Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tiedustelulakipakettia ei saada eduskuntaan tänä syksynä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen eduskunnassa tänään.

Hallituksen esitys uudesta tiedustelulaista valmistuu vasta ensi vuoden puolella. Alun perin se oli tarkoitus tuoda eduskuntaan syksyn aikana.

Keskustan ryhmänjohtaja Antti Kaikkonen arvioi, että esitys saadaan eduskuntaan tammikuun aikana.

– Varmaan lain sisältö on selvillä jo tämän vuoden puolella, mutta vaatii oman aikansa, että se saadaan lopulliseen muotoonsa, Kaikkonen pohtii.

Kaikkosen mukaan syksy käytetään nyt rauhassa lakipaketin hiomiseen.

– Haluamme katsoa sisältöä vielä tarkemmin. Lainvalmisteluhan on vielä kesken. Kun erilaiset yksityiskohdat kirkastuvat, siinä vaiheessa on sitten aika ottaa kantaa siihen, voidaanko tämä laki viedä läpi jo tällä vaalikaudella, Kaikkonen sanoo.

Kaikkonen keskusteli tänään muiden eduskuntaryhmien edustajien kanssa. Kaikkosen mukaan yksikään ryhmä ei ole kategorisesti sulkenut pois kiireellistä käsittelyä.

Hallitus haluaisi, että tiedustelulakipaketti voitaisiin säätää nopeutetussa järjestyksessä. Se ei onnistu ilman opposition tukea, koska nopeutettu järjestys edellyttää eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistöä.

Lisää aiheesta

Eduskuntaryhmien edustajat kokoontuvat vielä syksyn aikana käsittelemään lakipakettia yhdessä. Kaikkonen peräänkuuluttaa laajaa yhteistyötä.

– Hallituksia tulee ja menee, mutta tarvitsemme sellaisen lain, joka kestää pitkään.

Lain voimaantulosta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Kaikkonen arvioi, että nopeutetun järjestyksen kautta laki voisi olla voimassa syksyllä 2018. Jos päätös siirtyy seuraavalle hallituskaudelle, niin laki olisi aikaisintaan voimassa syksyllä 2019 tai myöhemmin.

– Tätä asiaa täytyy vielä myös hieman selvittää lisää, Kaikkonen myöntää.

Suurimman oppositioryhmän SDP:n ryhmänjohtaja Antti Lindtman sanoo, että puolue tekee harkintansa nopeutetun järjestyksen tukemisesta sisältö edellä.

– Sisältö on tärkein ja sitten katsotaan tätä aikataulupuolta, Lindtman sanoo.

Lindtmanin mukaan oppositiossa ollaan valmiita jatkamaan työskentelyä lakipaketin eteen nyt syksyllä, kun kävi ilmi, että hallituksen esitys viivästyy.

– Pyysimme myös selvitystä eri aikatauluvaihtoehdoista ja nekin on syytä käydä läpi.

Juttuun lisätty Antti Lindtmanin kommentit klo 14.03

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE