Vaikka Steven Spielbergin ohjaama lehtidraama The Post (2017) edustaa selvästi samoja ihanteita kuin parhaan elokuvan Oscar-palkinnon pari vuotta sitten vienyt Todd McCarthyn reportaasiteos Spotlight (2015), tuntuu se vähemmän idealistiselta puhdasotsaisuudelta. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon vetävämpi ensin mainittu teos on.

Asiallisesti molemmat jatkavat Alan J. Pakulan Watergate-teos Presidentin miesten (1976) eetosta, jossa vallanpitäjien suosiosta riippumattomat tiedotusvälineet kyttäävät järjestelmää ja kaivavat esiin totuuksia, joita huiputtajat parhaansa mukaan kätkevät.

Yllättäen Spielberg kysyy elokuvassaan myös hankalia kysymyksiä muun muassa poliitikkojen ja median läheisistä suhteista, jotka mahdollistavat tiedonhankinnan mutta voivat toisaalta korruptoida toimittajat luulemaan, että vallanpitäjät ovat heidän esimiehiään tai ystäviään valvottavien sijasta. Ja mikä pahinta, kansan ja totuuden kustannuksella.

Sotilaallinen tutkija Daniel Ellsberg vuoti Pentagonin papereina tunnetut salaiset asiakirjat New York Timesille Richard Nixonin ensimmäisen kauden loppupuolella vuonna 1971. Niiden mukaan maan presidentit olivat tienneet jo vuosia, ettei Yhdysvallat voi voittaa kaukana kotoa käytyä Vietnamin sotaa. Puhdas häpeä esti päättäjiä tunnustamasta tosiasioita ja lähettämästä nuorukaisia kuolemaan.

Spielbergin elokuva on jo ehtinyt sapettaa Timesin toimitusta, koska se keskittyy asiakirjat myöhemmin käsiinsä hankkineen The Washington Post -lehden toimintaan poliittisen skandaalin tultua julki. Nixonin hallinto nostaa oikeusjutun edellistä vastaan ja hankkii sille julkaisukiellon, jonka jälkeen Postin toimituksessa puntaroidaan median roolin suurta kuvaa.

(arvostelu jatkuu trailerin alla)

Spielberg, Hanks ja Streep ovat niin suuria Hollywood-vaikuttajia, ettei The Post tarvitse edes alkutekstejä. Elokuva on parhaimman luokan viihdettä: erinomaisesti kuvattu, leikattu ja lavastettu. Epookista puuttuu tyystin vastaaville yrityksille monesti ominainen tympäisevä kuivakkuus. Päinvastoin, jäntevä kerronta luistaa ja tapahtumat etenevät kellosepän tarkkuudella.

Tällä kertaa satusetä Spielberg ei väläytä edes vakavien historiallisten aikuisteostensa helmasyntiä, kaiken tietämistä ennalta oikeastaan kuin teoksen lähtökohdassa, jossa näkökulma ei ole paljastuksista ensin kertoneen kilpailijan vaan sen pahimman haastajan. Jälkimmäinen käyttää kaikki keinot päästäkseen kirittäjän rinnalle ja ohi.

Perimmäiseksi kysymykseksi Spielberg nostaa pohdinnan, ketkä päättävät ja millä perustein julkaisulinjasta. Suomessa Helsingin Sanomat on saanut juuri maistaa käräjöinnin uhkaa vähän vastaavasta salaisten tietojen julkistamisesta. Kumpi painaa enemmän, yleisön oikeus tietää vai valtion oikeus pantata tietoa maan turvallisuuteen vedoten?

Elokuva kuvaa uskottavasti eri näkemyksiä kuunnellen, millaisessa paineessa ratkaisevia päätöksiä on kuitenkin tehtävä odotusten ja uhkailujen ristitulessa. Kukaan tuskin yllättyy The Postin kaltaisen liberaalin Hollywood-draaman päätelmistä, mutta ohjaaja pitää pöyhkeät julistamiset kurissa miltei loppuun saakka.

ELOKUVA:
The Post
Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Meryl Streep, Tom Hanks, Bob Odenkirk, Bradley Whitford, Bruce Greenwood, Matthew Rhys
2017, 116 minuuttia
★★★★☆