Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Harakka ja Lauri Finér: “Hallitus ei voi piiloutua sen taakse, ettei Suomi voi toimia”

Eduskunnassa on juuri päättynyt keskustelu hallintarekistereistä, täsmällisemmin sanottuna hallituksen esityksestä laiksi arvo-osuusjärjestelmästä.

– Hallitus on runnomassa suurella innolla läpi esitystä, jolla sallitaan suomalaisille ulkomaisten hallintarekisterien käyttö. Samalla se olisi laajentamassa hallintarekisterimahdollisuutta myös listaamattomiin yhtiöihin. Hallitus on kääntänyt kaikki kivet etsiessään syitä sille, miksi hallintarekisterien laajennus on pakko toteuttaa, kansanedustaja Timo Harakka (sd.) ja sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän veropoliittinen asiantuntija Lauri Finér kirjoittivat aiemmin tänään blogissaan.

Tänään lakiesityksen toisessa käsittelyssä eduskunnassa ensimmäisen puheenvuoron käytti perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen. Hän esitti talousvaliokunnan mietintöön lausumaa. Sen mukaan eduskunta edellyttäisi, että hallitus ryhtyy valmistelemaan lainsäädäntöä, jonka nojalla kielletään suomalaisen listaamattoman osakeyhtiön osakkeiden liittäminen ulkomaiseen arvo-osuusjärjestelmään.

Blogissaan Timo Harakka ja Lauri Finér ihmettelevät, miten vähän kiinnostusta hallitus on esittänyt hallintarekisterien aiheuttamien ongelmien ratkaisuun, vaikka muutos heikentää omistustietojen avoimuutta ja viranomaisten tiedonsaantia.

– Tämä avaa ovia veronkiertoon, sisäpiiririkoksiin, rahanpesuun ja korruptioon, he jatkavat.

– Hallitus ei voi piiloutua sen taakse, ettei Suomi voi toimia. Omistusten avoimuuden lisääminen ja veronkierron torjunta on ollut viime vuosina EU:n toiminnan keskiössä. Konkreettisista toimista, kuten läpinäkyvyyttä lisäävistä direktiiveistä on useita esimerkkejä.

“EU-oikeus ei ole lähtökohtaisesti esteenä lainsäädännölle, jolla puututtaisiin tehokkaasti veronkiertoon.”

Harakka ja Finér muistuttavat, että viime kuussa hyväksyttiin osakkeiden oikeuksia koskeva direktiivin muutos, jolla annettiin yhtiölle oikeus tunnistaa kaikki osakkaansa – myös hallintarekisterien takana piilottelevat. Lisäksi siinä säädettiin, että yhtiöiden saamia osakastietoja voidaan käyttää myös muihin tarkoituksiin. Direktiivi on toimeenpantava jäsenmaissa kahden vuoden kuluessa.

– Direktiivin luonnosversiota käsiteltiin eduskunnassa viime hallituksen aikaan vuonna 2014. Tuolloinen direktiiviversio rajoitti osakastietojen käyttöä huomattavasti, minkä vuoksi hallitus ja eduskunnan talousvaliokunta vaativat erikseen, että omistustiedot saataisiin myös viranomaisten käyttöön. Kaikki eduskuntapuolueet olivat lausuman takana.

– Silloinen hallitus sitoutui edistämään avoimuuden lisäämistä direktiivineuvotteluissa. Se kannatti, sillä nyt hyväksytty direktiivi on monin verroin ensimmäistä luonnosta parempi. Tässä Euroopan parlamentilla oli suuri rooli. Kokoomuksen Sirpa Pietikäisen sanoin se jumppasi direktiiviin mahdollisuuden avoimempaan lainsäädäntöön.

Pietikäinen sanoi tänään Demokraatille, että jos kansallinen lainsäädäntö on avoimuuteen kannustava, sitä voi noudattaa.

– Se on se suunta. Siksi tuntuu vähän pahalta, että meillä mennään kapeampaan suuntaan, hän jatkoi.

Harakka ja Finér toteavat, että direktiivi tukee osaltaan pyrkimyksiä läpinäkyvyyden lisäämiseen. Viime viikolla he toivat julki ehdotuksensa, jolla estettäisiin veronkierto ja varmistettaisiin omistusten läpinäkyvyys.

Harakan ja Finérin mukaan EU-oikeus ei ole lähtökohtaisesti esteenä lainsäädännölle, jolla puututtaisiin tehokkaasti veronkiertoon ja talousrikollisuuteen.

– Helsingin yliopiston Halinto-oikeuden professori Olli Mäenpää totesi vastikään, ettei hänen tiedossaan ole esteitä lainsäädännölle, joka edellyttäisi suomalaisia pörssiyhtiöitä antamasta osakkaita koskevia tietonsa julkiseen rekisteriin.

Timo Harakan ja Lauri Finérin kolumni kokonaisuudessaan tästä linkissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE