Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Teollisuusalojen ammattiliitto vaatii yt-neuvotteluiden kynnyksen nostoa

Tänään Helsingissä koolla ollut Teollisuusalojen ammattiliitto TEAMin hallitus katsoo, että nyt on yritysten vuoro ottaa suurempaa vastuuta työllisyydestä.

Välittömänä toimena niiden pitää nostaa yt-neuvottelujen kynnystä. Osinkojen sijasta pitää panostaa tuotekehittelyyn ja investointeihin, kehittää henkilöstöä ja parantaa yhteistoimintaa.

TEAM muistuttaa tiedotteessaan, että pörssiyhtiöt maksoivat viime vuodelta ennätyksellisen suuret osingot ja ennuste on, että keväällä 2017 maksetaan uudet ennätysosingot.

TEAMin mukaan yritysten hyvä tuloskunto ja osingonmaksukyky on liian usein saavutettu kohtuuttomilla yt-neuvotteluilla, irtisanomisilla ja lomautuksilla. Välillisiä työvoimakustannuksia on siirretty yrityksiltä palkansaajille ja palkansaajat ovat jo vuosia osoittaneet palkkamalttia.

Ammattiliitto katsoo, ettei Juha Sipilän (kesk.) hallitus ole toistaiseksi pystynyt luomaan edellytyksiä viennin vauhdittumiselle eikä teollisuuden investointien tason nostamiselle. Koulutusleikkaukset heikentävät kilpailukykyä.

Hallituksen jo tekemät päätökset johtavat työttömyysturvan rajuun leikkaukseen ensi vuonna. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan virkamiestyöryhmä esittää työttömyysturvaan lisäleikkauksia. TEAMin hallitus katsoo, ettei niille ei ole tarvetta. Tutkimuksetkaan eivät tue ajatusta, että etuuden pienentäminen tai etuusajan lyhentäminen nopeuttaisi työllistymistä.

TEAMin mukaan jatkuvat heikennyssuunnitelmat työehtoihin ja työttömyysturvaan herättävät pelkoa ja lisäävät  hallituksen ja palkansaajien epäluottamusta.

Lisää aiheesta

SAK:laiseen TEAMiin kuuluu noin 55 000 jäsentä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE