Kolumni

Joni Lähde (sd.)

Kirjoittaja on valtuuston 1.varapuheenjohtaja Lopelta

Teollisuuden veturi Saksakin on luopunut avohakkuista – Suomen sienimetsät kulkukelvottomia

Suomalaisessa metsien hoidossa on eletty pää pensaassa pian 70 vuotta jo vuonna 1948 julkaistua Harsintajulkilausumaa toistellen. Julkilausuma väitti metsien tasaikäisinä puupeltoina olevan ainoa mahdollinen kasvatustapa. Selluteollisuus on siitä lähtien saanut nauttia halvasta keskenkasvuisesta puusta, sekä metsäbyrokraatit viroista, joissa määräillä toisten omistamissa metsissä ilman mitään vastuuta. Näin on menetelty metsäluonnon monimuotoisuuden, monikäytön ja metsänomistajien kustannuksella yhden kokonaisen ihmisiän ajan. Alaharvennuksesta, jossa hakattiin pieniä keskenkasvuisia puita, ja avohakkuusta tehtiin julkilausuman perusteella ainoat sallitut hakkuumenetelmät. Mikäli metsänomistaja halusi metsässään käyttää jotain muuta vaihtoehtoa, oli uhkana raastupa.

Mökkiläisen metsänsuoja on saattanut varoittamatta hävitä yhdessä yössä.

Harsintajulkilausuma ei perustunut mihinkään tieteelliseen tutkimukseen saati sitten edes käytännön kokemukseen. Sehän ei ollut ajallisesti edes mahdollista, sillä siihen asti metsänomistajat käyttivät erilaisia jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksia eli poimintahakkasivat isoja, rahaa tuottavia hakkuukypsiä puita. Vain julkilausumaan tukeutuen estettiin metsänomistajia käyttämästä parhaita taloudellisia ja samalla parhaiten ympäristöä säästäviä ja suojelevia hakkuutapoja. Julkilausuman seurauksena silloisesta avohakkuuseen kielteisesti suhtautuvasta metsälaista ei piitattu. Lakia muuttamatta sitä alettiin tulkita mielivaltaisesti sen tarkoituksen vastaisesti. Metsänomistajat, jotka noudattivat vanhaa perinteistä käytäntöä vietiin käräjille ja heidän metsät asetettiin hakkuukieltoon.

Ainoaksi sallituksi käytännöksi määrätty työläs puupeltokasvatus avohakkuineen ja taimikoineen on merkinnyt kansalaisten elin- ja asumisympäristön pilaantumista vuosikymmeniksi. Monet aitoa metsää tarvitsevat metsälajit ovat kokonaan hävinneet tai tulleet uhanalaisiksi. Monen ihmisen marja-, sieni-, ulkoilu-, virkistys- ja kotimetsä on avohakkuun seurauksena muuttunut kulkukelvottomaksi. Mökkiläisen metsänsuoja on saattanut varoittamatta hävitä yhdessä yössä. Siinä on monen ihmisen mielenrauha järkkynyt ja mökin arvo romahtanut. Mikäli aikanaan olisi tukeuduttu todelliseen tieteelliseen tietoon, mitään tällaista hävitystä ei olisi tapahtunut.

Totutun tavan muuttamisen pelko on toki osa ihmisluontoa, vanhaan tuttuun ja totuttuun on helppo tuudittautua. Olisi kova pala metsäpomoille mennä neljäkymmentä vuotta metsiänsä avohakanneelle isännälle kertomaan, että olimmekin väärässä. Vielä tänäkään päivänä vaikka metsälaki Suomessa jo jatkuvan kasvatuksen sallii, ei sitä ole edes vaihtoehtona hakkuuilmoituksessa. Tähän perustaa myös propagandansa teollisuuden metsäorjat, julistaessaan, ettei jatkuva kasvatus ole yleistymässä. Vuosikymmeniä vallinnut avohakkuu- aivopesu on onnistunut vanhojen metsänomistajien osalla. Jatkuvasta kasvatuksesta keskustellessani, saan usein vastauksen; ” Ei tänä päivänä metsähommia hevosella ja pokasahalla enää tehdä.”. Tämä vastaus jo itsessään kertoo osan metsänomistajien tietotason jatkuvasta kasvatuksesta ja sen hakkuutavoista, jotka voidaan kyllä motolla tehdä.

Keski-Euroopassa Suomea ei tunneta metsänkasvatuksen mallimaana, toisin kuin täällä pohjolassa usein kuvittelemme.

Jo useita vuosikymmeniä on ollut käytettävissä vankkaa kotimaista ja myös ulkomaista tieteellisesti tutkittua tietoa siitä, että avohakkuuvapaa jatkuva kasvatus on ylivoimainen vaihtoehto puupeltokasvatukseen verrattuna. Se tuottaa enemmän ja laadukkaampaa puuta paljon kannattavammin, kuin avohakkuuseen ja alaharvennukseen perustuvat puupellot. Se on hiilensidonnan ja metsän monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta myös paras hakkuutapa ja sitä käyttäen metsä säilyy metsänä sekä samanaikaisesti monikäytön kohteena.

Kunnan hallitsemissa eli kuntalaisten omistamissa metsissä olisi kiireellisesti siirryttävä käyttämään yksinomaan tätä jatkuvan kasvatuksen kasvatusmenetelmää. Kunta ei esimerkiksi saa valtion tukirahaa hoitotöihin, ei korvauksia myrskyvahingoista, eikä hirvien ja myyrien aiheuttamista taimituhoista, joita nykykäytäntö massiivisesti aiheuttaa. Myrskyvahingotkin tulevat lähitulevaisuudessa lisääntymään ilmastonmuutoksen myötä puupeltojen harvoissa metsissä, joiden läpi tuuli pääsee voimalla puhaltamaan. Kunnan jäsenillä tulisi olla oikeus saada metsistään muutakin hyötyä ja iloa, kuin vain puun myyntitulojen tuomaa vähäistä kevennystä verojen maksuun.

Lopella sosialidemokraatit vaativat viime maanantaina 12.9. tekemänsä valtuustoaloitteen myötä, että Loppi on Hämeessä runsaana metsänomistajana etujoukoissa luontoystävällisenä kuntana ottamassa metsiensä hoitomuodoksi jatkuvan kasvatuksen. Toivottavasti muu Häme seuraa perässä, mutta ei niin hitaasti, kuin tapana on. Keski-Euroopassa Suomea ei tunneta metsänkasvatuksen mallimaana, toisin kuin täällä pohjolassa usein kuvittelemme. Keski-Euroopassa on ymmärretty jo tuottavuuden ohella metsän virkistys- ja luontoarvot jatkuvassa kasvatuksessa. Teollisuuden veturi Saksakin on luopunut avohakkuista, samoin muun muassa Slovenia.

Ilmaisena vinkkinä; Sopisi täällä koti-Suomessakin vaikkapa hallituksen kilpailukykypaketin osaksi tähän metsien tuottavuusloikkaan mukaan lähteminen.

Joni Lähde (sd.)

Kirjoittaja on valtuuston 1.varapuheenjohtaja Lopelta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Hämeen piiristä.

Elinvoiman houkutuslintu

 

Kunnan elinvoimakeskustelu ei ole tyhjää puhetta, vaan sitä, että asiat ovat kokonaisuudessaan kunnossa. Lapsiperheiden palvelut toimivat, ikäihmiset voivat vanheta turvallisesti ja vapaa-aikana riittää mielekästä tekemistä. Asuntopolitiikka on kunnossa ja ympäristö viihtyisä. Toimiva kaupunki houkuttaa yrityksiä ja työntekijöitä. Tämän houkutuslinnun avulla syntyy kasvua, työpaikkoja ja verotuloja, joilla voidaan pitää huolta palveluista.

Työ- ja elinkeinoministeriön tuore suhdannebarometri povaa, että Kanta-Hämeessä työttömyys alenee. Tämä on hyvä uutinen. Huono uutinen on se, että myös työllisyysasteen ennustetaan alenevan.  Vielä 2014 työllisyysaste oli 70.7. Ensivuodelle ministeriö ennustaa kaksi prosenttiyksikköä alhaisempaa työllisyysastetta eli 68.7. Nuorisotyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan hieman laskevan. Tämä on erinomainen asia toteutuessaan, koska juuri nämä ovat syrjäyttävimmät työttömyyden lajit.

Juttelin viime viikolla erään yrityksen hallituksen jäsenen kanssa siitä, että yritys voisi koota palvelunsa Hämeenlinnaan. Hyvä uutinen meille, huono niille kunnille, joista työpaikat siirtyvät. Yritys on valitsemassa Hämeenlinnan kokonaisuuden vuoksi. Elinkeinoelämän barometri arvioi Hämeenlinnan hyväksi paikaksi yrityksille. Onnellisuusbarometrissa pärjäsimme kohtuullisen hyvin. Olemme hyvä paikka myös ihmisille. Voimme silti pyrkiä parempaan.

Työllisyys on pitkälti kiinni kansainvälisistä suhdanteista ja maan hallituksen toimista. Kuntana voimme joko edistää tai hidastaa työllisyyden paranemista. Oleellista on, että tarjoamme yritysmyönteisen, luotettavan ja reilun toimintaympäristön.

Kuntana voimme joko edistää tai hidastaa työllisyyden paranemista.

Kun yrityksiltä kysyttiin, mitä asioita ne huomioivat päättäessään, minne ne sijoituvat, nousee kärkeen osaavan työvoiman saatavuus, liikenneyhteydet, se että alueella on kasvukeskus sekä turvallinen ja viihtyisä ympäristö.  Kunnan ja alueen imagolla on myös merkitystä. Turvallisen ja viihtyisän ympäristön merkitys on viime vuosina kasvanut.

Kunnan tukitoimilla ja yrityspalveluilla oli yritysten vastauksissa pienempi merkitys kuin kaavoituksella. Yritykset eivät siis kaipaa kuuta taivaalta, vaan toimivaa luotettavaa päätösentekoa. Ennakoitavuutta.

Työvoiman saatavuuteen kunta voi oikeasti vaikuttaa. Vaikuttaminen lähtee jo varhaiskasvatuksen laadun turvaamisesta. Tässä ja nyt on oleellista turvata nuorille mahdollisuus opintoihin ja ammatin hankkimiseen. Käytännössä jokainen peruskoulun päättänyt nuori pääsee Hämeenlinnassa toiselle asteelle opiskelemaan. Se että opinnot tulee suoritettua loppuun, vaatii yhä skarppaamista mm. tukipalveluissa, oppilaanohjauksessa ja koulutuksen laadussa.

Ammattikorkeakoulumme houkuttaa opiskelijoita myös muualta Suomesta. Heistä moni  jää tänne. Yrityselämän ja koulutuksen kiinteämmällä yhteistyöllä saamme asukkaita ja työpaikkoja.

Työttömäksi joutuessaan ihminen on erityisen herkillä. Moni kokee menettävänsä työn mukana osan ihmisarvoaan. Näin ei saa olla! Olen työsidonnainen ihminen. Minusta jokaisella, joka on työikäinen ja kykenee työhön, on velvollisuus tehdä työtä. Samaan aikaan ajattelen, että yhteiskunnan on tarjottava tukea, jotta työn tekeminen on mahdollista.

Tapahtuipa työvoimapalvelujen suhteen valtakunnan tasolla mitä tahansa, ihmiset asuvat Hämeenlinnassa. Niin työlliset kuin työttömätkin. Kuntana meidän kannattaa panostaa siihen, että uuden ammatin ja työpaikan hankkiminen on mahdollista. Toimiva työllisyyspolitiikka huomio molemmat –  työn ja tekijät.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Hämeen piiristä.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Hämeen piiristä.

Ehkäistään eläkeläisten syrjäyttämistä

Nuorten syrjäytymisestä puhutaan paljon. Työstä syrjäytymisestä puhutaan, mutta harvemmin ollaan huolissaan eläkeläisten syrjäytymisestä., vaikka pitäisi. Tai syrjäyttämisestä.

Eläkeläisten syrjäytymisen taustalla on usein kaksi tekijää. Rahapula, joka estää liikkumasta ja osallistumasta sekä yksinäisyys, joka vie elämästä sisällön.

Eläkeläisistä 15 prosenttia on pienituloisia, mutta kolmannes kokee vastentahtoista yksinäisyyttä. Hyvät tulot eivät auta jos elämässä ei ole läheisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa ilot ja surut, innostukset ja ikävät asiat. Jopa telkkaria on mukavampi katsoa, kun vieressä on toinen ihminen, jolle ohjelmaa voi kommentoida.

Toisaalta pienituloisuus voi ruokkia sosiaalista eristäytymistä ja lisää kielteistä yksinäisyyttä. Jos joutuu miettimään osallistumistaan vaikkapa harrastuksiin tai kyläreissuihin bussilipun hinnan kautta nousee muutama euro nousee arvoon.

Jos joutuu miettimään osallistumistaan harrastuksiin tai kyläreissuihin bussilipun hinnan kautta, nousee muutama euro suureen arvoon.

Eläkeläisissä pienituloisten osuus on hieman suurempi kuin väestössä keskimäärin. Erityisesti yksin elävät ja paljon lääkkeitä ja terveydenhoitoa tarvitsevat ovat tiukoilla. Kaikkein tiukimmilla ovat varhain työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet ihmiset.

Kymmenessä vuodessa pienituloisuus on vähentynyt eniten juuri eläkeikäisten kohdalla. Taustalla on yleinen työllisyys ja tulokehitys.  Laman aikana eläkeläisten tulot ovat vähentyneet vähemmän kuin muiden tulot.

Eläketurva näyttäisi siten suojaavan eläkkeensaajia hyvin köyhyydeltä talouden vaikeina aikoina. Mutta tämä on vain puoli totuutta. Taloutta on tasapainotettu eläkeläisille tärkeistä palveluista leikkaamalla, palvelumaksuja korottamalla ja heikentämällä lääkekorvauksia. Toimeentulossa tärkeää ovat tulot ja menot. Molemmat.

Kunnissa ei päätetä lääkekorvauksista, mutta palvelumaksuista päätetään. Hämeenlinnassa ei korotettu terveydenhuollon maksuja 30 prosentilla, kuten maan hallitus esitti. Kyseessä oli poliittinen valinta. Jouduimme valtuustossa äänestämään asiasta. Lopputuloksena maksut nousivat kohtuullisemmin.

Kunnissa päätetään jatkossa monista eläkeläisille tärkeistä syrjäytymistä ehkäisevistä toimista esimerkiksi harrastusmahdollisuuksista. Kyse on järjestöjen toimintamahdollisuuksista, kohtuuhintaisista terveysliikuntapaikoista, kulttuuripalveluista, kansalaisopiston tarjonnasta ja niin edelleen. Kyse on myös julkisesta liikenteestä.

Koko Hämeenlinnaa ajatellen on erityisen tärkeää mahdollistaa harrastuksiin osallistuminen muille kuin keskustassa ja kantakaupungissa asuville. Kyse on tarjonnasta, jota on eri puolilla kaupunkia ja siitä, että autottomat voivat päästä nauttimaan kantakaupungin tarjonnasta.

Laajana kaupunkina meillä on paljon parannettavaa julkisessa liikenteessä. Saksalaisessa pikkukaupungissa otettiin käyttöön ”kanssamatkustajapenkki”. Kyseessä on kimppakyytipysäkki. Penkin vieressä on tolppa, jossa on eri paikkoja kuvaavia kylttejä. Kyytiin haluava voi kertoa niiden avulla minne on matkalla. Organisoitua liftaamista. Erityisesti ikäihmiset käyttävät tätä penkkiä. Laitetaan siis luovuus liikkeelle, mietitään miten ikäihmisten yksinäisyys voidaan taltuttaa. Miten luoda kohtauspaikkoja?

 

Tarja Filatov

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Hämeen piiristä.

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Onko ”ratkaisevan tärkeä vahvuustekijä” vain sanahelinää?

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän strategiassa todetaan henkilöstöstä: ”Osaava ja oppiva henkilöstö muodostaa ratkaisevan tärkeän vahvuustekijän yhtymän toiminnalle. Henkilöstön ammatillisen kehittymisen mahdollisuuksiin, työssä jaksamiseen ja joustavaan liikkuvuuteen sekä sisäiseen yrittäjyyteen ja palkitsemiskäytäntöihin kiinnitetään erityistä huomiota. Työtä tehdään hyvällä palveluasenteella ja ilman tarpeettomia raja-aitoja ammattiryhmien välillä. Positiivinen tekemisen meininki näkyy henkilöstön hyvinvointina ja pienenä vaihtuvuutena. Hyvän esimiestyön tulee olla itsestäänselvyys ja johtamisosaamista vahvistetaan järjestelmällisesti.”

Moniammatillinen yhteistyö on ollut vuosikymmenet punaisena lankana terveydenhuollon tehtävissä. Vaikka hierarkiassa ammatit on selvästi määritelty ja porrastettu, se ei tarkoita, etteikö lääkäri voi nostaa lattialle pudonnutta roskaa tai sairaala-apulainen vastata puhelimeen, kun muut ovat esimerkiksi työpalaverissa. Erikoissairaanhoidossa, kuten Päijät-Hämeen keskussairaalassa, on useita eri ammattitehtäviä, joissa työt limittyvät: ruoanjakelu potilaille, tekstinkäsittely, jota tekevät ensisijaisesti tekstinkäsittelijät, mutta kirjoitustehtäviä voi hoitaa osastonsihteeri, lääkäri tai hoitohenkilökuntaan kuuluva tarpeen tullen.

Vaikuttaa merkilliseltä, että samalla kun hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja korostaa, että tekeviä ja hoitavia käsiä ei olla vähentämässä, niin yhteistoimintaneuvottelujen piiriin kuuluu laitoshuoltajia, varasto-, ravitsemus-  ja toimistotyöntekijöitä. Onko tarkoitus, että sairaanhoitajat siivoavat, tekevät ja tarjoilevat ruoan sekä toimivat toimistotyöntekijöinä? Lääkäritkö kirjoittavat sairauskertomukset, lähetteet, yhteenvedot, radiologian ja muut vastaavat pyynnöt ja vastaukset? Entä kuka tekee välinehuoltajan tehtävät, panee instrumentit pesukoneisiin, lajittelee ne leikkaussaleja, poliklinikoita ja osastoja varten? Hoitajat, lääkärit, kuka? Varastotyöntekijät ovat tärkeä työryhmä, jonka tehtäviin kuuluu kaikki varastotyöhön liittyvä. Tekevätkö nämäkin työt jatkossa hoitajat ja lääkärit? Hallituksen puheenjohtaja siis väittää, että”tekeviä käsiä” yt-neuvottelut eivät koske. Tiedoksi hänelle, että kaikki edellä mainitut ammattiryhmät ovat juuri tätä ryhmää.

Olisiko aika kunnon mielenosoitukseen, kun tärkeänä vahvuustekijänä mainittuun henkilöstöön suhtaudutaan kuin he olisivat rasite.

Olisi järkyttävää, jos pitkälle koulutetut lääkärit, sairaanhoitajat ja lähihoitajat tekisivät töitä, joita voi tehdä pienempipalkkainen laitoshuoltaja, tekstinkäsittelijä, osastonsihteeri jne. Siitäkö säästöä syntyy? Eipä tietenkään.  Sanoohan sen terve järki. Ei sosiaali- ja terveyskuntayhtymä ole Nokia tai mikään muukaan yksityinen bisnes, vaikka kuntayhtymän hallitus taitaa niin luulla. Vai onko tarkoitus antaa yksityisille firmoille tukipalvelut, kunhan ne on ensin ajettu alas? Näinhän tehtiin jo osittain vanhuspalvelujen kohdalla, kun vuodenosastotoiminta lopetettiin terveyskeskuksista.

Uudet johtajat vakuuttavat, että henkilöstö tulee kuulluksi ja yhteistyöneuvottelut tehdään henkilöstön kanssa, se on kärpäsen surinaa korvissani. Olen tämän kuullut ennenkin ja voin todeta, että kyseessä ovat saneluneuvottelut. Ensin sanotaan irti määräaikaiset, sitten tukipalveluista ne, joiden tehtävät voidaan jotenkin siirtää hoitohenkilökunnalle ja lääkäreille, vaikka töitä riittää tällä hetkellä yllin kyllin kaikille muille  paitsi virkamies- ja luottamushenkilöjohtoportaalle. He istuvat päivästä toiseen strategia- ja kehitysseminaareissa välinpitämättöminä ”ratkaisevan tärkeästä vahvuustekijästä yhtymän toiminnalle” eli henkilöstöstä.

Olen samaa mieltä kuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja Ville Skinnarin kanssa siitä, että ajankohta yt-neuvotteluille on väärä. Strategia- ja tukipalvelut -toimiala on pysynyt sovitussa budjetissa.  Skinnari toteaa, että jos tukipalvelut eivät ole kunnossa, ei voida keskittyä ydintehtävään. Hyvä neuvo, joka kannattaisi pitää mielessä. Juustohöyläsäästäminen on huonoin tapa hoitaa sosiaali- ja terveyskuntayhtymän taloutta. Kuntayhtymän hallitus on hakoteillä.  Parempaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa pitäisi tehdä, mutta se ei onnistu, jos 760 työntekijää koskee irtisanomisuhka.

Perusteluja irtisanomisille ei ole senkään vuoksi, että yhtymä teki positiivisen tilinpäätöksen. Irtisanomisia ei ainakaan tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten voi tehdä.  Olisiko aika kunnon mielenosoitukseen, kun tärkeänä vahvuustekijänä mainittuun henkilöstöön suhtaudutaan kuin he  olisivat rasite? Samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien jonot vain kasvavat.

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Ministerimalli on demokratian irvikuva

Lahdessa osa luottamushenkilöistä haluaa vähentää monipuolista ja vaikuttavaa osallistumista demokraattiseen päätöksentekoon. Ministerimalli, jota nyt ehdotetaan hallintosääntöön, kaventaa valtuutettujen mahdollisuutta laajaan poliittiseen vaikuttamiseen. Ministerimallissa valtaa keskitettäisiin kaupunginhallituksen 11 jäsenelle. Tämä on mielestäni demokratian irvikuva. Samalla 48 vaaleilla valittua kaupunginvaltuutettua olisi politiikan ytimen ulkopuolella.

Poliittista valtaa vahvistetaan siten, että mahdollisimman monella valtuutetulla on erilaisia luottamustehtäviä, eikä heitä moitita heikoiksi päätöksentekijöiksi, kuten nykyisen kaupunginhallituksen puheenjohtaja 12.3. ilmestyneessä ESS:n jutussa vähättelee.

Lahdessa on käytäntönä ollut se, että lautakuntien puheenjohtajat ovat valtuutettuja, eivät kaupunginhallituksen jäseniä, joiden työtaakka on jo nyt melkoinen. He istuvatnyt  kaupunginhallituksen kahdessa jaostossa ja seuraavalla valtuustokaudella kolmessa, kun uusi osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto syntyy sosiaali- ja terveyslautakunnan tilalle.

Ministerimallissa valtaa keskitettäisiin kaupunginhallituksen 11 jäsenelle.

Kuntalaisena minua kiinnostaa myös luottamustehtävistä maksettavat palkkiot. En ole niitä vastaan, mutta ylilyöntejä on vältettävä. Onko mahdollisesti tarkoitus, että hallituksen jäsenet toimivat osa-aikaisina ja palkallisina luottamushenkilöinä (puolipäivävirkoja) ministerimallin myötä?

Uusi kuntalaki edellyttää demokratian laajentamista siten, että kunnan asukkailla on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan ja talouden suunnitteluun (KL 22 §). Itse lähtisin siitä, että valtuutetuille, jotka edustavat kuntalaisia, taataan mahdollisimman laajat vaikuttamisen mahdollisuudet (KL 14 §). Lautakuntien puheenjohtajuudet ovat tällaisia vaikuttamisen paikkoja.  Tiedonkulkua ja -saantia voidaan parantaa kaupunginhallituksen ja lautakuntien puheenjohtajien välillä siten, että hallintosäännössä päätetään puheenjohtajien oikeus osallistua kaupunginhallituksen kokoukseen puheoikeudella.

On käsittämätöntä, että 120 000 asukkaan kaupungissa poliittinen valta keskitettäisiin 11 luottamushenkilön vastuulle. Ei se ole poliittisen johtajuuden vahvistamista, vaan valtuutettujen aliarvioimista ja demokratian vähättelyä.

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Muutos ei synny sormia napsauttamalla

”Pojalta jäi skitsofrenia lääkkeet ostamatta, kun hän ei saanut ajoissa tammikuun lääkkeiden omavastuuseen toimeentulotukea.” ”Pienituloiset diabetespotilaat pulassa toimeentulotukipäätösten viipyessä.” ”Reumapotilaan biologiset lääkkeet ostamatta.”  Sähköposti täyttyy ihmisten elävän elämän tarinoista, joita hyvinvointivaltio-Suomessa ei pitäisi edes olla.

Kelan toimeentulotukipäätösten kaaos koskettaa kipeästi kaikkein hauraimmassa asemassa olevia ihmisiä. Tällaista ei saisi sattua ja silti saattuu. Nyt ei pidä etsiä syyllisiä, vaan ratkaisuja. Syitä on kuitenkin tärkeätä analysoida, jotta samaan soppaan ei jouduta muutosprosesseissa uudelleen.

Kannatan edelleen toimeentulotuen perusosan siirtämistä Kelaan. Toimiessaan hyvin siirto mahdollistaa nopean, verkossa tapahtuvan toimeentulotuen perusosan myöntämisen. Kelasta toimeentulotukea uskaltavat hakea ikäihmiset, joiden jalka ei ikinä olisi kyennyt nousemaan kunnan sosiaalitoimen toimeentulotukiosastolle. Häpeän paino oli liian suuri.

Häpeän ei pitäisi painaa lääkkeisiin tukea hakevaa vanhusta, vaan järjestelmäämme, joka on johtanut tähän. Toimeentulotuen hakijoista 2/3 on työttömiä. Loppu jakautuu suhteellisen tasaisesti työssäkäyvien köyhien, eläkeläisten, pitkäaikaissairaiden ja opiskelijoiden kesken. Opiskelijoiden osuus on hieman suurempi kuin muiden. Kriisi kertoo siitä, mitä tapahtuu kun isoja uudistuksia tehdään liian pienillä resursseilla.

Kelan arvio tarvittavista resursseista etuuskäsittelyissä meni pahasti pieneen.  Kunnissa toimeentulotukiasioita käsitteli noin 2000 ihmistä. Kelassa luultiin, että he selviävät noin 1/3 henkilömäärällä. Kriisin puhjettua väkeä on palkattu reilusti lisää ja ylitöitä paiskitaan kestokyvyn rajoilla. Toivon jaksamista Kelan työntekijöille ja niille toimeentulotuen tarvitsijoille, joiden elämä meni muutoksesta sekaisin.

Häpeän ei pitäisi painaa lääkkeisiin tukea hakevaa vanhusta, vaan järjestelmäämme, joka on johtanut tähän.

Maakuntaitsehallinnossa muuttuu lähes kaikki. Tähänkin muutokseen sisältyy katastrofin ainekset. Samalla kerralla uudistetaan hallinto, yhtiöitetään ja yksityistetään palvelut, luodaan valinnanvapaus ja monta muuta asiaa.

Yleensä norsu syödään palasina. Peruskoulu-uudistus alkoi portaittain pohjoisesta. Minäkin ehdin käydä kaksi vuotta oppikoulua, vaikka pohjoiset ystäväni olivat jo peruskoululaisia.  Isoissa rakenteellisissa uudistuksissa on syytä edetä portaittain. Sen ei tarvitse tarkoittaa vitkuttelua, vaan viisasta prosessin hallintaa.

Muutoksessa työntekijöiden pitää kyetä ottamaan muutos haltuun. Uskallan väittää, että vaikkapa työvoimapalvelujen ongelmista iso osa juontaa juurensa jatkuvasta muutoksesta. Hallintoa on rukattu uusiksi moneen kertaan ja ihmiset hakeneet työtään uudelleen ja uudelleen. Työpanosta menee enemmän muutokseen kuin palveluun.

Kelan kriisissä yksi taustatekijä on se, että asiakkaiden tiedot eivät siirtyneet kunnista kelaan. Jokaisen asiakkaan kohdalla aloitettiin nollasta. Alusta. Ei ihme, että osa asiakkaistakin suivaantui. Jos terveydenhuollossa ja  sosiaalipalveluissa käy samoin, kaaos maksaa ihmishenkiä.

En tykkää hallituksen rakentamasta sote-maakunta-pakkoyhtiö-markkinamallista. Toivon, että järki voittaa ja eduskunta muuttaa mallia sellaiseksi, että kunnat ovat vahvemmassa roolissa ja ne voivat tuottaa palveluita yhtiöittämättä ja että valinnanvapaus toteutetaan maltillisesti.

Hämeessä  valmistaudutaan muutokseen ei hitaasti vaan eturintamassa, mikä eduskunnan valitsema linja sitten onkin. Toivon, että valmistelussa maltti säilyy eri aueilla, vaikka kuntavaalit lähestyvätkin.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.