Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Harakalta tyly arvio Sipilästä: “Maine suurena johtajana on lopullisesti mennyt”

Kansanedustaja Timo Harakka (sd.) arvioi kriittisesti pääministeri Juha Sipilää (kesk.) liikenneverkkosotkun jälkeen.

– Sipilän maine suurena johtajana on lopullisesti mennyt, Harakka kirjoittaa Twitterissä.

Hän tviittaa, että “seuraava hallitus tuo isot linjat yhtenäisenä, yhdessä valmisteltuina”.

Eilisiltana myöhään tuli päätös, jonka mukaan liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) johdolla valmisteltu liikenneverkkoselvitys keskeytetään. Samalla paljon kiistaa aiheuttanut autoveron poistaminen ei toteudukaan.

Sipilä kertoi, että aloite selvityksen keskeyttämisestä tuli Berneriltä. Sipilän mukaan liikenneverkon kehittämistä mietitään “seuraavaksi rauhassa hallituspuolueiden kesken, ennen kuin seuraavista askelmerkeistä päätetään”.

Sipilä hehkutti vielä 20. tammikuuta blogissaan, kuinka “Berneriltä on tullut rohkea ja ennakkoluuloton selvitys keskusteltavaksi”.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ihmetteli eilen illalla tuoreeltaan liikenneverkkoselvityksen torppaamista.

Lisää aiheesta

– Liikaa ulostuloja ilman yhteistä kantaa, tuloksena sotkua. Onko hallituksessa johtamisongelma, Rinne kysyi tviitissään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE