Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Teuvo nolaa itsensä, kun suostuu välittämään kavereiden aivopieruja” – sinisten kansanedustajalta raju tölväisy Hakkaraisesta

Teuvo Hakkarainen.

TURUNEN: HAKKARAINEN VALEHTELEE TAHALLAAN, TYHMYYTTÄÄN TAI PYYNNÖSTÄ !

Näin huutaa otsikko kansanedustaja Kaj Turusen (sin.) tiedotteessa. Tylytyksen aiheena on kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) lauantainen kannanotto energian tuotantotuesta.

– Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on julkaissut 21.10. tiedotteen, jolla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä, arvostelee Turunen, joka on eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja.

Hakkarainen viittasi omassa tiedotteessaan uuteen uusiutuvan energian tuotantotukeen. Hän on julkaissut sen myös Facebook-sivullaan.

– Toisin kuin Hakkarainen väittää, se ei ole uusi tuulivoimatuki, vaan se on sovittu toteutettavaksi teknologianeutraalisti ja kilpailutuksen kautta. Määrältään uusiutuvalla raaka-aineella tuettu energia olisi 2 Twh, Turunen kirjoittaa.

Hakkaraisen tiedote joutuu Turusen mukaan outoon valoon myös sen vuoksi, että Hakkarainen on itse hyväksynyt kyseessä olevan väliaikaisen ja rajoitetun uusiutuvan energian tuen.

– Se on hallitusohjelmassa ja siitä sovittiin 2015. Hakkarainen oli täysin tietoinen tuesta ja hyväksyi sen niin kuin muutenkin koko hallitusohjelman, Turunen muistuttaa.

Lisää aiheesta

Hallituksen esitys tuesta ei vielä ole eduskunnan käsittelyssä. Ehdotus on ollut lausuntokierroksella.

Kaj Turunen lähetti tiedotteen tiedotteen johdosta. (Kuva: Lehtikuva)

Turunen lupaa huolehtia “talousvaliokunnan puheenjohtajana” siitä, että eduskunnan hyväksymä energia- ja ilmastostrategia huomioidaan hallituksen esityksessä tuesta.

– Siitä ei tehdä tuulivoimatukea, vaan se täytyy olla teknologianeutraali.

Lopuksi Turunen kuittaa entiselle puoluetoverilleen:

– Teuvo nolaa itsensä kun suostuu välittämään omana tiedotteenaan sellaisten “kavereiden” aivopieruja, jotka eivät tiedä faktoja tai eivät niistä välitä, hän päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE