonna aloitettavaksi uudelleen.

Demokraatti.fi/STT

Yhdysvalloissa maan ainoan kuolemansellissä olevan liittovaltion naisvangin teloitusta on lykätty. Lisa Montgomery, 52, oli määrä teloittaa tiistaina.

Jos teloitus olisi pantu toimeen, Montgomery olisi ollut liki 70 vuoteen ensimmäinen nainen, joka teloitetaan liittovaltion määräyksellä Yhdysvalloissa.

Oikeuden mukaan Montgomery ei välttämättä ole kykenevä ymmärtämään tekojensa seurauksia eikä niistä hänelle koitunutta rangaistusta, joten asia on käsiteltävä uudelleen oikeudessa.

Montgomeryn asianajajien mukaan hänellä on aivovamma, jonka nainen sai toistuvista pahoinpitelyistä lapsena.

Montgomery tuomittiin kuolemaan sen jälkeen, kun hän oli vuonna 2004 tappanut kuristamalla kahdeksannella kuulla raskaana olevan naisen Missourissa ja leikannut vauvan naisen vatsasta kaapatakseen sen itselleen.

Montgomery saattaa välttää teloituksen kokonaan, sillä Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden vastustaa kuolemanrangaistusta ja voi armahtaa hänet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Toimituksen kommentit
23.1.2021
Kokoomus havittelee vaalivoittoa – Lissun on syytä olla varuillaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE