Terrence Malickin Knight of Cups on myyttisen erakon vangitsevin elokuva vuosikausiin

Täydellisyyden tavoittelijana tunnetun Terrence Malickin seitsemäs elokuva sai ensi-iltansa yli vuosi sitten Berliinin filmijuhlien kilpasarjassa. Kaikkiaan peräti kaksi vuotta jälkituotantovaiheessa ollut teos pääsi kotimaassaan Yhdysvalloissa teattereihin vasta pari viikkoa sitten.

Ensi-illan lykkääntyminen kielii useimmiten surkeasti epäonnistuneesta hudista eikä suinkaan juhlitun mestarin työstä. Legendojen joukossakin Malick on erityistapaus, monen mielessä Teksasin myyttinen nero, jonka pintaan on vasta viime vuosina tullut säröjä äitelää kristillisyyttä ja ydinperhettä alleviivaavissa julistuksissa.

Peräti kahdenkymmenen vuoden katkoksen sisältävän uran jonkinlainen tasapainopiste on vahvasti omaelämäkerrallinen The Tree of Life (2011), jolle myönnettyä Kultaista palmua Cannesin elokuvafestivaaleilla pidetään yleisesti elämäntyötunnustuksena.

ELOKUVA:
Knight of Cups
Ohjaus: Terrence Malick
Pääosissa: Christian Bale, Wes Bentley, Brian Dennehy, Cate Blanchett, Natalie Portman
2015, 118 minuuttia
Ensi-iltya 25.3.
Ei epäilystäkään: Knight of Cups (2015) jatkaa erakkona tunnetun ohjaajan tietoista siirtymistä kohti amerikkalaisen elokuvan marginaalia. Vaikka se sijoittuu pääosin Los Angelesiin ja kuvaa eskapistisen yltäkylläistä elämänvalhetta, siinä ei ole Hollywoodia kuin niminäyttelijöidensä verran.

Nyt Malick nostaa esiin myös Brian Dennehyn, Armin Mueller-Stahlin ja Ryan O´Nealin kaltaisia unohdettuja dinosauruksia. Vielä vihlaisevammin puhuttelevat katujen armotonta todellisuutta ilmentävät statistit, joiden kaltaisiakaan ei näe kenenkään muun amerikkalaisen ohjaajan elokuvissa.

Voin siis vain kuvitella levittäjien epätoivoisuuden, kuinka myydä kronologiasta ja vuoropuhelusta lähes tyystin riisuttua, välähdyksen-, muiston- tai unenomaiseen kokeellisuuteen nojaavaa mielleyhtymäelokuvaa, jota julkisuudesta vuosikymmeniä sitten hävinnyt tekijä ei halua avata sanallakaan.

Tienristeyksessä. Käsikirjoittaja janoaa (Christian Bale) elämyksiä, jotka eivät johda mihinkään.

Knight of Cups on Malickin uskaliain ja myös paras elokuva sitten Uuden maailman (2005), monin paikoin jopa hänen klassikkojensa laatuluokkaa. Sen käsikirjoittajapäähenkilö on hukassa ja etsii pelastusta.

Kyse on taas ohjaajan ydinteemasta, viattomuuden kadottamisesta, jossa ihminen on menettänyt kosketuksen luontoon, itseensä ja lähimmäisiinsä ahnehtiessaan maallista mammonaa vain sadonkorjaajana. On suoranainen ihme, kuinka elokuva onnistuu muotoilemaan aiheessa pesivät kliseet uudenlaiseksi kokemukseksi.

Malickin taiteessa näyttelijät ovat täysin alisteisia ohjaukselle. Usein fyysisiä rooleja tekevä Christian Bale lähinnä kuljeskelee tukahduttavaa dekadenssia huokuvissa koristeellisissa palatseissa, haahuilee allasbileissä tai tuijottelee tyhjyyteen modernin elämäntyylin ontoissa monumenteissa, korkeuksiin kurottavissa pilvenpiirtäjissä.

Tarinantynkää tuovia entisiä vaimoja, seurustelukumppaneita ja seuralaisia riittää enemmän kuin tähän on syytä listata. He kaikki ovat vain palasia Malickin ja kuvaaja Emmanuel Lubezkin yhdessä kehittämässä estetiikassa, joka vihjaa sanojen, tekojen ja ajatusten takana olevasta korkeammasta totuudesta.

Cate Blanchett näyttelee Christian Balen esittämän käsikirjoittajan yhtä naisystävää.

Cate Blanchett näyttelee Christian Balen esittämän käsikirjoittajan yhtä naisystävää.

Malick osaa myös raivostuttaa. Seitsemänkymppinen uskovainen ohjaaja pystyttää opintauluja, joihin hän ripustautuu uskottavuutensa uhallakin. Tarot-kortteihin viittaavan elokuvan nimen taustalla on kristinuskon allegoria helmeä hakevasta mutta isänsä ohjeet unohtavasta prinssistä, jonka tulisi etsiytyä takaisin valoon. Näennäiseen paratiisiin on taas luikerrellut käärme häiritsemään maanpäällisten mielenrauhaa, ja Malick väläyttää ovea, josta käymällä kahleista riisuva vapaus voisi odottaa.

Läpinäkyvä Kristus-vertaus kivisessä erämaassa harhailevasta päähenkilöstä ei tunnu aineellisen hyvinvoinnin vetävimpänä vaihtoehtona ohjaajan aiempien luontokuvausten rinnalla.

Lisäksi Malick hämmentää amerikkalaisen nykyfiktion dokumentaarisimmilla otoksilla urbaaneista epätiloista, joista on tullut vähävaraisten ja muuten eksyneiden viimeisin turvasatama. Vastuuton menestyjä on niiden keskellä ilmeinen turisti, unissakävelijä ja oman elämänsä sivullinen huolimatta ympärillään pyörivistä liehittelijöistä ja väärän rahan kaupustelijoista.

Omaelämäkerrallisuutta lienee jo kolmatta kertaa Malickin elokuvissa leijuva kuolleen veljen varjo, joka painaa käsikirjoittajan harteita maahan.

Ristiriitaisessa suurpiirteisyydessäänkin intiimi Knight of Cups on anteeksipyytelemätön taideteos tyhjyydestä ja vakaumuksessaan vankkumaton. Teoksen pyhyyteen kurkottavaan maailmaan heittäytyville se on elämys.

Keskustelua aiheesta

Suomelle taas Oscar-pettymys: Touko Laaksosesta kertova elokuva tippui jatkosta, Ruotsi edelleen mukana kisassa

Kuva: Lehtikuva

Suomi on karsiutunut kisassa vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuudesta. Yhdysvaltojen elokuva-akatemia on julkaissut yhdeksän elokuvan listan, josta lopulliset ehdokkaat valitaan. Suomea edustanut Dome Karukosken ohjaama Tom Of Finland ei ole listalla. Sen sijaan Ruotsin ehdokas, Ruben Östlundin ohjaama The Square on mukana.

Lopulliset Oscar-ehdokkaat julkistetaan tammikuussa, ja palkinnot jaetaan maaliskuun alussa.

Elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimatainen opiskeli DDR:ssä, ja se muutti hänen elämänsä: ”Minusta tuli heidän takiaan tosi vallankumouksellinen”

Kuva: Jari Soini

Hylätty, ränsistynyt Wilhelm Pieckin nuorisokorkeakoulu seisoo Itä-Berliinin lähellä metsän keskellä. Piha on villiintynyt. Tämä näky kohtasi elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimataista hänen mennessään katsomaan 20 vuoden jälkeen vanhaa Saksan demokraattisen tasavallan aikaista opiskelupaikkaansa.

– Oli hirveä shokki nähdä se koulu. Tuli karsea olo. Oli ihan musertavaa.

Liimatainen toivoi sisimmässään tapaavansa jonkun vanhoista, kansainvälisistä opiskelukavereistaan koulun ystävätapaamisessa. Kukaan heistä ei tullut – vain entisiä DDR:läisiä.

Kaipaus ja kysymykset jäivät.

Liimataiselle syttyi ajatus elokuvan tekemisestä. Hän penkoi arkistoja tuloksetta. Monet ulkomaalaiset opiskelijat olivat tulleet kouluun suoraan taisteluiden keskeltä ja joutuivat käyttämään peitenimiä.

Muutamaa vuotta myöhemmin hän matkusti Boliviaan, Nicaraquaan, Etelä-Afrikkaan, Chileen ja Libanoniin löytääkseen heidät.

– Minun piti saada Egyptin kommunistipuolue vakuuttuneeksi syistä, miksi halusin tietää joidenkin nimiä. Nicaraquassa ei haluttu puhua koko DDR:stä, Liimatainen luonnehtii.

En halua katua mitään. Kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin.

Istumme Kahvila Rytmissä Hakaniemessä. Kaikesta näkee Liimataisen puhuvan itselleen merkityksellisestä ajanjaksosta. Vuodesta, joka muutti hänen elämänsä. Sen pohjalta syntyi myös dokumentti Toveri, missä olet nyt?. Elokuva sai vasta Saksan ohjaajaliiton METROPOLIS 2017 ”paras dokumentin ohjaus”-palkinnon.

Liimataisen toiveena on ollut vaikuttaa maailmaan taiteen tekemisen kautta. Siinä hän on mielestään onnistunutkin.

– En halua katua mitään. Kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin. Lähden ajatuksesta, että me olemme kaikki yhtä suurta perhettä. En osaa olla toisenlainen, eikä se kiinnosta.

Liimatainen on parhaillaan suunnittelemassa maahanmuuttopolitiikkaa, poliittista oikeistoa ja suvaitsemattomuutta käsittelevää elokuvaa ja näytelmää. Viidenkymmenen ikävuoden rajapyykki on lähestymässä.

– Pitää laittaa nasta lautaan. Minulla on hirveästi kerrottavaa.

Miksi ihmiset sallivat tällaisen Suomessa?

