Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Teollisuusliitto pohtii jatkotoimia irtisanomislain tiimoilta

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Teollisuusliiton hallitus kokoontuu aamupäivällä pohtimaan, millä tavalla se jatkaa toimiaan hallituksen irtisanomislakihanketta vastaan.

Kokouksen jälkeen on odotettavissa uusia ilmoituksia työtaistelutoimista, jotka ovat todennäköisesti järeämpiä kuin tähänastiset. Aiemmin Teollisuusliitto järjesti vuorokauden mittaisen lakon vastustaakseen lakia, joka heikentäisi irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä.

Ensi viikon alussa julkisten ja hyvinvointialojen JHL järjestää kaksipäiväisen poliittisen lakon lakihanketta vastustaakseen. Sen odotetaan näkyvän muun muassa koulujen, päiväkotien ja vanhuspalveluiden ruokapalveluissa sekä kuntien liikuntapalveluissa.

Hallitus sai aiemmin tällä viikolla eduskunnan tuen työllisyyspolitiikalleen luottamusäänestyksessä, mutta ay-liike on painottanut, ettei järjestetyllä äänestyksellä ole mitään vaikutusta vastatoimiin.

Ay-liike on ilmoittanut vastatoimien loppuvan vain, jos hallitus luopuu hankkeesta kokonaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE