– Ihan kiva, että tällainen titteli tuli. Vaikken kiitoksenkipeä olekaan, niin eivät nämä ihmiset, jotka liikkeessä toimivat, turhan usein tunnustusta saa, hän tuumii.

Monenlaisissa talkoo- ja vapaaehtoishommissa mukana ollut Saarinen sanoo, ettei koskaan mieti etukäteen, mitä hän itse toiminnastaan saa. Jälkikäteen huomaa, millaisen palkan on saanut – iloa onnistumisista ja mielihyvää auttamisesta.

Aina ei voi onnistua, mutta sitä ei pidä Saarisen mukaan pelätä. Hänen mielestään ihmiset pelkäävät joskus ”ihan olemattomiakin epäonnistumisia” ja passivoituvat.

Rohkeutta kohdata epäonnistumisen pelko Saarinen toivottaa erityisesti nuorille. Saarinen kertoo seuranneensa tyytyväisenä, miten nuorille demareille on jaettu merkittäviäkin luottamuspaikkoja eri puolilla Suomea. Saarisen mielestä on tärkeää, että nuoret saavat vastuuta. Se on nuorille oppimisen paikka, ja samalla saadaan uusia ideoita.

– Nuoret eivät ole leipääntyneet niin, että toimitaan kuten ennenkin. Tärkeintä paikkojen saamisessa on, että nuoret pysyvät leikissä mukana. Jos kelpaa vain ehdokkaaksi, ei välttämättä kauhean kauan mukana roiku, hän sanoo.

– Joskus 20–30 vuotta mukana olleet saattavat pitää turhan lujaa kiinni paikoista, ja se on karhunpalvelus tälle liikkeelle, hän jatkaa.

Viialasta kotoisin oleva Tuomo Saarinen syntyi sosialidemokraattiseen perheeseen. Hänen isänsä oli vuonna 1918 Oriveden työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja punaisten plutoonan komentaja. Hän jäi vangiksi Tampereella ja kuljetettiin Tammisaareen tärkeänä vankina, sillä hänellä uskottiin olevan tietoa asekätköstä Orivedellä. Kuulusteluihin Saarisen isä vietiin päävartioon Helsinkiin – koppiin numero kolme.

– Vuonna 1961 olin alikessuna kaartin pataljoonassa. Lähdimme sitten taiteilija Veijo Baltzarin kanssa keskiviikkoiltana naisiin, emmekä malttaneet tulla kasarmille takaisin. Niinpä jouduin päävartion putkaan Helsinkiin. Samaan koppiin, jossa isä oli ollut. Se jäi mieleen, Saarinen kertaa.

Saarinen sanoo, että kaikkea hänen toimintaansa ohjaa vankka käsitys oikeasta ja väärästä. Sosialidemokraattiset arvot vievät eteenpäin siihen suuntaan, mikä oikealta tuntuu.

Saarinen on ollut 6-vuotiaasta asti mukana Nuorten kotkien toiminnassa ja myöhemmin nuoriso-osastossa. Vaikka hän tuli syntyneeksi sosialidemokraattiseen perheeseen, ja oli liikkeessä mukana, ei aatteita ja arvoja kotona juurikaan erikseen puitu. Ne tavallaan vain olivat.

– Muistan, kun menin 17-vuotiaana isän kanssa Viialan työväentalolle kuuntelemaan kansanedustajan puhetta. Hänen poliittinen alustuksensa jotenkin iski. Muistan tälläkin hetkellä siinä työväentalon penkissä kokemani poliittisen herätyksen, hän kertoo.

Vuodet sosialidemokraattisessa liikkeessä ovat antaneet Saariselle paljon. Uskomattomia kokemuksia ja kohtaamisia on mahtunut joukkoon paljon. Nuorisoliitossa toimiessaan Saarinen tuli kiertäneeksi paljon Neuvostoliittoa ja ystävystyi esimerkiksi Gennadi Janajevin kanssa.

– Yksi upeimpia kokemuksia monien joukossa oli Neuvostoliiton pioneeriliiton 50-vuotisjuhla Punaisella torilla. Siellä minä olin seuraamassa upeaa paraatia Kremlin muurin alapuolella, kutsuvieraiden eturivissä. Oli se aika käsittämätöntä, Saarinen muistelee.

– Minulla on sd-liikkeessä toimiville nuorille sellainen viesti, että olemalla aktiivisesti mukana, voi saada kokemuksia, joita muuten ei saa. Kokemuksia ei kuitenkaan saa ujostellen tai anteeksipyydellen. Olkaa siis rohkeasti mukana!

Tästä on kyse:
Demokraatin paperilehdessä esiteltiin kevään aikana kymmenen sosialidemokraattisen liikkeen voimahahmoa. He ovat aktiviisia, iäkkäämpiä miehiä, jotka ovat vuosien ajan tehneet talkoo- ja vapaaehtoistyötä liikkeen hyväksi. Jokainen heistä on todellinen teräsvaari, mutta lukijat saivat äänestää haastattelusarjan päätteeksi suosikkinsa, jolle virallinen Teräsvaari-titteli luovutettiin.