Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tiesin sen jo kesäkuussa”” – nyt pamahti kova väite: Sipilä ei puhunut totta eduskunnan täysistunnossa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei puhunut totta eduskunnan täysistunnossa, kun kiisti tienneensä Timo Soinin ja muiden ex-perussuomalaisten loikkaussuunnitelmasta. Näin väittää kirjassaan Aamulehden toimittaja Lauri Nurmi, joka työskentelee tällä hetkellä Lännen Median politiikan toimituksessa.

– Tiesin sen jo kesäkuussa, mutta kesän aikana keskustalaiset ovat kertoneet asioita, jotka ovat vahvistaneet kuvaa, Nurmi kertoi Perussuomalaisten hajoamisen historia -kirjansa julkistamistilaisuudessa.

Nurmen mukaan Sipilä kuului keskustalaisten joukkoon, joka tiesi suunnitelmista. Nurmen mukaan keskusta oli myös selvittänyt, miten se saisi perussuomalaisia loikkareita omiin riveihinsä.

Perussuomalaisista loikannut ryhmä toimi Uusi vaihtoehto -nimellä, mutta elokuussa nimeksi vaihtui Sininen tulevaisuus. Sinisellä eduskuntaryhmällä on 19 kansanedustajaa. Perussuomalaisessa ryhmässä on jäljellä 17 edustajaa.

Soini kertoo tienneensä kokouksesta

Kirjan mukaan perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli antanut häntä tukeneille kansanedustajille lupauksen silloisen puheenjohtajan Timo Soinin haastamisesta jo alkukesällä 2016 salaisessa kokouksessa. Kokouksen järjestivät niin sanotut halla-aholaiset eduskunnassa.

Paikalla olleiden kansanedustajien, esimerkiksi Juho Eerolan ja Olli Immosen mukaan Halla-aho antoi kokouksessa alustavan lupauksen Soinin haastamisesta.

Lisää aiheesta

Soini sanoo tienneensä, että niin sanottu hommalainen fraktio alkoi kesän 2015 Turun puoluekokouksen jälkeen houkutella Halla-ahoa pyrkimään puheenjohtajaksi. Soini kertoo kirjassa myös kuulleensa alkukesän 2016 salaisesta kokouksesta.

– Kyllähän minä puolueessa kaiken kuulin, hän sanoo.

Soinin mukaan Halla-ahon ehdokkuusharkinta ei vaikuttanut hänen ratkaisuunsa.

– En ole koskaan omia tekemisiäni jonkun Halla-ahon kautta määrittänyt. Olemme niin erilaiset ihmiset katsantokannaltamme ja moraaliltamme. Olin ollut 20 vuotta perussuomalaisten puheenjohtaja – yksi perustajista ja sitä ennen SMP:ssä puoluesihteerinä ja varapuheenjohtajana. Silloin eivät halla-ahot minuun vaikuta, Soini sanoo.

Kirjan sisällöstä uutisoi Aamulehti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE