Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tillerson: Pohjois-Korean ydinaseuhan torjumisessa epäonnistuttu

Rex Tillerson ja Japanin ulkoministeri Fumio Kishida.

Yhdysvaltojen ulkoministerin Rex Tillersonin mukaan yritykset pysäyttää Pohjois-Korean ydinasepyrkimykset ovat epäonnistuneet.

Tillerson sanoo, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tehdyt diplomaattiset ja poliittiset toimet eivät ole olleet riittäviä torjumaan Pohjois-Korean ydinaseuhkaa.

Tillerson lupasi Yhdysvaltojen tekevän asian suhteen läheistä yhteistyötä Japanin ja Etelä-Korean kanssa.

Lisäksi Yhdysvallat vetosi Kiinaan, että maa asettaisi paineita Pohjois-Korealle.

Ei huolta menoleikkauksista.

Tillerson ei vaikuta huolestuneelta presidentti Donald Trumpin kaavailemista menoleikkauksista.

Tillersonin mukaan ulkoministeriön menot ovat olleet kestämättömän korkealla tasolla.

Lisää aiheesta

Pystymme tekemään paljon vähemmällä määrällä dollareita, Tillerson sanoi vierailullaan Japanissa.

Trumpin odotetaan esittävän tänään ulkoministeriön budjetin supistamista vajaalla kolmasosalla.

Leikkuriin joutuvat myös muun muassa ympäristöministeriön ja kehitysyhteistyön määrärahat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE