Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Terveys on jokaisen oikeus maksukyvystä riippumatta” – kansanedustaja iloitsee asiakasmaksulain etenemisestä

Eduskunta on tänään käsitellyt lähetekeskustelussa asiakasmaksulakia. Kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan (sd.) mukaan uudistus parantaa sote-palvelujen saatavuutta, jota on odotettu pitkään.

Demokraatti

Demokraatti

Eloranta toteaa tiedotteessa, että lain päätarkoitus on poistaa ja vähentää sote-palveluiden asiakasmaksuja. Lain myötä muun muassa hoitajavastaanotot muutettaisiin maksuttomiksi perusterveydenhuollossa ja alaikäisten poliklinikalla saama hoito muutetaan maksuttomaksi. Pitkäaikaishoidon asiakasmaksut määräytyvät jatkossakin asiakkaan maksukyvyn mukaan.

Maksukattoa laajennetaan niin, että siihen luetaan mukaan suun terveydenhuolto, terapia, tilapäinen kotisairaanhoito sekä tietyt etäpalvelut. Laajennus koskee myös asiakasmaksuja, joihin on myönnetty toimeentulotukea.

– Uusi asiakasmaksulaki tukee ja poistaa taloudellista rasitetta perusterveydenhuollon asiakkailta. Suomalainen terveydenhoito on yksi maailman parhaista ja sen on toteuttanut laajalti julkinen sektori. On tärkeää, että se on kohtuuhintaista asiakkaille. Lailla parannetaan vähävaraisempien asemaa terveydenhuollon piirissä, Eloranta toteaa tiedotteessa.

Asiakasmaksulaki ottaa myös kantaa oikeustoimiin asiakasmaksujen perimisessä. Siinä korostetaan alentamisen ja perimättä jättämisen ensisijaisuutta suhteessa toimeentuloturvaan. Sillä myös vahvistetaan asiakkaan oikeusturvaa, sekä selkeytetään muutoksenhakua koskevaa säännöstelyä.

Samoin tuomioistuinmaksulakia muutetaan niin, että oikeudenkäyntimaksua ei saisi enää periä yksityishenkilön vireille panemissa asioissa koskien asiakasmaksulain mukaisia maksuja.

– Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä on terveydenhuollon saatavuus kaikille. Terveydenhoidon piiriin pitää päästä ja uskaltaa mennä, vaikka taloudellinen tilanne olisikin vaikea. Tällä pystytään ehkäisemään niin terveydellisiä haittoja kuin myös tartuntatauteja. Terveys on jokaisen oikeus riippumatta omasta maksukyvystä. Siitä ei voida tinkiä, Eloranta korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE