Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Terrori-iskua epäillään – ainakin 19 on kuollut Manchesterissa pop-konsertissa

Manchester-areenan tapahtumia tutkitaan tällä hetkellä terroritekona, kertoo poliisi. Poliisin mukaan tähän mennessä 19 ihmisen on vahvistettu kuolleen. Lisäksi arviolta 50 on loukkaantunut.

Poliisi hälytettiin mahdollisten räjähdysten takia areenalle paikallista aikaa puoli yhdentoista tienoilla eilen illalla. Ihmisiä on useaan otteeseen kehotettu välttämään aluetta.

– Työskentelemme tiiviisti terrorismin vastaisen poliisiverkoston sekä Britannian tiedustelukumppaneiden kanssa, sanoo Manchsterin poliisipäällikkö tiedotteessa.

Itsemurhapommittajaa pidetään todennäköisenä syynä Manchester-areenan räjähdykselle, uutisoi yhdysvaltalainen uutiskanava CNN lähdetietoihinsa vedoten. Paikalla ollut mies on CNN:n mukaan tunnistettu mahdolliseksi itsemurhapommittajaksi. CNN:n tietoja ei ole virallisesti vahvistettu.

Mediatietojen mukaan alueelta kuultiin kaksi kovaa pamahdusta. Areenalla oli meneillään laulaja Ariana Granden konsertti, joka oli lopuillaan. Ihmiset pakenivat areenalta paniikissa, silminnäkijät ovat kertoneet medialle. Konserttiin osallistuneista suuri osa oli mediatietojen mukaan teini-ikäisiä.

Media on raportoinut, että Manchester-areenalle on saapunut poliisin pommiryhmä.

Mirror-lehti kertoi aiemmin tänään, että paikalle on nähty kiirehtivän ainakin 10 poliisiautoa, viisi ambulanssia ja kaksi mellakkatilanteisiin lähetettävää viranomaisajoneuvoa. Aseistautuneita poliiseja on nähty areenan ulkopuolella.

Manchesterin Victoria-asema on evakuoitu ja junat eivät kulje. Aseman ennakoidaan pysyvän suljettuna koko tiistain.

Manchester-areena on julkaissut tiedotteen, jossa kerrotaan, että mahdollinen räjähdys sattui areenan ulkopuolella. Tiedotteen julkaissut Guardian kertoi aiemmin, että mahdollinen räjähdys sattui raporttien mukaan areenan aulassa.

Areena vahvistaa tiedotteessaan, että räjähdys sattui, kun ihmiset olivat lähdössä poplaulaja Granden konsertista.

Valot olivat jo päällä, joten tiesimme, ettei pamahdus ollut osa esitystä.

Manchesterissa The North West -ambulanssipalvelu kertoo vieneensä Manchester-areenalta 59 ihmistä sairaaloihin ympäri kaupunkia. Lisäksi ambulanssipalvelu kertoo Twitterissä hoitaneensa useita loukkaantuneita tapahtumapaikalla Manchester-areenan alueella.

Poliisin mukaan loukkaantuneita hoidetaan kuudessa eri sairaalassa.

Sairaaloiden ambulanssihenkilökunta on pyytänyt, että asukkaat soittaisivat hätänumeroon vain henkeä uhkaavissa tilanteissa. Pyyntö esitettiin Twitterissä.

Vapaalla olevia pelastushenkilökuntaan kuuluvia on myös pyydetty sosiaalisessa mediassa ilmoittautumaan töihin.

Guardianille tapahtumia kuvailleen silminnäkijän mukaan kova pamahdus kuului konsertin lopussa.

– Valot olivat jo päällä, joten tiesimme, ettei se (pamahdus) ollut osa esitystä. Ensin luulimme, että se on pommi. Siellä oli paljon savua. Ihmiset alkoivat juosta ulos. Kun pääsimme ulos, siellä oli tusinoittain poliisin pakettiautoja ja aika monta ambulanssia.

Niin ikään paikalla ollut miesporukka kertoo nähneensä ainakin viisi ihmistä, jotka näyttivät olevan verissään.

– Ariana Grande oli juuri mennyt verhon taakse ja valot tulivat päälle, kun kuului iso pamahdus ja iso savupilvi ilmestyi, yksi miehistä kuvaili.

BBC:n mukaan Granden edustaja on ilmoittanut, että laulaja on kunnossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE