Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Kotimaa

THL: Uusia koronavirustartuntoja raportoitiin 581

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Suomessa on raportoitu 581 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 7  598 tartuntaa, mikä on 2  335 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Koronavirustartuntojen ilmaantuvuusluku eli tartuntatapausten määrä sataatuhatta asukasta kohden on Suomessa viimeisten kahden viikon ajalta lähes 131 tapausta. Luku on noussut tuntuvasti edellisten kahden viikon aikaisesta noin 93 tartuntatapauksesta sataatuhatta asukasta kohden.

Ilmaantuvuusluku vaihtelee eri alueiden välillä rajusti. Ylivoimaisesti suurin ilmaantuvuusluku on edelleen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) noin 260 tapausta. Toiseksi suurin ilmaantuvuusluku on Satakunnan sairaanhoitopiirin noin 201.

Viimeisten kahden viikon ajalta ylivoimaisesti matalin ilmaantuvuusluku on sen sijaan Kainuun sairaanhoitopiirin alle kuusi tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden. Toiseksi matalin ilmaantuvuusluku, noin 17, on Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä.

Yhteensä koronavirustartuntoja on pandemian alusta lähtien raportoitu nyt 58  645.

Uutista täydennetty klo 12.16.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Politiikka
12.4.2021
HSY:n hallitus ryhtyy savustamaan eroamasta kieltäytynyttä toimitusjohtajaa ulos – pitää erottamista poliittisena jahtina
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE