Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tilanne on kutkuttava ja poikkeuksellisen jännä” – Jutta Urpilainen: Jokaisella annetulla äänellä on aidosti vaikutusta

Jutta Urpilainen on kuntavaaleissa ehdokkaana Kokkolan kaupunginvaltuustoon.

– Olen kiertänyt aktiivisesti eri puolilla Suomea, ja tunnelma SDP:n keskuudessa on hyvä. Ehdokkaat ja aktiivit tekevät ahkerasti vaalityötä, kansanedustaja ja kuntavaaliehdokas Jutta Urpilainen (sd.) kertoo Demokraatille.

– Viime viikonlopun aikana sain käydä kymmenessä pohjalaiskunnassa ja ilokseni huomasin, että olemme saaneet myös uusia, nuoria ehdokkaita useisiin kuntiin.

Ykkösteemat vaihtelevat kunnittain, mutta hyvin useassa kunnassa nousee esille sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja sen vaikutukset kuntiin.

– Maaseudulla pelätään sosiaali- ja terveyspalveluiden keskittymistä ja isoissa kaupungeissa ollaan huolissaan hallituksen valinnanvapaussuunnitelmista, Urpilainen kertoo tunnelmista vaalikentillä.

Viimeisten kyselyjen mukaan kolmen suuren puolueen kannatus on käytännössä tasoissa, kun sunnuntain vaalipäivään on enää kolme yötä.

– Tilanne on kutkuttava ja poikkeuksellisen jännä. Jokaisella annetulla äänellä on aidosti vaikutusta tässä tilanteessa, Jutta Urpilainen tähdentää.

Yleinen huoli liittyy hänen mielestään äänestysaktiivisuuteen.

Lisää aiheesta

– Sekä puolueen vaalituloksen että demokratian uskottavuuden kannalta on tärkeää, että äänestysprosentti nousee viime vaaleista ja ihmiset lähtevät äänestämään aktiivisesti.

“Nämä kuntavaalit ovat poikkeuksellisen tärkeät.”

Vaalien merkityksestä ei ole epäilystä.

– Nämä kuntavaalit ovat poikkeuksellisen tärkeät juuri siitä johtuen, että alkavalla kuntavaalikaudella päätetään, mitkä ovat kuntien tärkeimmät tehtävät ja mihin rahoitusta suunnataan, Urpilainen sanoo.

– Meille tärkeää on huolehtia siitä, että kaikki pidetään mukana ja myös kunnallisella tasolla tehdään päätöksiä, jotka vahvistavat oikeudenmukaisuutta ja kaikkien mahdollisuutta hyvään elämään. Siksi ääni sosialidemokraateille on ääni inhimillisemmälle politiikalle.

Jutta Urpilainen on kutsunut kokkolalaisia keskusteluun tulevaisuuden kunnasta.

Hän on järjestänyt Kokkolassa yhdessä Työväen Sivistysliiton (TSL) kanssa keskustelutilaisuuksia, joissa pohdittiin sitä, miltä kunnat näyttävät sote-ja maakuntauudistuksen jälkeen.

– Seuraavalla kuntavaalikaudella kunnat “luodaan uudestaan”, kun niiden budjeteista lähtee yli puolet maakuntiin. Iso kysymys on, mitkä ovat tulevaisuuden kunnan keskeiset tehtävät ja mihin rahat riittävät.

Kunnallinen demokratia on isossa muutoksessa, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy maakuntatasolle.

– Koulutuksesta ja elinvoimasta muodostuu kuntien keskeisimpiä tehtäviä, Urpilainen toteaa kotisivullaan.

Jutta Urpilainen on työskennellyt 14 vuotta Vaasan vaalipiirin kansanedustajana, kuusi vuotta SDP:n puheenjohtajana sekä kolme vuotta valtiovarainministerinä ja pääministerin sijaisena.

Vuosina 2015–2016 hän toimi ensimmäisenä naisena Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE