Mielipiteet

Teollisuuden veturi Saksakin on luopunut avohakkuista – Suomen sienimetsät kulkukelvottomia

Suomalaisessa metsien hoidossa on eletty pää pensaassa pian 70 vuotta jo vuonna 1948 julkaistua Harsintajulkilausumaa toistellen. Julkilausuma väitti metsien tasaikäisinä puupeltoina olevan ainoa mahdollinen kasvatustapa. Selluteollisuus on siitä lähtien saanut nauttia halvasta keskenkasvuisesta puusta, sekä metsäbyrokraatit viroista, joissa määräillä toisten omistamissa metsissä ilman mitään vastuuta. Näin on menetelty metsäluonnon monimuotoisuuden, monikäytön ja metsänomistajien kustannuksella yhden kokonaisen ihmisiän ajan. Alaharvennuksesta, jossa hakattiin pieniä keskenkasvuisia puita, ja avohakkuusta tehtiin julkilausuman perusteella ainoat sallitut hakkuumenetelmät. Mikäli metsänomistaja halusi metsässään käyttää jotain muuta vaihtoehtoa, oli uhkana raastupa.

Mökkiläisen metsänsuoja on saattanut varoittamatta hävitä yhdessä yössä.

Harsintajulkilausuma ei perustunut mihinkään tieteelliseen tutkimukseen saati sitten edes käytännön kokemukseen. Sehän ei ollut ajallisesti edes mahdollista, sillä siihen asti metsänomistajat käyttivät erilaisia jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksia eli poimintahakkasivat isoja, rahaa tuottavia hakkuukypsiä puita. Vain julkilausumaan tukeutuen estettiin metsänomistajia käyttämästä parhaita taloudellisia ja samalla parhaiten ympäristöä säästäviä ja suojelevia hakkuutapoja. Julkilausuman seurauksena silloisesta avohakkuuseen kielteisesti suhtautuvasta metsälaista ei piitattu. Lakia muuttamatta sitä alettiin tulkita mielivaltaisesti sen tarkoituksen vastaisesti. Metsänomistajat, jotka noudattivat vanhaa perinteistä käytäntöä vietiin käräjille ja heidän metsät asetettiin hakkuukieltoon.

Ainoaksi sallituksi käytännöksi määrätty työläs puupeltokasvatus avohakkuineen ja taimikoineen on merkinnyt kansalaisten elin- ja asumisympäristön pilaantumista vuosikymmeniksi. Monet aitoa metsää tarvitsevat metsälajit ovat kokonaan hävinneet tai tulleet uhanalaisiksi. Monen ihmisen marja-, sieni-, ulkoilu-, virkistys- ja kotimetsä on avohakkuun seurauksena muuttunut kulkukelvottomaksi. Mökkiläisen metsänsuoja on saattanut varoittamatta hävitä yhdessä yössä. Siinä on monen ihmisen mielenrauha järkkynyt ja mökin arvo romahtanut. Mikäli aikanaan olisi tukeuduttu todelliseen tieteelliseen tietoon, mitään tällaista hävitystä ei olisi tapahtunut.

Totutun tavan muuttamisen pelko on toki osa ihmisluontoa, vanhaan tuttuun ja totuttuun on helppo tuudittautua. Olisi kova pala metsäpomoille mennä neljäkymmentä vuotta metsiänsä avohakanneelle isännälle kertomaan, että olimmekin väärässä. Vielä tänäkään päivänä vaikka metsälaki Suomessa jo jatkuvan kasvatuksen sallii, ei sitä ole edes vaihtoehtona hakkuuilmoituksessa. Tähän perustaa myös propagandansa teollisuuden metsäorjat, julistaessaan, ettei jatkuva kasvatus ole yleistymässä. Vuosikymmeniä vallinnut avohakkuu- aivopesu on onnistunut vanhojen metsänomistajien osalla. Jatkuvasta kasvatuksesta keskustellessani, saan usein vastauksen; ” Ei tänä päivänä metsähommia hevosella ja pokasahalla enää tehdä.”. Tämä vastaus jo itsessään kertoo osan metsänomistajien tietotason jatkuvasta kasvatuksesta ja sen hakkuutavoista, jotka voidaan kyllä motolla tehdä.

Keski-Euroopassa Suomea ei tunneta metsänkasvatuksen mallimaana, toisin kuin täällä pohjolassa usein kuvittelemme.

Jo useita vuosikymmeniä on ollut käytettävissä vankkaa kotimaista ja myös ulkomaista tieteellisesti tutkittua tietoa siitä, että avohakkuuvapaa jatkuva kasvatus on ylivoimainen vaihtoehto puupeltokasvatukseen verrattuna. Se tuottaa enemmän ja laadukkaampaa puuta paljon kannattavammin, kuin avohakkuuseen ja alaharvennukseen perustuvat puupellot. Se on hiilensidonnan ja metsän monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta myös paras hakkuutapa ja sitä käyttäen metsä säilyy metsänä sekä samanaikaisesti monikäytön kohteena.

Kunnan hallitsemissa eli kuntalaisten omistamissa metsissä olisi kiireellisesti siirryttävä käyttämään yksinomaan tätä jatkuvan kasvatuksen kasvatusmenetelmää. Kunta ei esimerkiksi saa valtion tukirahaa hoitotöihin, ei korvauksia myrskyvahingoista, eikä hirvien ja myyrien aiheuttamista taimituhoista, joita nykykäytäntö massiivisesti aiheuttaa. Myrskyvahingotkin tulevat lähitulevaisuudessa lisääntymään ilmastonmuutoksen myötä puupeltojen harvoissa metsissä, joiden läpi tuuli pääsee voimalla puhaltamaan. Kunnan jäsenillä tulisi olla oikeus saada metsistään muutakin hyötyä ja iloa, kuin vain puun myyntitulojen tuomaa vähäistä kevennystä verojen maksuun.

Lopella sosialidemokraatit vaativat viime maanantaina 12.9. tekemänsä valtuustoaloitteen myötä, että Loppi on Hämeessä runsaana metsänomistajana etujoukoissa luontoystävällisenä kuntana ottamassa metsiensä hoitomuodoksi jatkuvan kasvatuksen. Toivottavasti muu Häme seuraa perässä, mutta ei niin hitaasti, kuin tapana on. Keski-Euroopassa Suomea ei tunneta metsänkasvatuksen mallimaana, toisin kuin täällä pohjolassa usein kuvittelemme. Keski-Euroopassa on ymmärretty jo tuottavuuden ohella metsän virkistys- ja luontoarvot jatkuvassa kasvatuksessa. Teollisuuden veturi Saksakin on luopunut avohakkuista, samoin muun muassa Slovenia.

Ilmaisena vinkkinä; Sopisi täällä koti-Suomessakin vaikkapa hallituksen kilpailukykypaketin osaksi tähän metsien tuottavuusloikkaan mukaan lähteminen.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat