Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

THL ja opetusministeriö: Alakoulujen opetusryhmiä ei tarvitse pitää enää erillään – maskisuositukset alueellisia

LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ

Valtakunnallinen suositus pitää alakoulujen opetusryhmät erillään poistuu, linjaavat opetusministeriö ja Terveyden hyvinvoinninlaitos (THL) varhaiskasvatusta ja opetussektoria koskevissa uusissa suosituksissaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uudet suositukset korvaavat elokuussa annetut vastaavat suositukset.

Korkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa on jatkossa mahdollista pitää suuria luentotilaisuuksia, jos järjestelyissä huomioidaan väljyys. Aiemmissa suosituksissa suurten luentotilaisuuksien järjestämisessä hyödynnettiin etäopetusta.

Opetusministeriön uudessa suosituksessa muistutetaan, että luentojen järjestäminen etäyhteyksillä on edelleen mahdollista.

Myös opetusministeriön aiempi kahden metrin turvavälisuositus korkeakoulujen ja toisen asteen oppilaitoksien tilajärjestelyjen huomioinnissa poistuu.

Opetusministeriön tiedotteen mukaan uusilla suosituksilla korostetaan paikallisia koronaturvallisuustoimia. Mahdollisia tartuntaryppäitä pyritään torjumaan ensisijaisesti tartuntatautilakiin perustuvilla paikallisilla ja alueellisilla toimilla.

Varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa koronaviruksen tartuntariski on THL:n seurannassa ollut pieni, joten valtakunnallista suositusta maskien käytöstä varhaiskasvatukselle tai opetussektorille ei anneta.

Rajatumpia ja alueellisia suosituksia kasvomaskien käytöstä voidaan kuitenkin yhä antaa. Alueelliset ja paikalliset viranomaiset voivat antaa omaan riskiarvioonsa perustuvia suosituksia, ja myös koulutuksen järjestäjät voivat antaa opetus- ja tenttitiloja koskevia suosituksia.

Aiemmassa opetusministeriön suosituksessa kehotettiin noudattamaan THL:n ja paikallisten viranomaisten suosituksia maskien käytöstä.

Opetukseen ja oppilaitosten toimintaan ei suositusten mukaan pidä edelleenkään osallistua oireisena. Myös tilojen tehostetun puhdistamisen ja käsienpesumahdollisuuden tarjoaminen säilyvät suosituksessa.

Uutista päivitetty

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE