Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tillerson kivahti: “Selvittäkää erimielisyytenne”

Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson on kannustanut Persianlahden maita selvittämään erimielisyytensä sen jälkeen, kun useat maat katkaisivat diplomaattisuhteensa Qatariin. Suhteiden katkaisemisesta ovat ilmoittaneet Saudi-Arabia, Egypti, Bahrain sekä Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

Tillersonin mukaan Yhdysvaltojen mielestä on tärkeää, että Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvosto säilyy yhtenäisenä. Hän lisäsi myös, ettei usko maiden kiristyneiden välien vaikuttavan terrorismin vastaiseen taisteluun alueella tai maailmanlaajuisesti.

Diplomaattisuhteet katkaisseet maat syyttävät Qataria terrorismin tukemisesta.

Saudi-Arabian valtiollisen uutistoimiston SPA:n mukaan diplomaattisuhteiden katkaisun lisäksi myös maiden välinen raja on päätetty sulkea. Uutistoimiston mukaan päätösten taustalla on halu suojella Saudi-Arabiaa terrorismilta ja ääriliikkeiltä.

Bahrainin uutistoimisto puolestaan kertoo, että Bahrain päätti diplomaattisuhteiden katkaisemisesta, koska Qatar pyrkii ravistelemaan Bahrainin turvallisuutta ja vakautta. Syyksi kerrottiin myös se, että Qatar pyrkii puuttumaan Bahrainin asioihin.

Lisäksi Saudi-Arabian johtama liittouma on ilmoittanut erottaneensa Qatarin liittoumasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE