x

Terrence Malickin Knight of Cups on myyttisen erakon vangitsevin elokuva vuosikausiin

Täydellisyyden tavoittelijana tunnetun Terrence Malickin seitsemäs elokuva sai ensi-iltansa yli vuosi sitten Berliinin filmijuhlien kilpasarjassa. Kaikkiaan peräti kaksi vuotta jälkituotantovaiheessa ollut teos pääsi kotimaassaan Yhdysvalloissa teattereihin vasta pari viikkoa sitten.

Ensi-illan lykkääntyminen kielii useimmiten surkeasti epäonnistuneesta hudista eikä suinkaan juhlitun mestarin työstä. Legendojen joukossakin Malick on erityistapaus, monen mielessä Teksasin myyttinen nero, jonka pintaan on vasta viime vuosina tullut säröjä äitelää kristillisyyttä ja ydinperhettä alleviivaavissa julistuksissa.

Peräti kahdenkymmenen vuoden katkoksen sisältävän uran jonkinlainen tasapainopiste on vahvasti omaelämäkerrallinen The Tree of Life (2011), jolle myönnettyä Kultaista palmua Cannesin elokuvafestivaaleilla pidetään yleisesti elämäntyötunnustuksena.

ELOKUVA:
Knight of Cups
Ohjaus: Terrence Malick
Pääosissa: Christian Bale, Wes Bentley, Brian Dennehy, Cate Blanchett, Natalie Portman
2015, 118 minuuttia
Ensi-iltya 25.3.
Ei epäilystäkään: Knight of Cups (2015) jatkaa erakkona tunnetun ohjaajan tietoista siirtymistä kohti amerikkalaisen elokuvan marginaalia. Vaikka se sijoittuu pääosin Los Angelesiin ja kuvaa eskapistisen yltäkylläistä elämänvalhetta, siinä ei ole Hollywoodia kuin niminäyttelijöidensä verran.

Nyt Malick nostaa esiin myös Brian Dennehyn, Armin Mueller-Stahlin ja Ryan O´Nealin kaltaisia unohdettuja dinosauruksia. Vielä vihlaisevammin puhuttelevat katujen armotonta todellisuutta ilmentävät statistit, joiden kaltaisiakaan ei näe kenenkään muun amerikkalaisen ohjaajan elokuvissa.

Voin siis vain kuvitella levittäjien epätoivoisuuden, kuinka myydä kronologiasta ja vuoropuhelusta lähes tyystin riisuttua, välähdyksen-, muiston- tai unenomaiseen kokeellisuuteen nojaavaa mielleyhtymäelokuvaa, jota julkisuudesta vuosikymmeniä sitten hävinnyt tekijä ei halua avata sanallakaan.

Tienristeyksessä. Käsikirjoittaja janoaa (Christian Bale) elämyksiä, jotka eivät johda mihinkään.

Knight of Cups on Malickin uskaliain ja myös paras elokuva sitten Uuden maailman (2005), monin paikoin jopa hänen klassikkojensa laatuluokkaa. Sen käsikirjoittajapäähenkilö on hukassa ja etsii pelastusta.

Kyse on taas ohjaajan ydinteemasta, viattomuuden kadottamisesta, jossa ihminen on menettänyt kosketuksen luontoon, itseensä ja lähimmäisiinsä ahnehtiessaan maallista mammonaa vain sadonkorjaajana. On suoranainen ihme, kuinka elokuva onnistuu muotoilemaan aiheessa pesivät kliseet uudenlaiseksi kokemukseksi.

Malickin taiteessa näyttelijät ovat täysin alisteisia ohjaukselle. Usein fyysisiä rooleja tekevä Christian Bale lähinnä kuljeskelee tukahduttavaa dekadenssia huokuvissa koristeellisissa palatseissa, haahuilee allasbileissä tai tuijottelee tyhjyyteen modernin elämäntyylin ontoissa monumenteissa, korkeuksiin kurottavissa pilvenpiirtäjissä.

Tarinantynkää tuovia entisiä vaimoja, seurustelukumppaneita ja seuralaisia riittää enemmän kuin tähän on syytä listata. He kaikki ovat vain palasia Malickin ja kuvaaja Emmanuel Lubezkin yhdessä kehittämässä estetiikassa, joka vihjaa sanojen, tekojen ja ajatusten takana olevasta korkeammasta totuudesta.

Cate Blanchett näyttelee Christian Balen esittämän käsikirjoittajan yhtä naisystävää.

Cate Blanchett näyttelee Christian Balen esittämän käsikirjoittajan yhtä naisystävää.

Malick osaa myös raivostuttaa. Seitsemänkymppinen uskovainen ohjaaja pystyttää opintauluja, joihin hän ripustautuu uskottavuutensa uhallakin. Tarot-kortteihin viittaavan elokuvan nimen taustalla on kristinuskon allegoria helmeä hakevasta mutta isänsä ohjeet unohtavasta prinssistä, jonka tulisi etsiytyä takaisin valoon. Näennäiseen paratiisiin on taas luikerrellut käärme häiritsemään maanpäällisten mielenrauhaa, ja Malick väläyttää ovea, josta käymällä kahleista riisuva vapaus voisi odottaa.

Läpinäkyvä Kristus-vertaus kivisessä erämaassa harhailevasta päähenkilöstä ei tunnu aineellisen hyvinvoinnin vetävimpänä vaihtoehtona ohjaajan aiempien luontokuvausten rinnalla.

Lisäksi Malick hämmentää amerikkalaisen nykyfiktion dokumentaarisimmilla otoksilla urbaaneista epätiloista, joista on tullut vähävaraisten ja muuten eksyneiden viimeisin turvasatama. Vastuuton menestyjä on niiden keskellä ilmeinen turisti, unissakävelijä ja oman elämänsä sivullinen huolimatta ympärillään pyörivistä liehittelijöistä ja väärän rahan kaupustelijoista.

Omaelämäkerrallisuutta lienee jo kolmatta kertaa Malickin elokuvissa leijuva kuolleen veljen varjo, joka painaa käsikirjoittajan harteita maahan.

Ristiriitaisessa suurpiirteisyydessäänkin intiimi Knight of Cups on anteeksipyytelemätön taideteos tyhjyydestä ja vakaumuksessaan vankkumaton. Teoksen pyhyyteen kurkottavaan maailmaan heittäytyville se on elämys.

Keskustelua aiheesta

Paljastaako opettajamiehen loukattu kunnia Oscar-voittajassa, kuinka ohutta on kulttuuriväen kuviteltu sivistys?

Paljastaako opettajamiehen loukattu kunnia Oscar-voittajassa, kuinka ohutta on kulttuuriväen kuviteltu sivistys?

Arthur Millerin kirjoittama Kauppamatkustajan kuolema (1949) kuvaa omiin päähänpinttymiinsä takertuvaa epäonnistunutta myyntimiestä Willy Lomania. Näytelmän teemana on monimielisesti käsitetty amerikkalainen unelma, sen luhistuminen.

Pulitzerilla palkittu näytelmäteksti tuotiin valkokankaalle nopeasti, jo vuonna 1951. Parhaana vieraskielisenä elokuvana tämän vuoden Oscar-gaalassa palkittu The Salesman (2016) käyttää näytelmää varsinaisen juonensa heijastuspintana.

Opettajapäähenkilö valmistelee vaimonsa kanssa teatteriesitystä, mutta heidän uudessa kodissaan sattuva välikohtaus vaarantaa näytelmän esittämisen ja avioparin onnellisuuden. Elokuvan teemana ovat elämän sattumanvaraisuus ja kuvitelmat, jotka suistavat miehisen kunnian sijoiltaan.

Salakavala ja konkreettinen

Elokuvan iranilainen ohjaaja Ashgar Farhadi ilmoitti tammikuussa jättävänsä väliin palkintojuhlan Yhdysvalloissa. Syyksi hän mainitsi presidentti Donald Trumpin asettaman pahamaineisen maahantulokiellon, joka koski suurimpien musmilimaiden kansalaisia.

Altavastaajana siihen asti pidetty ohjaus sai mitä ilmeisimmin akatemiajäsenten Trumpin vastustuksesta ulkoelokuvallista nostetta, kuten läpeensä kaupallisissa palkintomyllyissä on tapana. Voittajasuosikkina pidetty Isäni Toni Erdmann ei ainakaan hyötynyt saksalaisuudestaan oikeistopopulismin nousun amerikkalaisella aallonharjalla.

Voitto on jo toinen Farhadin uralla (Nader ja Simin: ero palkittiin vuonna 2012). Cannesin elokuvajuhlilla käsikirjoituksesta ja miespääosasta palkittu uutuus on hänen Suomessa levitetyistä menestyselokuvistaan yksinkertaisin, vaatimattominkin. Se tapailee arkisen jännärin sävyä, mutta lataus ei ole lähelläkään Menneisyyden (2013) atmosfääriä.

 

Salakavalasti poliittinen Farhadi on kuitenkin visualistina ja kertojana konkreettinen, jota voinee kutsua toisinaan osoittelevaksikin. Menneisyyden avausjaksossa henkilöt katsovat auton ikkunasta taaksepäin. The Salesmanin aviomies ei saa rauhaa vaimonsa hyvinvoinnin vaarantaneelta tunkeilijalta vaan alkaa jäljittää tätä amatööridekkarina.

Farhadi alleviivaa Willy Lomanin ja opettajan yhteyttä näytelmäkatkelmien ja salapoliisijuonen vuorottelulla. Niiden rinnastaminen ei vain ole riittävän kiehtovalla tavalla jännitteinen. Ikääntynyt Loman on teatterin lavalla pettynyt ja tuskainen, hahmoa esittävä nelikymppinen opettaja omassa elämässään enenevästi patologinen – entä sitten?

Nainen on elokuvan uhri, mutta The Salesman tuntuu miehen tragedialta.

Elokuvan muussa yhteiskunnallisuudessa on enemmän särmää. Keskiluokkaisen kulttuuriperheen niin sanotun pään sovinnaisuus puskee pintaan mitä sinnikkäämmin mies lukkiutuu pakkomielteeseen tuntemattoman uhan tunnistamisesta ja rankaisemisesta.

Ehkä Teheranissa kuvattu The Salesman onkin tarkoitettu itsekriittiseksi reflektoinniksi vapaamielisenä itseään mieluusti pitävästä, läntiseen taiteeseenkin suuntautuneesta iranilaisesta kulttuuriväestä, jonka sivistyksen pinnan ohuus paljastuu henkilökohtaisen kriisin hetkellä. Enää vaimolla ei ole sananvaltaa edes ruokapöydässä, kun loukattu maskuliininen itsetunto ajaa metsästäjän saaliin kimppuun.

Farhadi malttaa olla täsmentämättä, mitä kylpyhuoneessa lopulta tapahtui. Nainen on elokuvan uhri, mutta The Salesman tuntuu miehen tragedialta. En ole varma, kuinka onnistuneena lopulta pidän näkökulmaa.

ELOKUVA:
The Salesman
Pääosissa: Shahab Hosseini ja Taraneh Alidoosti
2016, 124 minuuttia
★★★☆☆

Rane Aunimo

Aki Kaurismäki tekee historiaa

Kuva: Lehtikuva

Aki Kaurismäen Berliinin elokuvajuhlilla palkittu Toivon tuolla puolen -elokuva on saamassa ennätyksellisen laajan levityksen ulkomailla. Elokuvan levitysoikeudet on myyty nyt 81 maahan, ja siitä on tulossa Kaurismäen myydyin elokuva kautta historian.

Toivon tuolla puolen saa ensi-iltansa useimmissa Euroopan maissa vielä tämän kevään aikana. Euroopan lisäksi elokuvan esitysoikeudet on myyty Pohjois-Amerikkaan, Lähi-itään, Pohjois-Afrikkaan sekä useisiin maihin Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Suomalaisen kauppamatkustajan ja syyrialaisen pakolaisen risteävistä poluista kertovan elokuvan pääosassa nähdään Sherwan Hajin lisäksi Sakari Kuosmanen, ja sen on kuvannut Timo Salminen.

Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 3. helmikuuta, ja se on kerännyt tähän mennessä lähes 43 000 katsojaa.

Toivon tuolla puolen on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

AVAINSANAT

Ahneesta kullanetsijästä kertova Gold ammentaa Matthew McConaugheyn kaljusta ja kaljamahasta sekä Wall Street -kuplasta

Ahneesta kullanetsijästä kertova teos ammentaa Matthew McConaugheyn kaljusta ja kaljamahasta sekä Wall Street -kuplasta.

Monien muiden amerikkalaisten elokuvahankkeiden tavoin myös Patrick Massettin ja John Zinmanin käsikirjoitus pölyttyi usean ohjaajan pöydällä ennen päätymistään kuvattavaan kuntoon vuonna 2015.

Elämänsä kultasuonta kaukomailta etsivästä eksentrisestä liikemiehestä kertovaa skenaariota tarjottiin ensin toimintaelokuvien ekspertille Michael Mannille ja hänen vetäytymisensä jälkeen rotupoliittisilla julistuksilla maineensa luoneelle Spike Leelle. Lopulta pyöröovesta ilmestyi Stephen Gaghan, jonka omituiseen uraan pelkistyy sikäläisen elokuvabisneksen arvaamattomuus.

Viimeksi mainittu nappasi vuosituhannen alussa itselleen himoitun Oscar-patsaan huume-eepos Trafficin (2000) käsikirjoituksesta. Sen jälkeen Gaghanilla oli tarpeeksi nimeä ensimmäiseen omaan ohjaukseen, mutta jännäriä tapailevasta teoksesta muodostui haukuttu floppi Abandon (2002).

Vasta öljyteollisuuden armottomuutta kuvaava monisyinen verkostoelokuva Syriana (2005) lunasti lupaukset. Sen menestyksestä huolimatta meni yli kymmenen vuotta ennen kuin palkitulta käsikirjoittaja-ohjaajalta saatiin uusi valkokangasohjaus.

Myyttinen paluu vai väsynyt huti?

Tästä taustasta ponnistaa siis arvovaltaisten Weinsteinin veljesten ja Paul Haggisin tuottajanimien siunaama Gold (2016), mutta onko se Veteen piirretyn viivan (1998) kaltainen myyttinen paluu huipulle vai pelkkä muiden käsistä syliin tippunut väsynyt huti, jossa kissankullasta koetetaan kiillottaa aitoa tavaraa.

Elokuva on saanut ”innoituksensa tositapauksesta”, kuten pahaenteinen amerikkalainen vastuuvapauslauseke kuuluu. Herää epäilys ”oikei­den tapahtumien” raskaasta vääristelystä, jossa tapauksen kontekstikin menettää merkityksensä. Tiettävästi elokuva yhdistelee useita eri tapauksia ja ihmisiä.

Viime vuosina fyysistä ulkonäköään usein muovannut Matthew McConaughey esittää opportunistista kullanetsijää Kenny Wellsia, joka kaivaa uutta huomista Indonesian syvistä viidakoista. Hän muotoilee härskistä bisnesmiehestä sutkin velmun ja rakastettavan luuserin, jolla on suuri maha ja kalju päälaki. Paljasta takamustakin esitellään toisella puoliskolla.

Mitä kerrotaan, ja miten

Gold on etenkin alkupuolellaan enemmän veijarikomedia kuin vakava draama tai synkkä satiiri käsistä karkaavista unelmista. Paha vain, että elokuvataide on hienoimmillaan liikettä ja hiljaisuuden voimaa, mutta Gaghanin teoksessa kohtaukset seisovat ja huutavat.
Eniten ääntä pitää lähes kaikissa kohtauksissa suvereenisti vääntelevä Wells, joka on menettää henkensäkin ennen onnistumistaan uhkapelissä. Mutta sokaisevatko suunnattomat rikkaudet rakkaudelta, oikealta ystävyydeltä ja totuudelta?

Aiheesta pilkistää myös ajankohtainen tendessi, vaikka tarina sijoittuu 1980-luvulle ja juppiaikaan. Pörssimarkkinoiden huipulle nousevasta limanuljaskasta kertova elokuva versioi Talking Headsin tekemää Wall Streetin (1987) tunnuskappaletta ja tapailee The Wolf of Wall Streetin (2013) iskevää lurjusmaisuutta, mutta yrityksestä puuttuu vimma ja aatteen palo.

Mitä oikeastaan halutaan sanoa ja kuinka vakuuttavasti?

Tyylien sillisalaatti vie puhdin komedialta ja saa traagisemmat sävyt maistumaan väkinäisiltä. Wellsistä itsestään muodostuu outo väliinputoaja, joka ei ole kumpaakaan: sankari tai konna.

Onnellisen lopun pakollisuus vääntää juonen muotoon, josta ei tunnista sen tarkoitusta.

ELOKUVA:
Gold
Ohjaus: Stephen Gaghan
Pääosissa: Matthew McConaughey, Edgar Ramírez, Bryce Dallas Howard, Corey Stoll
2016, 121 minuuttia
★★☆☆☆

Rane Aunimo
Demokraatti

”Kaksi miestä saunassa ilman naamioita” – Elina Hirvoselle palkinto elokuvasta Kiehumispiste

Kuva: Kuvakaappaus Kiehumiste-elokuvan trailerilta
Elina Hirvonen: Kiehumispiste.

Kirkon mediasäätiön palkinto Tampereen elokuvajuhlilla 2017 on myönnetty ohjaaja Elina Hirvoselle dokumenttielokuvasta Kiehumispiste.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaetun palkinnon saajan valitsi dokumenttiohjaaja Jean Bitar.

— Elokuva, joka tasapuolisesti käsittelee suomalaista todellisuutta ja sen haavoja, ja jossa on annettu tilaa eri näkökannoille. Olen itse maahanmuuttaja, joka on asunut Suomessa yli kolmekymmentä vuotta ja siten mielestäni pystyn tarkastelemaan tätä kysymystä sekä maahanmuuttajana että suomalaisena.

— Siksi näen, että tällaisia puheenvuoroja tarvitaan, puheenvuoroja joissa ihmiset puhuvat toisilleen toisiaan kunnioittaen. Kaksi miestä saunassa ilman naamioita, ilman erilaisia tunnuksia, toisiaan kuunnellen ja toisiaan kunnioittaen, se on kuva sellaisesta Suomesta, jonka haluaisin voimistuvan, Bitar sanoo.

Kirkon mediasäätiön palkinto on suuruudeltaan 1500 euroa. Se jaetaan yhdelle kotimaiselle elokuvalle kerrallaan, ja se myönnetään elokuvan ohjaajalle. Palkinnon myöntämisperusteissa painotetaan elokuvien teknistä ja taiteellista korkealaatuisuutta sekä sellaisia teemoja, jotka kutsuvat katsojat pohtimaan kristillistä arvomaailmaa.

Kirkon Mediasäätiö on perustettu vuonna 2005. Sen tarkoituksena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoperustalta lähtien tukea ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa.

Kiehumispiste / Boiling Point TRAILER from Kiehumispiste on Vimeo.

Keskustelua aiheesta

Tom of Finland -elokuva Tribeca-elokuvajuhlien kilpailusarjaan

Kuva: Lehtikuva

Tom of Finland -elokuva on valittu yhdysvaltalaisten Tribeca-elokuvajuhlien kansainväliseen kilpailusarjaan. Festivaali järjestetään New Yorkissa 19.–30. huhtikuuta.

Taiteilija Touko Laaksosesta kertovan elokuvan on ohjannut Dome Karukoski ja sen päärooleissa ovat Pekka Strang, Lauri Tilkanen ja Jessica Grabowsky.

Tom of Finland sai ensi-iltansa Suomessa 24. helmikuuta. Ruotsissa elokuvalla on ensi-ilta tänään.