Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tiesitkö tämän kikystä? – SAK:n Eloranta: “Työnantaja tuskin luopuu työajanpidennyksistä ilmaiseksi”

Metalliliiton valtuuston ylimääräisessä kokouksessa Helsingissä äänestettiin kilpailukykysopimuksesta 10. kesäkuuta 2016.

Työmarkkinaosapuolten kesken kesällä 2016 laadittu kilpailukykysopimus ei ole itsestään selvästi purkautumassa kolmivuotisen määräajan päätyttyä. Sopimuksen ainoa selkeästi määräaikainen osa, julkisen sektorin lomarahojen 30 prosentin leikkaus päättyy vuonna 2019, mutta esimerkiksi työajan pidennykset ovat SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan normaaleja työehtosopimuksen tekstiasioita ja työntekijöiden korotetut sosiaalivakuutusmaksut ovat voimassa toistaiseksi.

Elorannan mukaan työnantaja haluaisi varmasti, että kiky jäisi voimaan.

– Kikyn määräaikaisuutta on ehkä tulkittu vähän optimistisesti. Periaatteessa tekstit ovat aina auki, kun työ- ja virkaehtosopimus on katkolla ja tekstien hinta, se paljonko ne milloinkin maksavat, määräytyy alakohtaisesti. Työnantaja on tuskin luopumassa esimerkiksi työajan pidennyksestä ilmaiseksi, Eloranta sanoo.

Hänen mukaansa työnantaja- ja työntekijäpuoli ei kumpikaan voi lähteä siitä, ettei jokin sopimuksen kirjaus varmasti tulisi mukaan myös seuraavaan sopimukseen.

Vaikka Teollisuusliitolla on kikystä kolmen vuoden kirjaus, voi olla, että työnantajan näkemys on toisenlainen.

– Vaikka Teollisuusliitolla on kikystä kolmen vuoden kirjaus, voi olla, että työnantajan näkemys on toisenlainen ja se ajattelee, että sitä jatketaan. Sama koskee myös liittoja, jotka ovat ottaneet pidennyksen vuorokautisena työajan pidennyksenä.

Kilpailukykysopimuksen päättyminen ja uusien liittokohtaisten sopimusten solmiminen koskettaa syksyllä 2019 noin 400 000 työntekijää.

– Jatkossa työaikakysymykset ja niiden painoarvo arvioidaan jokaisessa liitossa tulevien tes-tavoitteiden näkökulmasta. Nyt syksyn 2019 tilannetta on vaikea arvioida, kun tiedämme vasta Teollisuusliiton, Teamin ja Paperiliiton sopimukset. Vielä ei tiedetä milloin julkisen ja yksityisen palvelualan uudet tammikuussa 2018 solmittavat työehtosopimukset päättyvät, Eloranta arvioi.

Liittokierros päättyy helmikuussa 2018.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE