Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tiistaina koulut kutsutaan viettämään saamelaisten kansallispäivää – Näkkäläjärvi kiittää: ”Sopii viettää kaikissa Suomen kouluissa, ei vain saamelaisalueen kouluissa”

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi kannustaa kaikkia kouluja viettämään saamelaisten kansallispäivää.

Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö kutsuvat viettämään saamelaisten kansallispäivää tiistaina 6.helmikuuta. Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi tviittaa kiitoksen saamelaisten kansallispäivän huomioimisesta.

– Saamelaisten kansallispäivää sopii viettää kaikissa Suomen kouluissa, ei vain saamelaisalueen kouluissa. Tätä lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilakin taisi aiemmin ehdottaa.

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinosen mukaan saamelaisten kansallispäivän vietto kouluissa toteuttaa opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Heinosen mukaan se kehittää yksilöiden ja ryhmien välistä ymmärrystä ja kunnioitusta ja vastuullista toimintaa. Kouluyhteisöissä tulee tunnistaa, että oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin on perusoikeus.

– Saamelaisten kansallispäivä antaa hyvän mahdollisuuden tutustua saamelaisiin Euroopan ainoana alkuperäiskansana sekä saamelaisten kulttuuritraditioihin, Heinonen sanoo Opetushallituksen sivuilla.

Opetushallitus on nimennyt saamelaiset ja saamelaisen kulttuurin pääteemaksi eurooppalaisen kulttuuriperintövuoden 2018 vietossaan.

Lisää aiheesta

Kulttuuriperintöä halutaan vaalia

Opetushallituksen sivuilla kerrotaan, että juuri valmistuneen kulttuuriperintöbarometrin tulokset osoittavat selvästi, että omaa kulttuuriperintöä ja -ympäristöä halutaan vaalia. Tärkeimmiksi vaalittaviksi asioiksi vastaajat nimesivät luonnon, ympäristön, tavat, perinteet ja kädentaidot sekä kielen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Saamelaiskäräjät ovat neuvotelleet kolmivuotisesta etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen kehittämistoiminnasta, jonka avulla voitaisiin parantaa erityisesti saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella asuvien lasten mahdollisuuksia saada täydentävää saamen kielen opetusta.

– Oma äidinkieli on se väline, jolla parhaiten ilmaisemme itseämme, tunteitamme, ajatuksiamme sekä kommunikoimme muiden kanssa. On ollut hieno huomata, kuinka saamelaisnuoret arvostavat omaa kieltään ja kulttuuriperintöään ja haluavat varmistaa sen jatkuvuuden, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Aineistoa kansallispäivän viettoon

Saamelaisten kansallispäivän vietossa voi hyödyntää aineistoa, jonka Opetushallitus on tuottanut yhteistyössä Saamelaiskäräjien kanssa. Oktavuohta-sivustolta löytyy tietoa saamelaisista, saamen kielistä, saamen kulttuurista sekä materiaalia ja työkaluja opetuksessa hyödynnettäviksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE