Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tilanne on katastrofaalinen” – traktorimarssi tuo Helsinkiin parisentuhatta protestoijaa

Viljelijöiden mielenosoitukseen Helsinkiin on huomenna tulossa 2 000 viljelijää ympäri Suomen. Viljelijät järjestävät traktorimarssin ja mielenosoituksen maatilojen talousahdingon takia, tiedottaa Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

Traktorimarssille Senaatintorille odotetaan vyöryvän aamupäivän aikana noin 300 traktoria. Hallituksen jäsenistä ainakin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sekä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) odotetaan saapuvan paikan päälle.

MTK:n mukaan viljelijöiden tulot ovat pudonneet rajusti parin vuoden aikana Venäjän vastapakotteiden, vaikean markkinatilanteen ja tukimaksuviivästysten vuoksi. Lisäksi viljelijöiden henkistä jaksamista haittaavat kiristynyt tukibyrokratia ja tukien takaisinperintä.

MTK tiedottaa, että tuoreimpien Eurostatin tilastotietojen mukaan maataloustulo on laskenut Suomessa vuonna 2014 eniten koko EU:ssa ja lasku jatkui viime vuonna.

– Viljelijöiden tulot ovat nyt alemmat kuin koskaan ja maataloudessamme tilanne on katastrofaalinen, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

Mielenosoituksessa viljelijät vaativat hallitukselta ja EU:lta välittömiä toimia tilanteen korjaamiseksi ja suomalaisen ruuantuotannon turvaamiseksi. Vaatimuksiin lukeutuvat EU- ja kansallinen kriisituki ja tukimaksatusten nopeuttaminen. Sen lisäksi mielenosoittajat vaativat toimia, jotka alentavat maatalouden kustannustasoa, vakauttavat elintarvikemarkkinoita ja vähentävät byrokratiaa.

– Nyt tarvitaan päätöksiä, jotta maatilojen konkurssiaallolta vältytään ja kotimaista ruokaa saadaan lautaselle jatkossakin, toteaa SLC:n toiminnanjohtaja Johan Åberg.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE