Politiikka

Teuvo Hakkarainen napisi hallitukselle kuukausi sitten: ”Ei mennyt nurinat hukkaan”

Lehtikuva
Lehtikuva

— Reilu kuukausi sitten nostin esille puuhakevoimaloiden tuen riittämättömyyden. Nurisin tästä hallitukselle: eihän näin pienillä tuilla kukaan perusta voimalaa, Teuvo Hakkarainen (ps.) sanoo.

— Ei mennyt nurinat hukkaan. Hallitus on päättänyt päästää pienet puuhakevoimalat uusiutuvan energian tukijärjestelmän piiriin. Tällaisilla muutoksilla saadaan vauhtia voimalainvestointeihin. Hallitus on kuullut sahayrittäjiä. Nyt täytyy olla tyytyväinen, viitasaarelaiskansanedustaja sanoo tiedotteessaan.

Hallitus julkaisi tänään Suomen energia- ja ilmastostrategian vuoteen 2030. Samalla hallitus kertoi uudesta teknologiasta riippumattomasta uusiutuvan energian tukijärjestelmästä.

Tuen piiriin pääsevät myös metsäenergiaa eli sahajätteitä kuten sahanpurua ja kuorta hyödyntävät pienimuotoiset yhdistelmävoimalat (CHP-voimalat), jotka tuottavat sekä sähköä että lämpöä.

— Olen myös tyytyväinen, että kuoret ja purut otetaan tuen piiriin. Tässä korjattiin iso asia. Purut ovat mädäntyneet sahojen laidoilla ja menettäneet energia-arvonsa, kun ne eivät ole olleet tuen piirissä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat