Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

THL: Korona aiheuttanut Suomessa 2 kuolemantapausta

Suomessa on raportoitu 61 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu kaksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu 9 743 ja koronaan liittyviä kuolemia 345.

Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi on tällä hetkellä 22 ihmistä, mikä on yksi enemmän kuin perjantaina. Tehohoidossa on neljä ihmistä, mikä on kaksi enemmän kuin perjantaina.

Sairaanhoitopiirit raportoivat koronavirukseen liittyvät kuolemat sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien määrät maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Kahden viime viikon tartuntojen saldo on 1 116, mikä on 575 tapausta enemmän kuin edeltävän kahden viikon jakson aikana raportoidut 541 tartuntaa.

Viimeisten seitsemän vuorokauden aikana tartuntoja on raportoitu yhteensä 697. Edeltävällä seitsemän vuorokauden ajanjaksolla tartuntoja raportoitiin 419. Määrä lisääntyi 278 tartunnalla.

Kokonaisuudessaan Suomessa on THL:n mukaan tehty yli 975 800 koronavirustestiä.

Koronaviruksen suurimmat ilmaantuvuusluvut ovat tällä hetkellä Keski-Suomen (39,9), Etelä-Savon (39,8), Helsingin ja Uudenmaan (31,8), Päijät-Hämeen (19,1) ja Pirkanmaan (16,5) sairaanhoitopiirien alueilla.

Alle kolmen ilmaantuvuusluvun päästään enää neljän sairaanhoitopiirin alueella. Nämä ovat Kainuu (1,4), Länsi-Pohja (1,7), Satakunta (2,3) ja Itä-Savo (2,5).

Ilmaantuvuus kertoo tartuntojen määrän per 100 000 asukasta 14 vuorokauden ajalta. Koko Suomen keskimääräinen ilmaantuvuusluku on 18,4 tartuntaa kahden viime viikon ajalta.

Suomen väestömäärään suhteutettuna kaikkien koronavirustartuntojen kokonaisilmaantuvuus on 176 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE