Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Teollisuusliitto varoittaa elinkeinoelämän “myrkyllisistä virsistä”: “Hallituksen on syytä pitää nyt päänsä kylmänä”

Teollisuusliitto tyrmää jyrkästi Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn puheet meneillään olevan tes-kierroksen palkankorotusten ongelmallisuudesta.

Demokraatti

Demokraatti

Teollisuusliiton mielestä EVAn ekonomisti antoi torstaina epäsuorasti ymmärtää, että noin 3,3 prosentin korotuksista tulisi luopua.

– Ongelmallisia ovat myös juuri ennen kriisin puhkeamista monille aloille sovitut palkankorotukset. Noin 3,3 prosentin palkankorotukset seuraavan kahden vuoden aikana ovat liian korkeat, kun talous on romahtanut ja inflaatio hidastuu entisestään, raportissa todetaan.

EVAn raportissa listataan keinoja, joilla koronakriisin aiheuttama lasku tasattaisiin siten, ettei se jäisi ainoastaan tulevien sukupolvien maksettavaksi.

EVAn arvio ”Tuomitut maksamaan” listaa joukon keinoja, joilla taakkaa tasattaisiin reilusti.

– Maksumiehiksi löytyy kuitenkin vain lähinnä palkansaajia. Verotukseen ei tule puuttua, mutta palkansaajia ja työttömiä voidaan ehdotusten mukaan kurittaa surutta, Teollisuusliiton hallitus kritisoi tiedotteessa.

Arviossa ehdotetaan eläkeputken katkaisemista, vuorotteluvapaan poistoa ja kotihoidontuen keston lyhentämistä. Talouden elpyessä on työttömyysjaksoja lyhennettävä puuttumalla muun muassa työttömyysturvan kestoon.

Työeläkkeisiin pitäisi raportin mukaan tehdä tilapäinen indeksijäädytys. Raportissa kannatetaan oppivelvollisuuden pidentämistä ja korkeakouluopintojen aloituspaikkojen lisäämistä.

– Maan hallituksen on syytä pitää nyt päänsä kylmänä eikä kuunnella elinkeinoelämän myrkyllisiä virsiä. Ay-liike haluaa olla mukana etsimässä kestäviä ratkaisuja koronakriisistä ulos pääsemiseen, mutta ne ratkaisut eivät synny sanelemalla vaan neuvotellen, Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE