Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Terrorismin uhka Suomessa on yhä kohonneella tasolla, arvioi Supo – “Konfliktialuematkailu on voimistanut sekä verkostoitumista että kykyä ja valmiutta väkivaltaan”

Suojelupoliisin mukaan terrorismin uhka Suomessa on neliportaisella asteikolla yhä tasolla kaksi, eli kohonnut. Supo arvioi tilannetta torstaina julkaistussa vuosikirjassaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uhkataso ei ole muuttunut edeltävään, kesäkuussa 2017 julkaistuun uhka-arvioon nähden. Terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden määrässä ei myöskään tapahtunut viime vuonna suurta muutosta. Vuoden lopulla heitä oli noin 390.

Supon mukaan henkilöiden terrorismia tukeva toiminta on kuitenkin aiempaa vakavampaa.

– Terrorismin tilannekuva ja toimintakenttä ovat muuttuneet sekä Suomessa että kansainvälisesti. Konfliktialuematkailu on voimistanut sekä verkostoitumista että kykyä ja valmiutta väkivaltaan. Erityisesti tämä muutos koskee radikaali-islamistista terrorismia, mutta myös äärioikeistolaista ja äärivasemmistolaista liikehdintää, vuosikirjassa sanotaan.

Supon mukaan myös äärijärjestö Isis on aluemenetyksistään huolimatta edelleen uhka länsimaille ja sen toimijoilla on pyrkimys terroritekoihin Euroopassa. Myös äärioikeistoterrorismin uhka länsimaissa on voimistunut.

Kotimainen ääriliikehdintä vähäistä

Kotimainen ääriliikehdintä pysyi Supon mukaan rauhallisena viime vuonna eikä se uhannut kansallista turvallisuutta tai yhteiskuntajärjestystä. Ääriliikehdintään kytkeytyviä rikoksia kirjattiin joitain kymmeniä, Supo kertoo.

Lisää aiheesta

– Äärioikeistolainen rikollisuus ilmentyi pääasiassa yksittäisinä pahoinpitelyinä, laittomina uhkauksina ja kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Äärivasemmistoon liittyviä rikoksia kirjattiin muun muassa nimikkeillä virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja vahingonteko, vuosikirjassa listataan.

Korkein oikeus määräsi viime vuonna äärioikeistolaisista liikkeistä näkyvimmän, uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL), väliaikaiseen toimintakieltoon. Sen jälkeen Keskusrikospoliisi KRP on aloittanut tutkinnan siitä, onko PVL:n toimintaa jatkettu Kohti vapautta -liikkeen nimissä.

Äärivasemmistolaisen liikehdinnän painopiste oli Supon mukaan viime vuonna kurditoimijoiden kanssa tehdyssä yhteistyössä sekä radikaalissa antifasistisessa toiminnassa.

– Äärivasemmiston ja kurdien yhteistyön puitteissa muutamia suomalaisia on matkustanut viime vuosina Koillis-Syyriaan liittyäkseen alueella toimiviin kurditaustaisiin aseellisiin järjestöihin — Radikaali antifasistinen liikehdintä pyrki vuoden mittaan häiritsemään äärioikeiston julkisia mielenilmauksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE