Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Terveiset kirkosta työministerille: Poista työttömyys puolessa vuodessa

Kirkkohallituksen asiantuntija Kari Latvus ehdottaa työ -ja elinkeinoministeri Jari Lindströmille työttömyyden poistamista puolen vuoden sisällä, aivan kuten SMP:n työministeri Urpo Leppänen aikoinaan julisti.

–Työttömyys on poistettavissa puolessa vuodessa ja ihmiset saadaan heti töihin, jos oikeasti halutaan, myös pastorina työskennellyt Latvus ehdottaa. Vaikka ehdotus on heitetty osin kevennyksenä vaikean tilanteen keskellä, siinä on vahva ydin.

Kirkkohallitus ja Helsingin piispa Irja Askola ovat ryhtyneet tuumasta toimeen ja perustaneet Kirkko, työ ja työttömyys -työryhmän. Kirkko haluaa nostaa esiin vaikeasti työllistyvien ryhmien ääniä. Nuorten ja yli 50-vuotiaiden lisäksi heihin kuuluvat muun muassa vammaiset, maahanmuuttajat ja romanit, joiden polarisoitumisesta yhteiskunnassa ei juuri puhuta.

Kirkon työryhmä haluaa myös antaa toimenpide-ehdotuksia työttömyysongelmaan.  Aikarajaksi uusien työkalujen esittämiseen on annettu puoli vuotta.

Ansiosidonnainen ja työkokeilu tehokäyttöön

Kirkon työryhmä ehdottaa laajempaa ansiosidonnaisen ja työkokeilun käyttöönottoa. Latvuksen ideoimassa mallissa ansiosidonnaista saava henkilö voisi työskennellä esimerkiksi 60-70-prosenttisesti. Työnantaja ei maksaisi hänelle palkkaa, mutta sitoutuisi eläkemaksujen maksamiseen. Latvus on itsekin ollut aiemmin ansiosidonnaisella ja pohti tuolloin pro bono-työskentelyä samaan aikaan.

– Julkisuudessa puhutaan siitä, kuinka työttömyys on laskenut ja talous pikkuhiljaa kasvussa. Tosiasiassa pitkäaikaistyöttömyys lähestyy 1990-luvun laman lukuja. Eläkkeiden epätasaisesta kertymisestä ja eläketurvan riittämättömyydestä ei puhuta mitään. Tulossa on pientä eläkkeitä saavien henkilöiden köyhälistö, Latvus sanoo.

Latvuksen mielestä työkokeilu pitäisi mahdollistaa myös lyhyemmän ajan työttömänä olleille, sillä nykyään työkokeiluun pääsee vain pitkän työttömyyskauden jälkeen. Latvus työllisti työkokeilijoita aikoinaan toimiessaan Alppilan kirkon toiminnanjohtajana. Työkokeilijat työskentelivät muun muassa kirkon suntioina ja kahvilassa, ja malli toimi hyvin.

– Tarvitsemme myös lisää eettistä pohdintaa siitä, onko oikein palkata ihmisiä tilapäisesti pienemmällä palkalla töihin, jos he itse sitä haluavat. Toisaalta hyväksikäyttöä ei saa mahdollistaa, Latvus pohtii.

Ihmisarvo ei riipu työstä

Kirkko haluaa korostaa, että jokainen ihminen on arvokas riippumatta työtodistuksesta, tittelistä tai palkkakuitista.

– Voisiko julkinen keskustelu olla muutakin kuin työttömien siivoamista pois tilastoista?

Pelkkä diakonia ja leivänjakaminen ei riitä, sillä Latvuksen mukaan kirkon täytyy osallistua myös ennaltaehkäisevään työhön ja päästä käsiksi työttömyyden rakenteisiin – siis vaikuttaa poliittisesti.

– Leivänjako on tärkeää akuuteissa tilanteissa, mutta pitää luoda myös järjestelmiä joilla työttömyyttä voidaan hoitaa ja ennaltaehkäistä. Tarvitaan osallistavaa sosiaalipolitiikkaa. Jos ihminen on jatkuvasti avun varassa, se kutistaa pään ja mielen. Latvus pitää politiikan rakenteita liian hitaina.

– Hallitus ei luo yhteisöä, vaan siihen tarvitaan kansalaisyhteiskuntaa. Työttömälläkin on oikeus elää hyvää ja arvojensa mukaista elämää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE