Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Teollisuusliitolta varoituksen sana tulevalle hallitukselle: “Teollisuuden kustannustaakkaa ei saa kasvattaa”

Suomessa ei Teollisuusliiton mielestä tule tehdä sellaista lainsäädäntöä, joka lisäisi teollisuuden kustannuksia kilpailijamaihin nähden. Tämä on välttämätöntä teollisuuden kasvuedellytysten turvaamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

– Mikäli vientiteollisuus ei pärjää lyhyemmän aikavälin kustannuskilpailussa, se ei pysty investoimaan pidemmälläkään aikavälillä. Esimerkiksi T&K –uraa ei saada kasvuun pelkillä valtion varoilla, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto muistuttaa.

Suomen suurin teollisuustyöntekijöitä edustava ammattiliitto Teollisuusliitto julkisti keskiviikkona eduskuntavaalitavoitteensa. Tavoitteissa korostuvat teollisuuden kilpailukyvystä huolehtiminen, ammatillisen koulutuksen reformin onnistunut toteuttaminen sekä työmarkkinasuhteiden parantaminen tulevan hallituksen kanssa.

Teollisuusliitto ehdottaa hallitusohjelmaan kirjausta, että teollisuuden kustannustaakkaa ei kasvateta seuraavalla vaalikaudella. Mitä paremmin suomalainen teollisuus menestyy, sitä pienemmät ovat myös kansainväliset CO2-päästöt.

Liitto haluaa jatkaa metsäpolitiikan toteuttamista juuri hyväksytyn kansallisen metsästrategian pohjalta. Strategia perustuu metsien kasvavaan hyödyntämiseen. Metsien virkistys- ja talouskäyttö on sovitettava yhteen, ja metsäalan eri toimijat ovat tässä avainasemassa.

“Seuraavan hallituksen on sitouduttava aitoon yhteistyöhön.”

Kaivostoiminnasta keskusteltaessa lähtökohtana tulee olla se, kuinka Suomen kaivosklusteria ja sen arvoketjuja laajennetaan. Mahdollinen kaivosvero on valmisteltava siten, ettei se aja investointeja pois maasta. Kaivosteollisuuden vastuullisuuteen ja tuotannon jälkihoitoon on kuitenkin kiinnitettävä entistä paremmin huomiota.

Lisää aiheesta

Seuraavan vaalikauden aikana on arvioitava ammatillisen koulutuksen reformin toteutumisen tilanne ja lisäresurssien tarpeet huolellisesti esimerkiksi vaalikauden puolivälitarkistuksessa.

Teollisuusliiton mielestä työasuntovähennyksen määrää on nostettava työvoiman liikkuvuuden lisäämiseksi. Työttömät pitää rohkaista – ei pakottaa – muuttamaan työn perässä sinne missä töitä on.

Ensi vaalikaudella tarvitaan kattava, päivitetty harmaan talouden torjuntaohjelma. Veronumerokäytäntö pitää Teollisuusliiton mukaan laajentaa rakennusalan lisäksi pikaisesti ravintoloihin, siivousalalle sekä teollisuustoimialoille. Tilaajavastuulain perusteella sovellettavien sanktioiden kaltaiset laiminlyöntimaksut on otettava käyttöön myös työsuojelurikkomuksissa.

Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen onnistunut yhteistyö on Teollisuusliiton mukaan tärkeä osatekijä siinä talouspolitiikan kokonaisuudessa, jossa kestävyysvajetta tilkitään ja tulevan kasvun eväitä koko Suomeen rakennetaan.

– Seuraavan hallituksen on sitouduttava aitoon yhteistyöhön työmarkkinaosapuolten kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE