Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Teollisuusliiton Aalto: “Suuria riskejä ei oteta, sillä kyseessä ovat jäsenten rahat” – Ay-liikkeenkin omistama Kojamo suunnittelee menoa pörssiin

Asuntosijoitusyhtiö Kojamo ilmoitti tänään, että se suunnittelee listautumista Helsingin pörssiin juhannukseen mennessä. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto korostaa, ettei lopullisia päätöksiä ole vielä tehty vaan asiaa selvitellään.

Marja Luumi

Demokraatti

Kojamo, entinen VVO-yhtymä, on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö sijoituskiinteistöjen käyvällä arvolla mitattuna. Sillä oli maaliskuun lopussa lähes 36 000 vuokra-asuntoa, joiden käypä arvo oli 4,9 miljardia euroa.

– Meillä on kunnianhimoinen kasvustrategia, ja mahdollinen listautuminen edistäisi sitä. Lisäksi yhtiölle avautuisi aivan eri tavalla mahdollisuus toimia pääomamarkkinoilla, Aalto perustelee, miksi pörssiin listautuminen on vakava vaihtoehto.

Kojamon tavoitteena on nostaa sijoituskiinteistöjen arvo kuuteen miljardiin euroon vuoden 2021 loppuun mennessä. Se pyrkii noin 38 000 asunnon kantaan.

Käytännössä listautuminen merkitsee sitä, että yhtiön osakkeista voidaan käydä kauppaa pörssissä. Arvopaperi-lehden mukaan suunniteltu listautuminen koostuisi 150 miljoonan euron annista ja lisäksi osakemyynnistä. Osakkeita myisivät kahdeksan suurinta omistajaa – mukaan lukien Teollisuusliitto, mutta ne pysyisivät lehden mukaan silti merkittävinä osakkeenomistajina.

Kojamon suurimmat omistajat (31.3.)
– Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 18,08 %
– Työeläkevakuutusyhtiö Varma 16,98 %
– Teollisuusliitto 16,17 %
– Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL 8,73 %
– Rakennusliitto 8,31 %
– Ammattiliitto Pro 7,52 %
– Palvelualojen ammattiliitto PAM 7,49 %
– Opetusalan ammattijärjestö OAJ 7,46 %

Teollisuusliitto omistaa Kojamon osakkeista 16,17 prosenttia. Aalto ei kommentoi tässä vaiheessa, kuinka suuri osa liiton osakkeista menisi myyntiin mahdollisessa pörssiinmenossa.

Lisää aiheesta

– Emme tiedä vielä hinnoittelupolitiikkaa, en voi ottaa kantaa yhtiön arvoon tai muuhunkaan. Liitto omistaa vähän yli 16 prosenttia yhtiöstä, joten kyllä sillä on myös taloudellista merkitystä, hän arvioi.

Teollisuusliitolla – kuten muillakin ammattiliiitoilla – on pitkät perinteet sijoittaa asuntoihin. Liitot myivät aikoinaan oman asuntovarallisuutensa VVO:lle ja saivat vuokraosuuskunnalta näin omistusosuuksia.

– Totta kai sillä oli merkitystä, että saimme asuntoja rakennetuksi jäsenillemme teollisuuspaikkakunnille, Aalto perustelee silloisen Metalliliiton näkökulmaa.

Asuntomarkkinat ja VVO – nykyinen Kojamo – ovat muuttuneet vuosikymmenien mittaan. Nykyään Kojamo tarjoaa asumispalveluja vapailla asuntomarkkinoilla. Lumo-konseptiin kuului maaliskuun lopulla lähes 34 500 asuntoa ja ei-kaupalliseen VVO-segmenttiin vähän yli 1 200 asuntoa.

Aalto muistuttaa, että Kojamon markkinaosuus koko vuokra-asuntokannasta on noin viisi prosenttia, kun Suomessa on vuokra-asuntoja noin 800 000.

– Olemme halunneet olla tässä kuitenkin mukana tarjoamassa ihmisille hyviä asuntoja, hän painottaa Teollisuusliiton roolia.

“Jäsenille annettu lupaus on kyettävä täyttämään.”

Teollisuusliiton sijoitussalkusta Kojamo on ylivoimaisesti suurin, mutta se omistaa Aallon mukaan pienempiä osia suurimmasta osasta suomalaisia pörssiyhtiöitä. Ylen mukaan vuonna 2016 silloisen Metalliliiton sijoitustuotot olivat 16 miljoonaa euroa.

– Suuria riskejä ei oteta sijoituksissa, sillä kyseessä ovat jäsenten rahat. Sijoitukset ovat pääosin turvaavasti korkopohjaisissa instrumenteissa, mutta rahaa on myös erilaisissa osakkeissa, Aalto kertoo liiton sijoitussuunnitelmasta.

Välillä on kritisoitu ylipäänsä ammattiliittojen omistuksia. Aalto muistuttaa syistä, miksi sijoittaminen on tärkeää myös palkansaajaliikkeessä:

– Tarvitsemme vankan taloudellisen pohjan, että pystymme puolustamaan työehtosopimuksia ja hoitamaan jäsenten asioita. Tässä mielessä on tärkeää, että ammattiliitot ovat vakavaraisia. Jäsenille annettu lupaus on kyettävä täyttämään.

Aalto korostaa, että ammattiyhdistysliikkeessä kaikki kertynyt raha on tarkoitettu jäsenistön hyväksi.

– Me emme jaa osinkoja vaan sijoituksista tullut raha käytetään jäsenpalvelujen turvaamiseen ja parantamiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE