Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Theresa May sai EU-johtajilta hyväksyvät aplodit – EU on varannut itselleen takaportin Britannian irtiottoja varten

EU:n puolesta osoitettiin mieltä Lontoon parlamenttitalon edessä 13.joulukuuta.

Brysselissä koolla olevat EU-johtajat ovat päättämässä tänään, että brexit-neuvotteluissa voidaan edetä toiseen vaiheeseen. Päätös vaatii hyväksynnän kaikilta 27 maalta.

Jo yöllä päättyneellä illallisella EU-johtajat vaikuttivat tyytyväisiltä neuvotteluiden etenemiseen. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi, että Britannian pääministeri Theresa May sai EU-johtajilta aplodit esiteltyään brexit-kantojaan.

May vakuutti Sipilän mukaan, että Britannia on sitoutunut muun muassa Irlannin rajan pysymiseen ilman rajaesteitä.

– Huomenna kuullaan vielä Irlannin pääministeriltä, miten hän tilanteen näkee.

Neuvottelut erosta ovat edenneet niin pitkälle, että EU-maat ovat näillä näkymin valmiita siirtymään uuteen vaiheeseen. Neuvottelut siirtymäajasta ovat alkamassa melko nopeasti, mutta kauppaneuvotteluihin edetään näillä näkymin vasta keväällä.

Tiukka ukaasi

Eron keskeisistä osista eli Irlannin rajasta, erolaskusta ja kansalaisten oikeuksista löydettiin yhteisymmärrys viikko sitten.

Lisää aiheesta

Britannian brexit-ministeri David Davisin teki kuitenkin heti seuraavana viikonloppuna irtiottoa. Davis totesi BBC:lle, että sopu ei ole laillisesti sitova, eikä Britannia tulisi suorittamaan erolaskuaan, jos kauppaneuvotteluissa ei päästäisi maata tyydyttävään lopputulokseen.

Tänään hyväksyttävissä linjauksissa EU-maat lähettävät terveisiä saarivaltioon. Toisessa vaiheessa voidaan EU27:n mukaan edetä vain, jos erosta aiemmin sovitut asiat etenevät.

Varsinkin Pohjois-Irlannin ja Irlannin välinen raja pysyy herkkänä ja vaikeana kysymyksenä myös jatkoneuvotteluissa. EU ja Britannia haluavat säilyttää rajan avoimena, mutta keinoja tähän etsitään vielä. Britannia pääministeri Theresa May on sanonut selkeästi, että maa jättää EU:n sisämarkkinat ja tulliliiton, minkä takia rajamuodollisuuksilta olisi vaikeaa välttyä.

EU-johtajat pitävät tänään myös erillisen eurohuippukokouksen, jossa pohditaan talous- ja rahaliiton uudistuksia. Vilkkaana käynyt keskustelu euron uudistuksista tuskin saa vielä paljoakaan konkretiaa, koska Saksassa ei ole vielä hallitusta.

Anniina Luotonen Bryssel

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE