Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Tietokirjailija Heikki Hiilamo terveysvalistuksesta: ”Syyllistäminen ei auta yhtään mitään”

Valtiotieteiden ja filosofian tohtori Heikki Hiilamo kertoo Demokraatin videohaastattelussa ajatuksiaan opiskelijoista, joilla ei ole kykyä syystä tai toisesta opiskeluun ja he joutuvat keskeyttämään opinnot.

— On aina kouluttajalle suuri taka-isku, jos joku keskeyttää koulutuksen. Silloin tuntuu siltä, että joku on mennyt vikaan. Pitäisi olla riittävästi tukea siihen, että ihmiset on erilaisia oppijoita. Se täytyisi pystyä ottamaan huomioon silloin, kun suunnitellaan koulutusohjelmia ja tutkintovaatimuksia, Hiilamo selvittää.

Hiilamosta on todella tärkeää, että opiskelijat pystyisivät suorittamaan valmiita tutkintoja. Hiilamo on työskennellyt aiemmin Diakonia-ammattikorkeakoulun Diak Etelän-yksikön johtajana Helsingissä. Lisäksi Hiilamo vastaa myös siihen, miten yhteiskunnan tulisi kannustaa kansalaisia huolehtimaan omasta terveydestä ja hyvinvoinnista.

— Syyllistäminen ei auta yhtään mitään. Ihmiset tietävät itsekin omat huonot elintapansa. Pitäisi lähteä mieluummin positiivisen kautta ja rohkaista ihmisiä vahvistamaan omia vahvuuksia ja hyviä elämänvalintoja. Kyse on myös laajemmasta yhteiskuntapolitiikasta. Jos ihmisellä ei ole työtä tai voi muuten huonosti, voi olla hankala huolehtia omasta terveydestään tai hyvinvoinnista.

Heikki Hiilamo on Demokraatin viikkolehden viikon henkilövieras. Lue torstain numerosta hänen laaja haastattelunsa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE