Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tiilikainen: EU tarvitsee pidemmälle ulottuvaa ilmastopolitiikkaa

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mukaan Euroopan unioni tarvitsee pidemmälle ulottuvaa ilmastostrategiaa Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamiseksi.

EU:n nykyiset ilmastotavoitteet ulottuvat vuoteen 2030. Tiilikaisen mukaan EU:n on aloitettava valmistautuminen vähäpäästöiseen kehitykseen myös sen jälkeen.

EU-komissio julkisti keskiviikkona tiedonannon Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanosta. Pitkän aikavälin strategian luominen on yksi osa tiedonantoa. Komissio tähdentää, että Pariisin sopimus on saatava ensin nopeasti allekirjoitettua ja ratifioitua.

Pariisin ilmastokokouksessa joulukuussa sovittiin, että maapallon keskilämpötilan nousu pidetään selvästi alle kahdessa asteessa ja pyritään kohti 1,5 astetta. Nykyisillä päästövähennyslupauksilla päästään noin kolmeen asteeseen.

Ympäristöjärjestöjen mukaan sopimus edellyttää, että EU:n on tarkistettava välittömästi omia tavoitteitaan. Suomen Luonnonsuojeluliitto pitää komission tiedonantoa ilmastosopimuksen vastaisena.

– Komissio ei tunnista tarvetta nostaa tavoitteita, liitto sanoo tiedotteessa.

Komission mukaan EU tarkastelee päästölupauksia uudelleen vuonna 2018, jolloin se tehdään maailmanlaajuisesti sopimusosapuolten kesken.

EU on luvannut leikata kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Luonnonsuojeluliiton mielestä tavoite pitäisi nostaa välittömästi 60 prosenttiin.

Komission mukaan tavoitteiden tarkistaminen edellyttää perusteellista arviota 1,5 asteen lämpenemistavoitteen vaikutuksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE