Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Harakka muistuttaa blogissaan: “Jo kauan on tiedetty” – vaatii hallitusta poistamaan porsaanreiät, joita Esperi Carekin voi hyödyntää

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka puhumassa eduskunnassa.

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka kirjoittaa blogissaan Hoivapalveluyhtiö Esperi Caresta. Laiminlyönnit sen hoitokodissa Kristiinankaupungissa tulivat julkisuuteen viikonloppuna. Niiden epäillään johtaneen jopa kuolemantapaukseen.

Demokraatti

Demokraatti

Harakka muistuttaa, että jo kauan on kuitenkin tiedetty, että yksityisissä hoiva-alan suuryrityksissä hoivan taso on usein heikko.

– Lisäksi pääomasijoittajien hallitsemat yritykset, kuten Esperi Care, ovat tulleet tunnetuksi verojen välttelystä. Ei olekaan yllätys, että niin Helsingin Sanomat, Iltalehti kuin kansalaisjärjestö Finnwatch ovat viikonlopun jälkeen penkoneet Esperi Caren tilinpäätöksiä.

– Vaikka varsinaista metsäpaloa ei löytynyt, niin kunnon roihu sentään. Esperi Care oli ottanut osakkailtaan ja lähipiiriltään lainaa korkealla 12–14 prosentin korolla. Lainan korkojen vuoksi myös tulos oli jäänyt tappiolle.

– Tapauksessa voidaan nähdä myös jotain hyvää. Viime hallituskaudella käyttöön otettu aggressiiviseen verosuunnitteluun puuttuva korkovähennysrajoitus oli näet estänyt kaikkien lähipiirilainojen korkojen vähentämisen verotuksessa – ainakin väliaikaisesti. Korkokikkailuun voidaan siis puuttua, jos sääntely on tehokasta, Harakka toteaa.

– Valitettavasti korkovähennysrajoituksessa on edelleen aukkoja, jotka kävivät ilmi viime syksynä, kun sitä uudistettiin EU:n veronkiertodirektiivin velvoittamana. Tuolloin hallitus ei halunnut poistaa porsaanreikiä, vaikka muun muassa sähkönsiirtoyhtiö Carunan verovälttely nousi julkisuuteen, Harakka kritisoi porvarihallitusta.

Hän muistuttaakin, että myös Esperi Care voi hyödyntää näitä porsaanreikiä.

– Vaikka korkoja ei voitu vähentää vuonna 2017, ne voidaan vähentää tulevaisuudessa jos ja kun Esperin liiketoiminnan kannattavuus kohenee. Sillä on myös mahdollisuus kopioida Carunan verovälttelyrakenne, jolloin Suomen veromenetykset kasvavat entisestään.

SDP on tehnyt korjausehdotuksia.

Harakka jatkaa, että tämän vuoksi SDP ehdotti syksyllä eduskunnassa, että korkojen vähennyskelpoisuus tulisi rajata viiteen seuraavaan vuoteen.

– Lisäksi ehdotimme rajausta, joka purisi entistä suurempaan osaan aggressiivisilla järjestelyillä aiheutettuista korkomenoista.

– Ehdotuksemme pohjasivat OECD:n suosituksiin. Valtiovarainministeriö arvioi, että SDP:n malli olisi tuonut 140 miljoonan euron lisäverotuotot vuodessa. Samalla suomalaisten tavallisten yritysten kilpailuasema paranisi. Yli 99 prosenttia yrityksistä maksaa verot normaalisti, kun niillä ei ole mahdollisuuksia ulkomaisten pääomasijoittajien käyttämiin järjestelyihin.

– Toivottavasti Esperin tapaus johtaa siihen, että lain puutteet niin verotuksessa kuin hoivan laadun varmistuksessa vihdoin korjataan. Tämänhetkinen hallitus ei ole osoittanut siihen kiinnostusta, Harakka päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE