Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

THL: Koronavilkkuun ilmoitettiin syyskuussa 600 koronatartuntaa

Koronavilkun käyttäjät tekivät sovelluksen kautta syyskuussa 600 ilmoitusta koronavirustartunnasta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

THL:n mukaan tämä vastaa noin kolmasosaa syyskuun diagnosoiduista tartunnoista. Sovelluksen tarkoituksena on nopeuttaa virukselle altistuneiden tavoittamista. Ilmoituksen myötä tartunnan saaneen lähellä olleet saavat tiedon mahdollisesta altistumisestaan.

Sovellus on ollut ladattavissa elokuun viimeisestä päivästä alkaen, eli syyskuuta varhaisempia tietoja sovelluksen toiminnasta ei ole saatavilla. THL:n mukaan sovellus on ladattu yli 2,2 miljoonaa kertaa. Suhteessa väkilukuun eri Euroopan maista suositumpi koronasovellus on käytössä vain Irlannissa.

THL:n johtaja Mika Salminen kiittää sovelluksen käyttäjiä osallistumisesta koronaepidemian torjuntaan.

– Varsinkin tartuntamäärien kasvaessa tartuntaketjujen katkaisu tehostuu, kun altistumisilmoituksen saaneet lisäävät omia varotoimiaan sovelluksen antaman ohjeistuksen mukaisesti, Salminen sanoo tiedotteessa.

Koronavilkun on kehittänyt ohjelmistoyritys Solita yhdessä Suomen terveysviranomaisten kanssa. Kehityksessä on kiinnitetty huomiota tietoturvaan. Yksityisyydensuojan vuoksi ei ole saatavilla tietoa siitä, kuinka moni on sovelluksen kautta saanut ilmoituksen korona-altistumisesta.
STT–Ilkka Hemmilä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE