Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tiitisen lista puhuttaa taas – “Jos Sorsan nimi olisi ollut listalla, muistaisin sen – Sama pätee Tarja Halosen kaltaisiin valtakunnan tason poliitikkoihin”

Kohua herättäneellä niin sanotulla Tiitisen listalla ei ollut ainoatakaan merkittävää henkilöä politiikan saralta. Näin sanoo suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen juuri julkaistuissa muistelmissaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuonna 1990 suojelupoliisin päällikkönä toiminut Tiitinen ja silloinen presidentti Mauno Koivisto saivat käyttöönsä 18 suomalaista nimeä käsittävän listan, joka oli saatu Länsi-Saksan turvallisuuspalvelulta BND:ltä. Lista on luettelo tai vihjelista Itä-Saksan turvallisuusministeriön Stasin agentin kontakteista Helsingissä. Kontaktien sisällöstä tai yhteistyön luonteesta ei Tiitisen mukaan ollut tarkkaa selvitystä.

Koivisto ja Tiitinen laittoivat nimilistan suojelupoliisin päällikön kassakaappiin, ja siellä se on ollut siitä lähtien.

Tiitisen mukaan hänen on väitetty suojelleen toiminnallaan pitkäaikaista pääministeriä ja SDP:n puheenjohtajaa Kalevi Sorsaa.

– Voin kuitenkin melkoisella varmuudella sanoa, että jos Sorsan nimi olisi ollut listalla, muistaisin sen. Sama pätee Tarja Halosen (sd.) kaltaisiin valtakunnan tason poliitikkoihin, Tiitinen huomauttaa.

Listasta on Tiitisen mukaan tullut merkitystään huomattavasti suurempi asia julkisessa keskustelussa.

Tiitinen toimi suojelupoliisin päällikkönä vuosina 1978–1990.

Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita (Otava) julkistettiin tänään. Muistelmien toinen tekijä on toimittaja Pekka Ervasti.

Listaa ei luovutettu tutkimuskäyttöön

Tämän vuoden helmikuussa suojelupoliisi päätti, ettei se luovuta Tiitisen listaa Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentille Kimmo Elolle tutkimuskäyttöön. Suojelupoliisin mukaan ei ole kiistatonta, ettei tiedon antaminen aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa valtion turvallisuudelle. Luovuttaminen voisi lisäksi vaarantaa suojelupoliisin mukaan sen kansainvälisen yhteistyön edellytykset, jotka perustuvat luottamukselle.

Näillä näkymillä Tiitisen lista tulee julkiseksi vuonna 2050.

Elo ei saanut tutkimuskäyttöön myöskään Rosenholz-aineistoa, joka on Stasin ulkomaantiedustelusta vastanneen pääosaston HV A:n tiedottaja- ja yhteyshenkilökortisto. Tälle listalle on koottu ihmiset, joista Stasin ulkomaantiedustelu oli kiinnostunut.

Ihminen itse ei välttämättä tiennyt olevansa HV A:n kiinnostuksen kohteena. Niinpä nimi tällä listalla ei automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi ollut HV A:n tietolähde.

STT–EEVA NIKKILÄ-KIIPULA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE