Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

THL ja STM koronatilanteesta: Alle 12-vuotiaiden lasten tapausilmaantuvuus on noussut viime viikkoina

Lehtikuva

Uusien koronavirustapausten määrä Suomessa nousee edelleen, THL ja STM tiedottavat. Viikolla 46 todettiin noin 7 200 uutta koronatapausta. Lokakuun lopussa todettiin yli 4000 tartuntaa viikossa, ja viimeisimmällä viikolla 46 yli 7 000 tartuntaa.

Demokraatti

Demokraatti

Tämä on yli 3000 tartuntaa enemmän viikkotasolla. Tehohoitoon tulleiden koronaviruspotilaiden viikoittainen määrä on lähes kolminkertaistunut kolmen viimeksi kuluneen viikon aikana.

Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana (8.-21.11.) uusia koronatartuntoja ilmaantui Suomessa 237 sataatuhatta asukasta kohden. Lokakuun puolivälissä uusia tartuntoja ilmaantui 14 vuorokaudessa 133 sataatuhatta asukasta kohden, jonka jälkeen tapausilmaantuvuus on ollut jatkuvassa kasvussa.

Alle 12-vuotiaiden lasten tapausilmaantuvuus on noussut viime viikkoina. Tiedotteen mukaan sairaalahoidon tarve alle 12-vuotiailla on kuitenkin hyvin harvinaista, eikä sen ilmaantuvuudessa ole havaittu muutosta, vaikka tartunnat ovat lisääntyneet.

Viime viikon lopussa erikoissairaanhoidossa oli yhteensä 156 potilasta, joista 112 oli hoidossa vuodeosastoilla ja 44 teho-osastoilla. Viimeisen kuukauden aikana sairaalahoidon kuormitus on ollut nousussa. Erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tuli viikolla 46 yhteensä 147 uutta koronaviruspotilasta. Viimeisen viiden viikon aikana (viikot 42−46) uusien erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tulleiden koronaviruspotilaiden viikoittainen määrä on vaihdellut 110 ja 166 potilaan välillä. Viikolla 46 tehohoitoon tuli 35 uutta koronaviruspotilasta. Viikolla 45 uusia tehohoitopotilaita oli 31, ja edeltävien viikkojen 42-44 aikana vaihdellen 14-22 uutta potilasta.

Tautiin liittyviä kuolemia oli 24.11. mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 1 302.

ERIKOISSAIRAANHOITOON joutumisen riski on merkittävästi suurempi rokottamattomilla kuin kaksi kertaa rokotetuilla. Rokottamattomat ovat elo-lokakuun aikana päätyneet koronatartunnan seurauksena erikoissairaanhoitoon 19 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 33 kertaa todennäköisemmin kuin rokotetut.

Rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista, 86,4 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, ja 81,1 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta 24.11. mennessä. Kolmannen rokoteannoksen on saanut 203 023 henkilöä 24.11. mennessä.

Viikolla 46 koronavirustestejä tehtiin yli 113 200. Testausaktiivisuus on viime viikkoina ollut tasaisessa kasvussa. Lokakuun lopulla testejä tehtiin viikossa vain noin 80 700. Viime viikolla testatuista näytteistä oli positiivisia 6,3 prosenttia. Kahdella edeltävällä viikolla osuus oli 5,9 prosenttia ja lokakuun lopulla 5,2 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE