Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Texasissa panttivankitilanne ohi – poliisin mukaan epäilty on kuollut

LEHTIKUVA / AFP Andy Jacobsohn

Yhdysvaltain Texasissa Dallasin ja Fort Worthin metropolialueella sijaitsevassa synagogassa meneillään ollut panttivankitilanne on ohi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aseistautuneen epäillyn panttivankina oli tiettävästi rabbi sekä ainakin kolme muuta ihmistä. Asiasta kertoivat useat yhdysvaltalaismediat, muun muassa uutiskanava ABC News.

Kymmenen tuntia tilanteen alkamisen jälkeen Texasin kuvernööri Greg Abbott tviittasi kaikkien panttivankien olevan elossa ja turvassa. Yksi panttivangeista oli vapautettu jo muutama tunti aiemmin.

Paikallisen poliisipäällikön mukaan epäilty on kuollut. Paikalla olleiden toimittajien mukaan ennen Abbottin ilmoitusta synagogalla kuultiin äänekäs räjähdys ja ampumista.

Epäilty oli oman väittämänsä mukaan myös asentanut pommeja eri paikkoihin.

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN kirjoitti, että poliisi oli evakuoinut alueen. Paikallisen poliisin edustaja Dara Nelson kertoi kanavan mukaan, että tilanteesta ei aiheutunut uhkaa väestölle. Ihmisten tuli välttää aluetta.

Nelson sanoi liittovaltion poliisin FBI:n hoitaneen neuvotteluja. Medioiden mukaan käynnissä oli myös erikoisryhmäoperaatio.

ABC Newsin tietojen mukaan epäilty olisi vaatinut terrorismirikoksista tuomitun Aafia Siddiquin vapauttamista. Aiemmin kanava kertoi, että epäilty olisi Siddiquin veli. ABC News kuitenkin myöhemmin kertoi Siddiquin veljen asianajajan ottaneen kanavaan yhteyttä ja kertoneen veljen olevan Texasin Houstonissa. Asianajaja oli välittänyt tiedot myös viranomaisille.

Presidentti Joe Bidenia informoitiin tilanteesta, ja Valkoinen talo seurasi etenemistä tiiviisti. Myös Israelin pääministeri Naftali Bennett sanoi Israelin seuraavan tilannetta tarkasti.

Facebook-videosta tietoja viranomaisille

Synagogassa oli käynnissä lauantainen juutalaisten sapattijumalanpalvelus, jota pystyi seuraamaan suorana Facebookissa. Dallas Morning News kirjoittaa, että panttivankitilanne ei näkynyt lähetyksessä, mutta epäillyn oli kuultu puhuvan lähetyksen aikana. Oli epäselvää, keille mies puhui.

Jumalanpalvelusta seuranneet jättivät viestejä, jossa pyydettiin rukoilemaan tilanteen päättymistä rauhallisesti. Tallenne on CNN:n mukaan poistettu Facebookista.

CNN:n mukaan viranomaiset tarkastelivat lähetystä ja ovat käyttäneet sitä tiedonhankintaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE