Salminen kuvasi termiä supertartuttaja hieman harhaanjohtavaksi.

– Se, mitä tiedetään taudista on se, että näyttää siltä, että tartuttavuus vaihtelee ihmisten välillä hyvinkin paljon. Meillä on sekä kansainvälistä tutkimusta että suomalaista dataa siitä, että oikeastaan vain osa tartunnoista johtaa jatkotartuntoihin ja joidenkin kohdalla jatkotartuntoja tulee paljon. Tästä tulee kansanomainen termi supertartuttaja.

Kun puhutaan supertartuttajista, todennäköisin syy taudin nopealle leviämiselle on Salmisen mukaan se, että tartuttavuus vaihtelee taudin vaiheen mukaan.

Tällaisessa tilanteessa sille, kuinka paljon jonkin henkilö tartuttaa, ratkaisevinta ovat luultavimmin olosuhteet.

– Eli minkälaisissa olosuhteissa tämä henkilö sattuu liikkumaan juuri silloin, kun hän on kaikkein tartuttavin.

Tämän vuoksi on tunnistettu tilanteita ja ympäristöjä, joissa riskit ovat korkeita ja näissä toimintaa on rajoitettu.

– Se antaa myös sen mahdollisuuden, että puuttumalla näihin kaikkein korkeimpiin riskitilanteisiin voidaan oikeastaan vaikuttaa siihen, että supertartuttamistapahtumia ei tulisi niin paljon.

Salmiselta kysyttiin myös tarkennusta, onko supertartuttavuudessa kyse siitä, että yksi jos toinen on supertartuttaja sopivalla hetkellä sopivassa olosuhteessa.

– Tämä on hyvä kysymys. Suoraan sanoen me emme oikein vielä tiedä, onko se sitten joka sekunnilla ihan sama asia. Voi siinä olla sitten yksilöllisiä eroja, joita me ei vielä täysin ymmärretä, Salminen vastasi.