Karl Marxin ajatus ”tuotantosuhteet ovat ristiriidassa tuotantovälineiden kanssa” on Liimataisesta yhä totta. Vaikka DDR:n sosialismi osoittautui utopiaksi, unelma paremmasta maailmasta on säilynyt.

– On toivoa, koska maailman solidaarinen liike on jälleen nousussa. On paljon rasismin ja vihan aaltoa vastustavia ihmisiä. Se on tehnyt minuun vaikutuksen.

Suomen vasemmisto ei kaipaa Liimataisesta pirstaloitumista enää yhtään lisää. Yhtenäisyys, yhteiset kannanotot ja mielenosoitukset olisivat hänestä jotain. Liimatainen järkyttyi uusnatsien lokakuisesta marssista Tampereella, sekä ihmisten MV-lehden juttujen jakamisesta somessa kritiikittömästi.

– Miksi ihmiset sallivat tällaisen Suomessa? Sitä en ymmärrä. Suomesta puuttuu poliittinen kasvatus.

Ohjaaja ei vaihtaisi kokemustaan Wilhelm Pieckin nuorisokorkeakoulusta mistään hinnasta pois.

– Meissä kansainvälisissä opiskelijoissa oli hirveän paljon samaa, vaikka olimme ihan eri olosuhteissa. Minusta tuli heidän takiaan tosi vallankumouksellinen, hän sanoo.

Lue koko laaja Kirsi Marie Liimataisen haastattelu torstain 14. joulukuuta Demokraatista.

Keskustelua aiheesta

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas ohittaa tänään katsojaluvuissa historian suosituimman Uuno-elokuvan

Kuva: Foto: Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Eero Aho ja Jussi Vatanen ovat uusimman Tuntemattoman kärsiviä sotilaita.

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on ylittänyt 750 000 katsojan rajan. Elokuvan on nähnyt 750 315 sunnuntaihin mennessä.

Jo tänään maanantaina se ohittaa kaikkien aikojen katsotuimpien kotimaisten elokuvien listalla suosituimman Uuno-elokuvan, Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984), jonka näki 750 965.

Kolmas Tuntematon tuli teattereihin 27.10. Se oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin elokuva yli 36 000 katsojalla.

Edvin Laineen ensimmäinen versio Väinö Linnan romaanista on historian katsotuin elokuva teattereissa. Sen näki 2,8 miljoonaa katsojaa. Rauni Mollbergin tulkinnan näki 590 00 katsojaa.

Louhimiehen elokuva on matkalla katsotuimpien kotimaisten listalle ainakin sijalle kuusi, jolla on nyt Toivo Särkän Kaivopuiston kaunis Regina 760 000 katsojalla.

Helsingin Itäkeskuksessa tehdään näyttävää historiaa – mutta mitä se maksaa asiakkaille, ei ole vielä päätetty

Kuva: Kari Hulkko

Finnkino avaa Helsingin Itikseen Suomen ensimmäisen Imax-elokuvateatterin loppuvuodesta 2018. Elokuvateatteriin rakennetaan yhdeksän salia, joista yksi on Imax-sali.

Imax-salissa on suurempi valkokangas, elokuvaa katsotaan tavallista lähempää ja jyrkemmästä katsomosta. Saliin on suunnitteilla noin 315 neliömetrin kokoinen kangas sekä 12.0-kanavainen Immersive Sound System -äänentoistojärjestelmä.

Finnkinon markkinointi- ja myyntijohtaja Kalle Peltolan mukaan Imax-elokuvien lippuhintoja ei ole vielä päätetty, mutta ne ovat hänen mukaansa hieman tavallisia lippuja kalliimpia.

Finnkino Itiksen rakennesuunnittelu aloitettiin vuosi sitten. Tällä hetkellä teatterin tilalla on monttu, josta teatteri ensi vuoden aikana muotoutuu.

Itikseen rakennettavan teatterin lisäksi Pohjoismaissa on tällä hetkellä kolme Imax-teatteria.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Pettämätön rytmitaju” – Vesa Vierikko sai Ida Aalberg -palkinnon

Kuva: Kari Hulkko
Vesa Vierikko Don Quijoten roolissa Ryhmäteatterissa vuonna 2011.

Vesa Vierikko on saanut joka toinen vuosi jaettavan Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Palkintoraadin mukaan Vierikko on monipuolinen ja persoonallinen näyttelijä, jolla on työssään pettämätön rytmitaju ja täydellinen läsnäolo näyttämöllä. Vierikon ura pitää sisällään valtavan määrän rooleja teatterissa, televisiossa ja elokuvissa.

– Vesa Vierikko on elämää tarkkailemalla omaksunut laajan inhimillisen materiaalin, hallitsee sen ja pystyy muutamilla taitavilla vedoilla hahmottamaan rooleille olennaiset ominaisuudet. Lisäksi hänellä on erityislaatuinen taito fyysistää roolihenkilön ajatukset, raati hehkuttaa.

Nuoren näyttelijän 7 000 euron suuruinen kannustusapuraha myönnettiin Samuli Niittymäelle. Ida Aalberg -mitalin elämäntyöstään sai ohjaaja Kaisa Korhonen.