Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tietosuojavaltuutetun toimisto: Liikennevakuutuskeskus keräsi tarpeettoman laajasti potilastietoja – yli 50 000 euron seuraamusmaksu määrätty

iStock

Liikennevakuutuskeskukselle on määrätty 52  000 euron seuraamusmaksu tarpeettoman laajasta potilastietojen keräämisestä, kertoo tietosuojavaltuutetun toimisto.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tietosuojavaltuutetun toimisto selvitti keskuksen toimintatapaa potilastietojen pyytämisessä terveydenhuollolta korvausasioiden käsittelyä varten. Selvityksessä havaittiin, että keskus on järjestelmällisesti pyytänyt korvauksenhakijoiden potilastietoja terveydenhuollolta rajaamatta tarvittavia tietoja.

-  Liikennevakuutuskeskus on katsonut voivansa kerätä potilastietoja laajasti ja pyytää terveydenhuollolta potilaskertomuksia sellaisenaan korvausasioiden ratkaisemiseksi, kerrotaan tietosuojavaltuutetun toimiston tiedotteessa.

Keskuksen kerrotaan keränneen potilaiden käyntimerkintöjä myös selvittääkseen, onko terveydenhuolto laskuttanut käyntejä, jotka eivät liity liikennevahingosta aiheutuneen vamman tutkimukseen tai hoitoon. Lisäksi tietoja on pyydetty sen varalta, että terveydenhuolto on jättänyt antamatta korvausasian kannalta olennaisia tietoja.

Yleisen tietosuoja-asetuksen vastaista

Tietosuojavaltuutettu katsoo, että Liikennevakuutuskeskus on rikkonut toiminnallaan yleisen tietosuoja-asetuksen tietojen minimoinnin periaatetta. Valtuutetun mukaan liikennevakuutuslaki ei oikeuta suoraa pääsyä kaikkiin potilastietoihin, vaan pyydettävien tietojen tulee olla välttämättömiä korvausasian ratkaisemiseksi.

-  Vakuutusyhtiö ei voi pääsääntöisesti pyytää kaikkia asiakkaan hoitokäyntiä koskevia tietoja, vaan tiedot on rajattava ja yksilöitävä tapauskohtaisesti.

Keskuksen toimintatapa ei ole valtuutetun mukaan täyttänyt myöskään henkilötietojen käsittelyn kohtuullisuuden edellytyksiä.

Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegion mukaan keskuksen menettely ilmentää, ettei se ole perehtynyt riittävästi tietosuojalainsäädännön vaatimuksiin.

Tietosuojavaltuutettu antoi keskukselle huomautuksen tietosuojarikkomuksista ja määräsi sen muuttamaan toimintatapansa säännösten mukaiseksi. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan Liikennevakuutuskeskus on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen.
Uutista täydennetty kauttaaltaan sekä korjattu uutisen otsikkoa, lisätty sana “euron”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE