Musiikki

Texiä ja mexiä, cumbiaa ja mamboa – rajamaan orkesteri antoi Huvilassa kunnon biletahdit

Kari Hulkko
Kari Hulkko

Torstaiseen Taiteiden yöhön taisi osua alkavan syksyn toistaiseksi kolein ilta. Varsin kylmää oli illanhämyssä Huvilateltan liepeilläkin, mutta onneksi julaviikkoillan pääesiintyjä pisti kamiinan niin tanakasti pökköä, että jäyhemmänkin suomalaisen bilejalka alkoi vipattaa. Orkesta Mendoza oli todellinen hyväntuulenorkesteri:  hauska, yllätyksellinen ja vielä pirun taitavakin.

Illan avasi kotimainen laatukokoonpano Janne Haavisto & The Shubie Brothers, jonka yhtymäkohta pääesiintyjään löytyi siitä, että bändin hybridimusassa kohtasivat hyvinmonenlaiset Amerikan mantereen tyylit. Janne Haaviston musiikilliseen karriääriin kuuluvat kuuluvat niin pitkäaikaiskiinnitykset J. Karjalaisen orkestereissa kuin surf-musiikille omistautuneen Laika & The Cosmonautsin perustaminen. Shubie Brothersien (perkussionisti Mamba Assefa, kitaristit Miikka Paatelainen ja Jussi Jaakonaho, basisti Jukkis Kiviniemi sekä Huvila-keikalla vierailijana Jannen veli Olli steel-kitarassa) kanssa soitannollinen kirjo laajenee perusamericanasta reggaen, soulin ja progen sfääreihin, mikä tietysti instrumentaalimusiikin kyseessä ollen aika äkkiä mieleen nouseva viiteryhmä.

Janne Haaviston (rumpusetin takana) luotsaama Shubie Brothers soitti verevää instrumentaalimusikkia.

Rumpali Haaviston johtamassa bändissä molemmat lyömäsoittimet ovat tietysti hyvin pinnassa, mutta komeasti saivat tilaa myös kitaristit eikä bassokaan jäänyt kuulumattomiin. Instrumentaalibiisit pääsivät tosiaan oikeuksiinasa, kun kaikki soittimet kuuluivat erinomaisesti.

Haaviston ja Shubie-veljien repertuaarin melodioissa kaikuivat vahvasti myös elokuva- ja tv-sarjatunnarien vaikutteet, useampikin biiseistä olisi voinut hyvin soida vaikkapa jonkun 70-luvun blaxploitaatio-leffan (muistattehan Shaftit) soundtrackilla tai tämän päivän laatutrillerin taustalla.

Indie-mamboa ja täyteläistä tanssimusaa

Orkesta Mendozan musiikin tarkka luokitteleminen on vähintään yhtä vaikeaa ja turhaa kuin Shubie Brothersin. Kahden musiikkikulttuurin rajamaalla liikkuva orkesteri on imenyt vaikutteita paitsi taas kuuman Meksiko-USA-rajan molemmin puolin, myös Karibialta ja muualta Väli- ja Etelä-Amerikasta.

Huippucombon kitaristiliideri Sergio Mendoza on kotoisin Nogalesin sekä Meksikon että Yhdysvaltain puolella sijaitsevasta rajakaupungista, bändin  maanmainio laulaja Salvador Duran syntyperäinen meksikolainen, trumpetisti-kitaristi Raul Marquez on syntyjään Portugalista ja muu miehistö lähtöjään eri puolilta Yhdysvaltoja. Bändi pitää nykyisin päämajaansa Arizonan Tucsonissa, joka muuten on aikoinaan kuulunut Meksikolle, kunnes liitettiin Yhdysvaltoihin 1800-luvun puolivälissä.

Maantieteellinen asemoituminen Amerikan kartalla antaa jo yhtyeelle omat musiikilliset koordinaattinsa: erilaiset tejan- eli tex-mex-musiikin elementit ovat musiikissa mukana, mutta koska Mendoza kokosi alunperin bändin vuonna 2009 mambokuningas Perez Pradolle omistettuun tribuuttiprojektiin, kaikuvat sen musiikissa myös Kuuban ja koko Karbian alueen rytmit. Mendoza on itse luokitellut bändinsä musiikin indie-mamboksi, joka mukavan väljärajaisena käyköön sekin genreksi.

Orkesta Mendozan eturivissä vauhtia pitivät mainiot keulahahmot Salvador Duran (keskellä) ja kitaristi Sergio Mendoza. Vasemmalla yhtyeen portugalilaisvahvistus Raul Marquez.

Huvilan keikalta tarttuivat lähtemättämästi  mieleen kaihoisan svengaavat cumbia-rytmit, rock-vaikutteiset latinorallit kuten bändin hittibiisi ”Caramelos” sekä setin loppuun kuultu hurmaava kansanlaulumainen korvamato ”La Cucharita”.

Kuusihenkinsen orkesterin joka sauma piti. Soittajilla oli kullakin omat hetkensä antaa virtuoottisuutensa näkyä, mutta ennen kaikkea Mendozan pumppu soi koko ajan riehakkaana, kuulijansa kaikki aistit auki pitävänä orkkana, Orkestana. Harvoin jos koskaan on Huvilan lavan edustan kapoinen permanto täyttynyt tanssijoista jo keikan alkuvaiheissa. Yleisön pidäkkeet karisivat viimeistään siinä vaiheessa, kun orkesterinjohtaja Mendoza kolmannen biisin jälkeen vihjaisi, että tanssiakin saa. Siitä lähtien Huvilan katsomon laita- ja keskikäytävää pitkin vaelsi tasaisesti porukkaa ”parketille” bilettämään.

Huvilassa koettiin tunnelmaltaan unohtumaton ilta, vähintään samanvertainen kuin toisen ”rajaseutuorkesterin”, Los Lobosin keikalla pari vuotta sitten.

 

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat