Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Harakka ministerin esityksestä: “Uudella porsaanreiällä Orpon malli aiheuttaisi Suomelle satojen miljoonien eurojen veromenetykset joka vuosi”

Valtiovarainministeri Petteri Orpo ja SDP:n kansanedustaja Timo Harakka eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä toukokuussa.

Kansanedustaja, sosialidemokraattien valtiovarainvastaava Timo Harakka kirjoittaa Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) kaavailema osakesäästötili tulisi kalliiksi suomalaisille veronmaksajille.

Demokraatti

Demokraatti

Harakka tuo kirjoituksessaan esiin, miten Helsingin pörssin yhtiöt jakavat tänä vuonna osinkoja lähes 10 miljardia euroa. Harakan mukaan noin puolet osingoista maksetaan ulkomaille.

– Osinkojen määrä ilahduttaa, verotulo ei, Harakka kuitenkin huomauttaa.

Hän korjaa yleistä harhaluuloa, jonka mukaan ulkomaalaiset rahastot maksaisivat osinkoverona samaisen lähdeveron kuin esimerkiksi suomalaiset piensijoittaja. Piensijoittajilla veroaste on vähintäänkin 25,5 prosenttia.

– Kuitenkin melkein kaikki ulkomailta pidätetyt verot palautetaan hakemuksesta, Harakka kirjoittaa.

– Vuonna 2016 ulkomaisille yhteisöille maksettiin Suomesta osinkoja – muistakin kuin suorista pörssiomistuksista – 10,8 miljardilla eurolla. Niistä perittiin lähdeveroa noin 250 miljoonaa euroa, siis keskimäärin vaivaiset 2,3 prosenttia.

Harakka toteaa, että valtaosa ulkomaille maksettavista osingoista ovat saajalleen verovapaita. Muun muassa ulkomaiset sijoitus- ja eläkerahastot on vapautettu verosta, huomauttaa hän kirjoituksessaan.

Lisää aiheesta

Nyt lainsäädäntöä haluttaisiin uudistaa siten, että pienet sijoittajat pääsisivät samalla viivalle suurien sijoittajien kanssa. Tällä hetkellä tavallinen yksityissijoittaja on osakesijoittajista kaiksita hankalimmassa asemassa. Jos yksityissijoittaja haluaa esimerkiksi vaihtaa sijoituskohdetta vaikkapa osakkeesta toiseen, pitää hänen myydä omistus ennen uuden ostamista. Myynnistä syntyneestä voitosta joutuu joka kerta maksamaan luovutusvoittoveroa.

Orpon oman ministeriön asiantuntijaryhmä piti kuitenkin ajatusta ongelmallisena.

Valtiovarainministeri Orpo on ehdottanut ongelmaan ratkaisuksi niin kutsuttuja osakesäästötilejä tai sijoitussäästötilejä. Tilin periaate on se, että niille saisi kerryttää osinkoja verovapaasti, ja verot maksettaisiin vasta nostettaessa osingot tililtä. Ideana on saattaa yksityissijoittajien verotus lähelle  sijoitusrahastojen, henkivakuutuksien ja vakuutuskuorien verotusta. Orpon on kerrottu haluavan saada tilit käyttöön vielä tämän vaalikauden aikana.

Harakka kuitenkin huomauttaa kirjoituksessaan, miten myös Orpon oman ministeriön asiantuntijaryhmä piti kuitenkin ajatusta ongelmallisena.

– Keväisessä raportissaan se totesi, että ulkomaille maksettavia osinkoja ei voisi verottaa enää senkään vertaa kuin nyt, hän tuo esiin.

Raportissa tuodaan muun muassa esiin, että “mikäli suomalaisia osakkeita omistettaisiin ulkomaisen, sijoitussäästötiliin rinnastettavaan tilirakenteen kautta, tällaiselle tilirakenteelle olisi lähtökohtaisesti myönnettävä sama verokohtelu kuin suomalaiselle sijoitussäästötilille. Tämä voisi johtaa merkittäviin lähdeverotulojen menetyksiin.”

Raportissa kiinnitetään huomiota myös siihen, että, jos ulkomainen tilinhaltija saisi osingot tilille verovapaina ja myöhemmin nostaisi varat tililtä, on todennäköistä, että nostetut varat katsottaisiin verosopimusta sovellettaessa niin sanotuksi muuksi tuloksi eikä verosopimuksen tarkoittamaksi osingoksi. Useimmissa Suomen verosopimuksissa tulon verotusoikeus kuuluisi tällöin yksinomaan asuinvaltiolle, jolloin Suomi menettäisi kokonaan verotusoikeuden.

– Uudella porsaanreiällä Orpon malli aiheuttaisi Suomelle arviolta satojen miljoonien eurojen veromenetykset joka vuosi, Harakka painottaa.

SDP ehdottanut omistajien yhdenvertaisuuden parantamiseksi maltillista lähdeveroa.

Harakka korostaa, ettei Suomella ole tällaista jakovaraa, jos mielimme huolehtia hyvinvointiyhteiskunnan kestävästä rahoituksesta.

– Suomalaisten selvä enemmistö – pien­sijoittajatkin – hyötyy eniten ansiotuloveron kevennyksistä, joita Sdp esittää.

Harakka muistuttaakin kirjoituksessaan SDP:n ehdottaneen verovuodon tukkimiseksi ja omistajien yhdenvertaisuuden parantamiseksi maltillista lähdeveroa, jota perittäisiin ulkomaisilta rahastoilta ja muilta verovapailta sijoittajilta.

– Viiden prosentin vero tuottaisi varovaisesti arvioiden 250 miljoonaa euroa vuodessa. Sdp tukkisi verovuotoa myös poistamalla vakuutuskuorten aiheettoman veroedun. Näin piensijoittajat pääsisivät verotuksessa samalle viivalle suuromistajien kanssa.

– Mahdollisimman tiiviit veropohjat ja mahdollisimman matalat verokannat mahdollistavat investoinnit koulutukseen ja laadukkaisiin julkisiin palveluihin, jotka luovat yrityksille vahvan pohjan tulevaan menestykseen, Harakka päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE