Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tilanne kestämätön” – Keskustanuoret kysyy hallitukselta, jääkö uusi sukupolvi jalkoihin

Anniina Sippola (vasemmalla) ja Hilkka Kemppi hämmästelevät, miksi nuorisotakuun budjetissa työllistämismäärärahojen kohdalla on pyöreä nolla.

Keskustanuoret ja Keskustan Opiskelijaliitto vaativat budjettiriihen neuvottelijoita panostamaan nuorten syrjäytymistä ehkäiseviin keinoihin. Heidän nuorten syrjäytymisen kolme näkökulmaa -kannanottosarjansa on tuonut esiin konkreettisia keinoja, miten syrjäytymistä voi ehkäistä valtion budjettiriihen päätöksissä syyskuussa 2016.

Tuoreen kannanoton mukaan nuorten tilanne on kestämätön ja vaatii nyt sekä tahtoa että rahoitusta budjettiriihestä. Esimerkiksi TE-toimiston työllisyysmäärärahoja vähennettiin hallitusohjelman myötä, vaikka ne loppuivat viime vuonnakin jo kesällä.

– Nuorisotakuun budjetissa nuorten työllistämisen määrärahojen kohdalla komeilee pyöreä nolla. Nuoret toki pääsevät osittain mukaan yleisiin työllistämistoimiin, mutta hyväksi havaittua nuorisotakuun mallia ei ole järkevää romuttaa, toteavat Keskustanuorten puheenjohtaja Hilkka Kemppi ja Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtaja Anniina Sippola.

Syrjäytyneiden nuorten kohdalla kyse on usein monimuotoisesta ongelmavyyhdistä, jonka avaamiseen tarvitaan muun muassa koulun, nuorisotyön ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteistyötä. Nuorkeskusta tarjoaa ratkaisuksi muun muassa ohjauksen ja yksilöllisen tuen resurssien lisäämistä opinto-ohjaukseen ja etsivään nuorisotyöhön.

– Nuorkeskusta vaatii Sipilän hallitukselta erityistä huomiota ja ratkaisuja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn – radikalisoitumisen, nuorisotyöttömyyden ja yksin jäämisen uhkan voittamiseen, puheenjohtajat Kemppi ja Sippola lausuvat.

Nuorkeskusta kysyy kannanottonsa päätteeksi: Löytyykö tahtoa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn vai unohtuuko uusi sukupolvi muiden jalkoihin?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE