x

Kolumni

Joni Lähde (sd.)

Kirjoittaja on valtuuston 1.varapuheenjohtaja Lopelta

Teollisuuden veturi Saksakin on luopunut avohakkuista – Suomen sienimetsät kulkukelvottomia

Suomalaisessa metsien hoidossa on eletty pää pensaassa pian 70 vuotta jo vuonna 1948 julkaistua Harsintajulkilausumaa toistellen. Julkilausuma väitti metsien tasaikäisinä puupeltoina olevan ainoa mahdollinen kasvatustapa. Selluteollisuus on siitä lähtien saanut nauttia halvasta keskenkasvuisesta puusta, sekä metsäbyrokraatit viroista, joissa määräillä toisten omistamissa metsissä ilman mitään vastuuta. Näin on menetelty metsäluonnon monimuotoisuuden, monikäytön ja metsänomistajien kustannuksella yhden kokonaisen ihmisiän ajan. Alaharvennuksesta, jossa hakattiin pieniä keskenkasvuisia puita, ja avohakkuusta tehtiin julkilausuman perusteella ainoat sallitut hakkuumenetelmät. Mikäli metsänomistaja halusi metsässään käyttää jotain muuta vaihtoehtoa, oli uhkana raastupa.

Mökkiläisen metsänsuoja on saattanut varoittamatta hävitä yhdessä yössä.

Harsintajulkilausuma ei perustunut mihinkään tieteelliseen tutkimukseen saati sitten edes käytännön kokemukseen. Sehän ei ollut ajallisesti edes mahdollista, sillä siihen asti metsänomistajat käyttivät erilaisia jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksia eli poimintahakkasivat isoja, rahaa tuottavia hakkuukypsiä puita. Vain julkilausumaan tukeutuen estettiin metsänomistajia käyttämästä parhaita taloudellisia ja samalla parhaiten ympäristöä säästäviä ja suojelevia hakkuutapoja. Julkilausuman seurauksena silloisesta avohakkuuseen kielteisesti suhtautuvasta metsälaista ei piitattu. Lakia muuttamatta sitä alettiin tulkita mielivaltaisesti sen tarkoituksen vastaisesti. Metsänomistajat, jotka noudattivat vanhaa perinteistä käytäntöä vietiin käräjille ja heidän metsät asetettiin hakkuukieltoon.

Ainoaksi sallituksi käytännöksi määrätty työläs puupeltokasvatus avohakkuineen ja taimikoineen on merkinnyt kansalaisten elin- ja asumisympäristön pilaantumista vuosikymmeniksi. Monet aitoa metsää tarvitsevat metsälajit ovat kokonaan hävinneet tai tulleet uhanalaisiksi. Monen ihmisen marja-, sieni-, ulkoilu-, virkistys- ja kotimetsä on avohakkuun seurauksena muuttunut kulkukelvottomaksi. Mökkiläisen metsänsuoja on saattanut varoittamatta hävitä yhdessä yössä. Siinä on monen ihmisen mielenrauha järkkynyt ja mökin arvo romahtanut. Mikäli aikanaan olisi tukeuduttu todelliseen tieteelliseen tietoon, mitään tällaista hävitystä ei olisi tapahtunut.

Totutun tavan muuttamisen pelko on toki osa ihmisluontoa, vanhaan tuttuun ja totuttuun on helppo tuudittautua. Olisi kova pala metsäpomoille mennä neljäkymmentä vuotta metsiänsä avohakanneelle isännälle kertomaan, että olimmekin väärässä. Vielä tänäkään päivänä vaikka metsälaki Suomessa jo jatkuvan kasvatuksen sallii, ei sitä ole edes vaihtoehtona hakkuuilmoituksessa. Tähän perustaa myös propagandansa teollisuuden metsäorjat, julistaessaan, ettei jatkuva kasvatus ole yleistymässä. Vuosikymmeniä vallinnut avohakkuu- aivopesu on onnistunut vanhojen metsänomistajien osalla. Jatkuvasta kasvatuksesta keskustellessani, saan usein vastauksen; ” Ei tänä päivänä metsähommia hevosella ja pokasahalla enää tehdä.”. Tämä vastaus jo itsessään kertoo osan metsänomistajien tietotason jatkuvasta kasvatuksesta ja sen hakkuutavoista, jotka voidaan kyllä motolla tehdä.

Keski-Euroopassa Suomea ei tunneta metsänkasvatuksen mallimaana, toisin kuin täällä pohjolassa usein kuvittelemme.

Jo useita vuosikymmeniä on ollut käytettävissä vankkaa kotimaista ja myös ulkomaista tieteellisesti tutkittua tietoa siitä, että avohakkuuvapaa jatkuva kasvatus on ylivoimainen vaihtoehto puupeltokasvatukseen verrattuna. Se tuottaa enemmän ja laadukkaampaa puuta paljon kannattavammin, kuin avohakkuuseen ja alaharvennukseen perustuvat puupellot. Se on hiilensidonnan ja metsän monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta myös paras hakkuutapa ja sitä käyttäen metsä säilyy metsänä sekä samanaikaisesti monikäytön kohteena.

Kunnan hallitsemissa eli kuntalaisten omistamissa metsissä olisi kiireellisesti siirryttävä käyttämään yksinomaan tätä jatkuvan kasvatuksen kasvatusmenetelmää. Kunta ei esimerkiksi saa valtion tukirahaa hoitotöihin, ei korvauksia myrskyvahingoista, eikä hirvien ja myyrien aiheuttamista taimituhoista, joita nykykäytäntö massiivisesti aiheuttaa. Myrskyvahingotkin tulevat lähitulevaisuudessa lisääntymään ilmastonmuutoksen myötä puupeltojen harvoissa metsissä, joiden läpi tuuli pääsee voimalla puhaltamaan. Kunnan jäsenillä tulisi olla oikeus saada metsistään muutakin hyötyä ja iloa, kuin vain puun myyntitulojen tuomaa vähäistä kevennystä verojen maksuun.

Lopella sosialidemokraatit vaativat viime maanantaina 12.9. tekemänsä valtuustoaloitteen myötä, että Loppi on Hämeessä runsaana metsänomistajana etujoukoissa luontoystävällisenä kuntana ottamassa metsiensä hoitomuodoksi jatkuvan kasvatuksen. Toivottavasti muu Häme seuraa perässä, mutta ei niin hitaasti, kuin tapana on. Keski-Euroopassa Suomea ei tunneta metsänkasvatuksen mallimaana, toisin kuin täällä pohjolassa usein kuvittelemme. Keski-Euroopassa on ymmärretty jo tuottavuuden ohella metsän virkistys- ja luontoarvot jatkuvassa kasvatuksessa. Teollisuuden veturi Saksakin on luopunut avohakkuista, samoin muun muassa Slovenia.

Ilmaisena vinkkinä; Sopisi täällä koti-Suomessakin vaikkapa hallituksen kilpailukykypaketin osaksi tähän metsien tuottavuusloikkaan mukaan lähteminen.

Joni Lähde (sd.)

Kirjoittaja on valtuuston 1.varapuheenjohtaja Lopelta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Ministerimalli on demokratian irvikuva

Lahdessa osa luottamushenkilöistä haluaa vähentää monipuolista ja vaikuttavaa osallistumista demokraattiseen päätöksentekoon. Ministerimalli, jota nyt ehdotetaan hallintosääntöön, kaventaa valtuutettujen mahdollisuutta laajaan poliittiseen vaikuttamiseen. Ministerimallissa valtaa keskitettäisiin kaupunginhallituksen 11 jäsenelle. Tämä on mielestäni demokratian irvikuva. Samalla 48 vaaleilla valittua kaupunginvaltuutettua olisi politiikan ytimen ulkopuolella.

Poliittista valtaa vahvistetaan siten, että mahdollisimman monella valtuutetulla on erilaisia luottamustehtäviä, eikä heitä moitita heikoiksi päätöksentekijöiksi, kuten nykyisen kaupunginhallituksen puheenjohtaja 12.3. ilmestyneessä ESS:n jutussa vähättelee.

Lahdessa on käytäntönä ollut se, että lautakuntien puheenjohtajat ovat valtuutettuja, eivät kaupunginhallituksen jäseniä, joiden työtaakka on jo nyt melkoinen. He istuvatnyt  kaupunginhallituksen kahdessa jaostossa ja seuraavalla valtuustokaudella kolmessa, kun uusi osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto syntyy sosiaali- ja terveyslautakunnan tilalle.

Ministerimallissa valtaa keskitettäisiin kaupunginhallituksen 11 jäsenelle.

Kuntalaisena minua kiinnostaa myös luottamustehtävistä maksettavat palkkiot. En ole niitä vastaan, mutta ylilyöntejä on vältettävä. Onko mahdollisesti tarkoitus, että hallituksen jäsenet toimivat osa-aikaisina ja palkallisina luottamushenkilöinä (puolipäivävirkoja) ministerimallin myötä?

Uusi kuntalaki edellyttää demokratian laajentamista siten, että kunnan asukkailla on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan ja talouden suunnitteluun (KL 22 §). Itse lähtisin siitä, että valtuutetuille, jotka edustavat kuntalaisia, taataan mahdollisimman laajat vaikuttamisen mahdollisuudet (KL 14 §). Lautakuntien puheenjohtajuudet ovat tällaisia vaikuttamisen paikkoja.  Tiedonkulkua ja -saantia voidaan parantaa kaupunginhallituksen ja lautakuntien puheenjohtajien välillä siten, että hallintosäännössä päätetään puheenjohtajien oikeus osallistua kaupunginhallituksen kokoukseen puheoikeudella.

On käsittämätöntä, että 120 000 asukkaan kaupungissa poliittinen valta keskitettäisiin 11 luottamushenkilön vastuulle. Ei se ole poliittisen johtajuuden vahvistamista, vaan valtuutettujen aliarvioimista ja demokratian vähättelyä.

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Muutos ei synny sormia napsauttamalla

”Pojalta jäi skitsofrenia lääkkeet ostamatta, kun hän ei saanut ajoissa tammikuun lääkkeiden omavastuuseen toimeentulotukea.” ”Pienituloiset diabetespotilaat pulassa toimeentulotukipäätösten viipyessä.” ”Reumapotilaan biologiset lääkkeet ostamatta.”  Sähköposti täyttyy ihmisten elävän elämän tarinoista, joita hyvinvointivaltio-Suomessa ei pitäisi edes olla.

Kelan toimeentulotukipäätösten kaaos koskettaa kipeästi kaikkein hauraimmassa asemassa olevia ihmisiä. Tällaista ei saisi sattua ja silti saattuu. Nyt ei pidä etsiä syyllisiä, vaan ratkaisuja. Syitä on kuitenkin tärkeätä analysoida, jotta samaan soppaan ei jouduta muutosprosesseissa uudelleen.

Kannatan edelleen toimeentulotuen perusosan siirtämistä Kelaan. Toimiessaan hyvin siirto mahdollistaa nopean, verkossa tapahtuvan toimeentulotuen perusosan myöntämisen. Kelasta toimeentulotukea uskaltavat hakea ikäihmiset, joiden jalka ei ikinä olisi kyennyt nousemaan kunnan sosiaalitoimen toimeentulotukiosastolle. Häpeän paino oli liian suuri.

Häpeän ei pitäisi painaa lääkkeisiin tukea hakevaa vanhusta, vaan järjestelmäämme, joka on johtanut tähän. Toimeentulotuen hakijoista 2/3 on työttömiä. Loppu jakautuu suhteellisen tasaisesti työssäkäyvien köyhien, eläkeläisten, pitkäaikaissairaiden ja opiskelijoiden kesken. Opiskelijoiden osuus on hieman suurempi kuin muiden. Kriisi kertoo siitä, mitä tapahtuu kun isoja uudistuksia tehdään liian pienillä resursseilla.

Kelan arvio tarvittavista resursseista etuuskäsittelyissä meni pahasti pieneen.  Kunnissa toimeentulotukiasioita käsitteli noin 2000 ihmistä. Kelassa luultiin, että he selviävät noin 1/3 henkilömäärällä. Kriisin puhjettua väkeä on palkattu reilusti lisää ja ylitöitä paiskitaan kestokyvyn rajoilla. Toivon jaksamista Kelan työntekijöille ja niille toimeentulotuen tarvitsijoille, joiden elämä meni muutoksesta sekaisin.

Häpeän ei pitäisi painaa lääkkeisiin tukea hakevaa vanhusta, vaan järjestelmäämme, joka on johtanut tähän.

Maakuntaitsehallinnossa muuttuu lähes kaikki. Tähänkin muutokseen sisältyy katastrofin ainekset. Samalla kerralla uudistetaan hallinto, yhtiöitetään ja yksityistetään palvelut, luodaan valinnanvapaus ja monta muuta asiaa.

Yleensä norsu syödään palasina. Peruskoulu-uudistus alkoi portaittain pohjoisesta. Minäkin ehdin käydä kaksi vuotta oppikoulua, vaikka pohjoiset ystäväni olivat jo peruskoululaisia.  Isoissa rakenteellisissa uudistuksissa on syytä edetä portaittain. Sen ei tarvitse tarkoittaa vitkuttelua, vaan viisasta prosessin hallintaa.

Muutoksessa työntekijöiden pitää kyetä ottamaan muutos haltuun. Uskallan väittää, että vaikkapa työvoimapalvelujen ongelmista iso osa juontaa juurensa jatkuvasta muutoksesta. Hallintoa on rukattu uusiksi moneen kertaan ja ihmiset hakeneet työtään uudelleen ja uudelleen. Työpanosta menee enemmän muutokseen kuin palveluun.

Kelan kriisissä yksi taustatekijä on se, että asiakkaiden tiedot eivät siirtyneet kunnista kelaan. Jokaisen asiakkaan kohdalla aloitettiin nollasta. Alusta. Ei ihme, että osa asiakkaistakin suivaantui. Jos terveydenhuollossa ja  sosiaalipalveluissa käy samoin, kaaos maksaa ihmishenkiä.

En tykkää hallituksen rakentamasta sote-maakunta-pakkoyhtiö-markkinamallista. Toivon, että järki voittaa ja eduskunta muuttaa mallia sellaiseksi, että kunnat ovat vahvemmassa roolissa ja ne voivat tuottaa palveluita yhtiöittämättä ja että valinnanvapaus toteutetaan maltillisesti.

Hämeessä  valmistaudutaan muutokseen ei hitaasti vaan eturintamassa, mikä eduskunnan valitsema linja sitten onkin. Toivon, että valmistelussa maltti säilyy eri aueilla, vaikka kuntavaalit lähestyvätkin.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Kolumni

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Kuntavaalit ja pitkät kalsarit

Yksi lempiohjelmistani televisiossa on Noin viikon uutiset. Siinä pilkataan kaikkia puolueita ja poliitikkoja tasapuolisesti, pilke silmäkulmassa. Kuntavaaleja siinä verrattiin pitkiin kalsareihin, ovat kuulemma yhtä tylsät.  Mielestäni yhtä tarpeelliset, vaikka maakuntahallinto syntyneekin. Yhteisissä palveluissa on kyse siitä, että elämän pakkaspäivinä ei palella.

Ensi vaalikaudella tulee kahdessa vuodessa varmistaa se, että oma alueen julkiset sosiaali -ja terveyspalvelut pärjäävät kilpailussa maakunnan tilaaja-tuottajamallissa.

Olisin itse halunnut toisenlaisen sote-mallin. Mallin, jossa palveluita ei pistetä markkinavoimien armoille, jossa kunnilla on vahva rooli. Toisin on käymässä. Porvarihallitus haluaa mallin, jossa kaikki yhtiöitetään ja toiminta on markkinaehtoista. Yksityinen voitontavoittelu tulee voimalla sosiaali ja terveyspalveluihin.

En pelkää kilpailua ja monituottajamallia sinänsä. Hämeenlinnassakin kokeiltiin tilaaja-tuottaja -mallia, mutta yhdessä kaikkien puolueiden kanssa purimme sen. Se oli kallis ja byrokraattinen. Nyt hallitus haluaa, että sote-palveluissa otetaan käyttöön maakunnallinen tilaaja-tuottaja-malli. Kermavaahtona kakussa on, että kunnan tuottamat palvelut on pakko pukea osakeyhtiölain velvoitteisiin.

Yksityinen voitontavoittelu tulee voimalla sosiaali ja terveyspalveluihin.

Yritysvetoisessa mallissa suurena riskinä ovat monikansalliset yhtiöt, jotka optimoivat verotuksensa kansainvälisesti. Ilman  riittävää veroraportointia, syvemmälle menevää kuin nykyiset käytäntömme, verovaroin rahoitetuista palveluista tulevat verotulot uhkaavat valua vieraile maille.

Kaikesta kritiikistäni huolimattaa, jos eduskunnan keskusta, perussuomalaiset kokoomus -enemmistö hyväksyy lain, meidän on Hämeenlinnassa ja muissa Hämeen kunnissa tehtävä kaikkemme, että pärjäämme uudessa mallissa hyvin. Sote on politiikan pitkät kalsarit: hankala, tylsä, mutta tuiki tarpeellinen. Sitäpaitsi se on mennyt ikävästi myhkyröille hallituksen valmistelussa.

Tarja Filatov

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Kolumni

Ulla Katajavuori

Kirjoittaja on lähihoitaja ja kuntavaaliehdokas Orimattilassa.

Hyvinvointia hoitajan silmin

 

Olemme suurten muutosten äärellä. Muutosten, joita hallitsevat raha ja säästöt. Kaiken keskiössä pitäisi olla kuitenkin ihminen – hyvinvoiva kuntalainen. Meidän kuntapäättäjien tulisi muistaa tämä tehdessämme päätöksiä kuntalaisten hyvinvoinnin  ja terveyden turvaamiseksi. Jokaisella meistä on oikeus hyviin palveluihin sekä riittävään, koulutettuun, ammattitaitoiseen ja hyvinvoivaan henkilökuntaan. Hyvinvointi koskettaa meitä jokaista ja jonain päivänä se voinkin olla minä tai sinä, joka tarvitsee toisen ihmisen apua ja tukea selviytyäkseen elämästä, kun omat voimavarat eivät enää siihen riitä. Selviytyäksemme tarvitsemme toimivaa ja hyvää sosiaali- ja terveydenhoitoa, jonka pitäisi olla kaikkien saatavilla omassa kunnassamme ja silloin kun sitä kipeimmin tarvitsemme.

Ihmisen hoitaminen ei ole rahassa mitattavissa olevaa pääomaa. Hoidon tuotos on ihmisen hyvinvointi ja mahdollisimman hyvä elämä. Parhaiten se onnistuu tutussa ympäristössä omien läheisten läheisyydessä. Toista ihmistä voi hoitaa vain toinen ihminen ja tähän työhön me tarvitsemme riittävästi osaavia ja ammattitaitoisia hoitajia.

Ihmisen hoitaminen ei ole rahassa mitattavissa olevaa pääomaa.

Vuoden alussa aloittanut Päijät-Häneen Hyvinvointikuntayhtymä PHHYKY antaa esimakua meille siitä mitä SOTE – uudistus tulevaisuudessa parhaimmillaan tai pahimmillaan voi olla. Vuodeosastoja ja vanhainkoteja on lopetettu ja toimintaa keskitetty kotihoitoon sekä suurempiin ja vieraampiin apua antaviin yksiköihin. Terveyspalvelut on siirretty yhä kauemmaksi omaisten ulottumattomiin. Pienet kunnat jäävät väistämättä palveluissa isojen kuntien varjoon. Kuntalaisen sosiaali- ja terveydenhoito ovat huonoja säästökohteita. Pahimmillaan se voi johtaa kalliimpaan ihmisten pahoinvointiin. Kuntalaisen hyvinvointi on liian kallis uhrattavaksi yhtenäisen maakuntamallin rahoittamiseksi.

Me tiedämme, että elämän eväät saadaan jo lapsuudessa, pienessä ja turvallisessa ympäristössä. Se, millaiset puitteet me voimme lapsillemme ja nuorillemme antaa,  vaikuttaa siihen kantavatko lasten ja nuorten siivet elämän matkan varrella. Syrjäytyminen, koulutus, työttömyys, sairastuminen, vammautuminen, ja masentuminen ovat kalliisti hoidettavia ellei niihin puututa ja vaikuteta ajoissa – anneta mahdollisuutta hyvään elämään. Jokaisella meistä – oli hän sitten lapsi tai nuori, aikuinen tai vanha, sairas tai vammainen, laiha tai lihava, köyhä tai rikas – on samanlainen oikeus hyvään ja arvokkaaseen elämään, tarve tulla hyväksytyksi ja kohdatuksi aidosti sellaisena kuin on.

Väärässä kohdassa tehty säästöpäätös ja oikeassa paikassa tehty ennakoiva päätös voivat ratkaista paljon – koko ihmisen elämän. SOTE-mallissa hyvinvoiva kuntalainen voi olla vielä kaukainen unelma, mutta ehkä se vain jonain päivänä toteutuu ja meillä kaikilla on samanlainen mahdollisuus hyvään ja terveelliseen elämään paikkakunnasta ja elämän tilanteesta riippumatta.

Jokaisella on oikeus elää arvokasta elämää. Me päättäjinä voimme toiminnallamme ja päätöksillämme antaa siihen mahdollisuuden ja puitteet. Viimekädessä kuitenkin jokainen kuntalainen itse päättää omasta tavastaan elää terveellista ja liikunnallista elämää – sillä ihminen on luotu liikkumaan. Jokainen vastaa omasta hyvinvoinnistaan, mutta jokaisella tulee olla siihen tasa-arvoiset mahdollisuudet. Meidän on autettava niitä heikompia, joiden omat voimavarat eivät riitä. Meillä on vain yksi elämä ja sinä itse päätät millaisena sen haluat elää.

Yhteisenä tavoitteena on hyvinvoiva kuntalainen. Tehkäämme yhdessä elämästämme elämisen arvoista. Se on tie kestävään tulevaisuuteen. Rahaa ja säästöjä tarvitaan, mutta sen hintana ei saa olla ihmisen elämä.

 

Ulla Katajavuori

Kirjoittaja on lähihoitaja ja kuntavaaliehdokas Orimattilassa.

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Muotoiluinstituutin alasajo

Lahden kaupungin strategiassa on muotoilu nostettu yhdeksi vetovoimatekijäksi. Tästä huolimatta ollaan lakkauttamassa Lahden muotoiluinstituutin kahta pääainetta, muotoilu- ja vaatesuunnittelua ja korumuotoilua. Tämä on jatkumoa vihamieliselle suhtautumiselle muotoilua ja taideaineita kohtaan. Se edustaa kovaa linjaa, jota Lahden ammattikorkeakoulun johto on noudattanut jo vuosia.  Ei tunnu olevan väliä onko kyseessä osakeyhtiö vai kuntayhtymä. Poliittinen johto ja ammattijohtajat eivät pitäneet musiikkiteatteri- ja kuvataidekoulutuksesta, niinpä ne lopetettiin kummankin koulutuksen suuresta suosiosta välittämättä. Nyt ollaan uhraamassa muoti- ja vaatesuunnittelu sekä korumuotoilu. Aineiden lakkauttaminen tarkoittaa todella pitkien opintosuuntauksien luopumisesta Lahdessa. 

Monet meistä lahtelaisista muistavat kotiteollisuusoppilaitoksen, josta muotoiluinstituutti sai alkunsa. Nykyiset päättäjät viittaavat kintaalla perinteille ja sille, että kaikki muotoiluinstituutin linjat ovat olleet erittäin arvostettuja Suomessa ja maailmalla.  Musiikkiteatterin ja taideinstituutin perään on enää turha haikailla, mutta olisiko vielä pelastettavissa nyt lakkautusuhan alla olevat linjat.

Viikolla yhdeksän järjestetään Lahti Design Week. Siihen osallistuvilla lahtelaisilla riittää selittelemistä lakkautuksista.  Lahti oli ylpeänä mukana Helsingin World Design Capital 2012 -hankkeessa, jota kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta perusteli muun muassa seuraavasti: ”Lahden osallistuminen hankkeeseen on luonnollinen osa kaupungin strategiaa, jossa muotoilu on keskeisiä tulevaisuuden vahvuuksia.”  Mitä nyt sanovat Lahden johtavat virkamiehet ja luottamushenkilöt? Lahti on suurin osakas ammattikorkeakoulussa, joten jonkinlaista päätäntävaltaakin sillä on isoimpana omistajana.

 

Lahden kaupunki on yksi perustajajäsenistä Suomen Muotoilusäätiössä.  Säätiö tukee ja edistää muotoilun tieteellistä tutkimusta, koulutusta sekä kehittämistyötä. Muotoilusäätiö toimii yhteistyössä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, muotoilutoimijoiden ja elinkeinoelämän kanssa. Säätiö ylläpitää Lahdessa Muotoilun palvelukeskusta, joka palvelee myös opiskelijoita ja koulutuksen järjestäjiä. Olisi kiinnostavaa kuulla Muotoilusäätiön näkemys lakkautusuhan alla olevista aineista. Luulisi myös, että vaatetusalan yritykset, kuten Luhta Oy, olisivat  jo tuominneet muoti- ja vaatesuunnittelukoulutuksen lopettamisaikeet Lahdessa.

Ammattikorkeakoulu perustelee lakkautuksia rahalla. Taloutta pitää tasapainottaa. Eivätkö riittäneet edelliset suosittujen linjojen lakkautukset?  Miksi sama virhe toistetaan? Taloudellista hyötyähän ei vaikuttaisi tällä kertaa syntyvän, koska lakkautettavien aineiden tilalle on tarkoitus kehittää jotain muuta. Opiskelijamäärääkään ei olla vähentämässä. Onko johtajilla mielessä jotain media- tai yritysseksikkäämpää?

Me lahtelaiset olemme voineet ylpeillä vuosikymmeniä ”Muotsikasta”. Se on ollut Suomen arvostetuimpia alan kouluja. Nyt kun sitä ollaan ajamassa pikkuhiljaa alas, suren lahjakkaiden opiskelijoiden ja opettajien puolesta ja häpeän onnettomien päätöksien tekijöitä. Luulen, että samoja tunteita kuin minulla on Taide- ja muotoiluinstituutista valmistuneilla Ars Fennica -palkinnon voittaneella kuvataiteilija Anssi Kasitonnilla, Salmelan vuoden nuoreksi taiteilijaksi valitulla Maria Laineella, Basware-kilpailun voittaneella kuvataiteilija Mikko Lyytisellä ja korutaiteen läänintaiteilija Heili Kauhasella.

 

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.