Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tilanne on ongelmallinen” – Sd-edustaja varoittaa, että lappu voi tulla monelle luukulle

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) toivoo hallitukselta selkeää vastausta, miten suomalaisten kansalaisjärjestöjen käy sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa.

Hän pelkää, että tuhansien kansalaisjärjestöjen tarjoamat palvelut ovat uhattuina, jos sote-toteutuu hallituksen mallin mukaan.

Eloranta muistuttaa kansalaisjärjestöjen tärkeästä roolista suomalaisen hyvinvoinnin tekijöinä. Järjestöt sijoittuvat vapaaehtoistoiminnan ja palvelutuotannon välimaastoon. Tärkeä osa järjestökentän rahoituksesta on tullut kunnilta.

– Mikä taho rahoittaa jatkossa tätä kolmatta sektoria, kun sote-palvelut siirtyvät maakunnille? Kunnille se ei enää kuulu, mutta kuuluuko se maakunnillekaan? Jäävätkö yleishyödylliset yhdistykset ilman toimintaedellytyksiä, Eloranta kysyy.

Moni järjestö joutuu miettimään koko toiminnan lakkauttamista.

Tien päässä voi olla lappu luukulle monessa järjestössä.

– Moni järjestö joutuu miettimään koko toiminnan lakkauttamista, jos rahoitukseen ei saada pikaisesti selvyyttä. Tilanne on ongelmallinen sekä kansalaisjärjestöille että kunnille, ja siksi ratkaisuja pitää löytää mahdollisimman pian.

Lisää aiheesta

Elorannan mielestä henkilökohtaisen budjetoinnin ja palveluseteleiden avulla on mahdollista helpottaa järjestöjen toimimista palvelutuottajana. Mutta…

– Pidemmällä tähtäimellä on kuitenkin vaarana, että markkinat tulevat keskittymään isoille toimijoille. Monimutkaiset raportointivelvoitteet ja tietojärjestelmäpalveluihin liittyminen ovat esimerkkejä, joiden vuoksi pienempien järjestöjen kynnys lähteä kilpailuun mukaan nousee liian korkeaksi, hän kuvaa.

Järjestöt ovat yleishyödyllisiä kotimaisia toimijoita. Eloranta muistuttaa, että maksullisten palveluiden lisäksi niillä on kaikille avointa matalan kynnyksen toimintaa kuten vertaistukea. Ne ovat rohkeita myös kokeilemaan ja kehittämään palvelujaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE