Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Timo Harakka syyttää Juhana Vartiaista silkasta kiusaamisesta: “Kahdessa päivässä kolmas kerta, kun levität samaa valhettasi Ville Skinnarista”

Timo Harakka.

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka syyttää Twitterissä kokoomuksen kansanedustajaa Juhana Vartiaista kiusaamisesta.

Rane Aunimo

Demokraatti

Vartiainen on viime päivinä hämmästellyt useasti SDP:n kansanedustajan Ville Skinnaria, joka Vartiaisen mukaan esitti mikroyritysten irtisanomisen helpottamista vuosi sitten samoin perustein kuin hallitus nyt. Skinnari äänesti hallituksen luottamusta vastaan tällä viikolla eduskunnassa, kun eduskunta otti kantaa pääministerin tiedonantoon työllisyyspolitiikasta, käytännössä irtisanomisen helpottamiseen pienissä yrityksissä.

Skinnari otti asiaan kantaa vuosi sitten sanomalla, että pienyrittäjänä työllistäminen on Suomessa vaikeampaa kuin muualla EU:ssa, mutta taas vastaavasti suuremmissa yrityksissä palkansaajaan kohdistetaan tuotannolliset ja taloudelliset irtisanomisperusteet liiankin kevyillä perusteilla.

“Suomessa syntyy talouden kasvusta huolimatta muihin maihin verrattuna liian vähän työpaikkoja erityisesti pieniin mikroyrityksiin. Usein syynä on se, että yksinyrittäjä ei uskalla ottaa riskiä työntekijän palkkaamiseksi, vaikka tarvetta olisi. Työllisyyttä lisäisi merkittävästi mikroyritysten henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen.”

“Nykyisin työsopimuslaissa edellytetään yhdenkin hengen yritykselle työntekijän irtisanomiselle asiallisia ja painavia perusteita. Tämä vaikuttaa suoraan yksinyrittäjän halukkuuteen ja uskallukseen palkata uutta työvoimaa. Lakia voisi muuttaa siten, että sopimuksen päättämiseen riittäisi asiallinen syy. Näin se on monessa muussakin EU-maassa”, Skinnari sanoi Demarinuorten kesäpäivillä Hangossa.

Ville Skinnari.

Skinnari muistutti tuolloin, että vastaavasti suuremmat yritykset pitävät syystäkin Suomea helppona ja halpana maana päästä työntekijöistä eroon verratuna muuhun Eurooppaan.

Lisää aiheesta

“Suomessa suuremmat yritykset käyttävät tuotannollisia ja taloudellisia syitä liian usein keppihevosena tarpeettomillekin irtisanomisille, koska irtisanominen on moneen muuhun EU-maahan verrattuna helpompaa. Palkansaajien asemaa tulisi tässä yhteydessä parantaa. Pelisääntöjen uudistamisen yhteydessä tulisi tiukentaa tuotannollisista ja taloudellisista syiden perusteita irtisanomisiin suuremmissa yrityksissä.”

Skinnari sanoi keskiviikkona Uudelle Suomelle puhuneensa nimenomaan yksinyrittäjistä ja 1–4 hengen yrityksistä ja “lisäksi laajemmin siitä tasapainosta, eli ehdotin tiukennuksia suurten yritysten irtisanomiskynnykseen”.

Sosiaalisessa mediassa Skinnarin pohdiskelua vuoden takaa ovat jakaneet monet hallituksen lähellä olevat vaikuttajat.

”Kai Suomeenkin on tullut tällainen fake news -politiikka, jossa levitetään valheellista ja väärää tietoa”, Skinnari sanoi Uudelle Suomelle.

Harakka koetti kysyä jo torstaina Vartiaiselta, miksi tämä levittää tahallaan väärää tietoa.

“Tiedät tarkkaan, kun asiaa jo aikanaan kommentoit, että Skinnari puhui 1-4 hengen “pienistä mikroyrityksistä”. Ja ehdoksi hän asetti, että isoissa yrityksissä irtisanomisehtoja tiukennetaan. Tällainen vääristely pilaa politiikan.”

Harakka ei saanut Vartiaiselta minkäänlaista vastausta.

Juhana Vartiainen.

Useasti Twitter-tilillään Skinnarin esiin nostanut Vartiainen kirjoittaa viimeisimmässä päivityksessään perjantaina olevansa “välillä aika epätoivoinen poliittisen järjestelmän toiminnasta”.

“Järkevät yhteiset käsitykset jauhautuvat totaalisen turhaan opponoinin asetelmaan”, hän kirjoittaa ja jakaa samalla kuvakaappauksen Skinnarin vuoden takaisesta puheesta tehdystä uutisjutusta ja vihreiden Touko Aallon vastaavaksi katsomastaan esityksestä.

Harakka kommentoi Vartiaisen twiittiä suorasukaisesti.

“Olet *todella* epätoivoinen. Tämä on kahdessa päivässä kolmas kerta, kun levität samaa valhettasi Ville Skinnarista. Toimintasi on silkkaa kiusaamista.”

Vartiainen ei ole perjantainakaan vastannut Harakalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE