Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tilanne täysin kohtuuton” – Rinne vaatii nopeita toimia Kelan ruuhkien purkamiseksi

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää Kelassa syntynyttä tilannetta täysin kohtuuttomana rahojaan odottelevien ihmisten kannalta.

Toimeentulotuen myöntäminen siirtyi kunnilta Kelalle vuoden alussa. Tämä on ruuhkauttanut Kelan palvelut ja Kela on nyt rekrytoimassa lisää työntekijöitä.

Rinne sanoo, että hänellä oli vahva usko siihen, että Kela on valmistautunut muutokseen.

– Kun näin vakuutettiin, Rinne lisää.

Antti Rinne katsoo nyt, ettei Kelassa ollut tehty tarpeeksi vaikuttavuusarvioita ja väkeä on palkattu liian vähän.

Maan hallituksen reagointia tilanteeseen Rinne moittii hitaaksi.

Rinne painottaa, että Kelaan on saatava äkkiä tarpeeksi voimavaroja, jotta ihmisten hakemukset pystytään käsittelemään ja asiat hoitamaan kuntoon.

Lisää aiheesta

Mitä ihmisille voi sanoa, jotka eivät saa tällä hetkellä rahaa?

– Ei muuta kuin nöyrä pahoittelu tietenkin, että tällainen tilanne on päässyt käymään. Oleellista on nyt korjata tilanne mahdollisimman äkkiä.

Rinne toteaa, että hänen on ulkopuolelta mahdoton arvioida sitä, mikä on riittävä määrä hakemusten käsittelijöitä Kelan palkatessa lisää väkeä.

– Kelan sisällä pitää johtajan osata arvioida tilannetta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE